Kansanedustaja Jarno Limnell (kok) uskoo, että Venäjän uusi liikekannallepano voisi luoda painetta Suomen itärajalle.
– Jos vaikka Pietarin alueella alkaisi tulla mittavasti kutsuntapyyntöjä paikallisille miehille, niin luulenpa, että siellä osa harkitsisi maasta pakenemista.
– Sitten he luultavasti miettisivät, mihin ilmansuuntaan kannattaisi lähteä. Suomi on aika lähellä.
Limnellin mukaan sama tilanne koskisi Baltian maita ja Puolaa.
Kuitenkin suurin osa ihmisistä suuntaisi edelleen etelään, jonne päin myös viranomaisvalvonta keskittynee, Limnell arvioi.
Uudesta liikekannallepanosta Venäjällä on liikkunut viime aikoina huhuja, mikä on saanut kymmenet tuhannet venäläiset pakenemaan Georgiaan. Maiden välinen rajaliikenne on kasvanut ennätyksellisen vilkkaaksi.
”Miehistövaje kasvaa”
Limnellin mukaan Venäjä tarvitsee uuden liikekannallepanon pian, koska sen tappiot Ukrainassa ovat mittavia eikä loppua sodalle ole näköpiirissä.
– Putin ei ole luopunut Ukrainan hyökkäyssodan alkuperäisistä suunnitelmistaan eli Ukrainan suvereniteetin lakkauttamisesta ja länsisuuntautumisen pysäyttämisestä.
Limnellin mukaan Venäjä menettää päivittäin arviolta toista tuhatta sotilasta. Näihin lukeutuvat kuolleet ja vakavasti haavoittuneet sotilaat.
– Se on ihan valtava luku, kun ajattelee, kuinka paljon se tekee viikossa, kuukaudessa, puolessa vuodessa ja niin edelleen.
Vuonna 2026 Venäjän sotilasvahingot ovat olleet kuukausittain noin 30 000 ihmistä. Uusia rekrytointeja taas on tehty noin 27 000 kuukaudessa. Näin arvioi esimerkiksi Center for Strategic and International Studies.
Uutta henkilöstöä, uusia sotilaita ja reserviläisiä Venäjä sen sijaan saa päivässä alle tuhat, Limnell kertoo.
Hän kertoo, että luvut perustuvat asiantuntijoiden kanssa käytyihin keskusteluihin.
– Miehistövaje kasvaa päivä päivältä.
Limnell on tehnyt arviostaan myös puheenvuorokirjoituksen Uuteen Suomeen ja julkaisun viestipalvelu X:ään.
Ennen vaaleja
Limnell uskoo, että maasta pakeneminen voi yleistyä ennen Venäjän duuman vaaleja, jotka järjestetään 18.–20. syyskuuta.
Hän kuvailee vaaleja kumileimasinvaaleiksi. Silti hän ei usko, että Putin haluaisi julistaa liikekannallepanoa maastapoistumiskieltoineen juuri ennen kansalaisten käymistä uurnilla.
Tämä voisi nimittäin lisätä kansalaisten tyytymättömyyttä hallintoon ja kiihdyttää joukkopakoa ulkomaille.
Ei toisintoa Ceutasta
Limnell ei usko, että Suomeen pyrkisi tolkuton määrä ihmisiä samaan aikaan. Esimerkiksi Ceutan rajakriisistä tuskin nähdään toisintoa, hän sanoo.
Limnellin mukaan sosiaalisella medialla voisi kuitenkin olla vaikutusta Suomeen pyrkivien ihmisten määrään, kuten Ceutan kriisissä.
– Kun ihmisiä pääsi alueelle, sieltä lähti leviämään kuvia, videoita ja tekstejä. Se voimisti lumipalloefektiä aika nopeasti.
Venäjän harjoittama maahanmuuton välineellistäminen on kuitenkin vahvistanut viranomaisten valmiutta toimia tilanteessa, jossa rajalle tulee paljon ihmisiä, Limnell sanoo.
– Minulla on täysi luottamus meidän viranomaisiimme.
Lisäksi hän muistuttaa, ettei Suomi jäisi tilanteessa yksin, koska Suomen ja Venäjän välinen raja on myös EU:n ja Naton itäraja.