Urheilu

Jokerien nyrkkisankari lähetti viestin: ”Näytin koko hallille”

Jokerien nyrkkisankari lähetti viestin: ”Näytin koko hallille”

Väkivalta on – haluttiin tai ei – osa jääkiekkoa.

Näin voitiin todeta tiistai-iltana Veikkaus-areenalla, kun Jokerien Oliver Larsen sai ottelun suurimmat aplodit tapeltuaan Pelicansin Markus Nutivaaran kanssa.

Larsen ja Nutivaara innostuivat mätkimään toisiaan oikein kunnolla toisen erän viimeisellä minuutilla. Luistellessaan kohti vaihtopenkkiä tanskalainen osoitti showmiehen elkeitä ja vaati yleisöltä lisää ääntä mökkiin.

Naarmuitta hässäkästä selvinnyt mies vahvisti, että old time hockeylle on yhä tilausta.

– Kyllä, toisinaan, Larsen myhäili.

– Joskus pitää ottaa ja antaa. Niin se menee.

Kriisi-Jokerit tarvitsi reaktiota pestäkseen kasvoja. Pelicansia vastaan kaikki osa-alueet parantuivat yhden pienen napsun verran, vaikka mistään isosta askeleesta ei voidakaan puhua. Toki on täysin selvää, että helsinkiläisnippu pelaa tässä kohtaa vain ja ainoastaan pisteistä.

Larsen puolestaan näytti vaatimattomalle 6 000 katsojan yleisömäärälle, että Ilmalan areenalla voi sittenkin olla tunnelmaa myös Jokerien faniryhmän ulkopuolella.

– Kun minun oli tapeltava, halusin saada myös fanit mukaani. Näytin koko hallille, joukkuekavereilleni ja faneille, että me välitämme ja pelaamme täysillä, ensimmäistä kauttaan Jokereissa pelaava puolustaja ilmoitti.

Molemmat herrojen ilta tuli samalla päätökseensä suihkukomennuksen myötä.

Erikoistilanteet vahvuutena

Nyrkkikärhämän kohdalla Jokerit johti peliä 3–0.

Kaikki kauden viisi ensimmäistä otteluaan hävinnyt joukkue pääsi kuskin paikalle erikoistilanteiden ansiosta. Alexander Forslundin 1–0- ja Patrik Virran 2–0-ylivoimamaalien välissä Pelicans jauhoi kahteen otteeseen pakkopeliä tuloksetta.

Forslundin illan toinen maali, joka muutti tilanteen 3–0:aan, syntyi niin ikään ylivoimapelin tuloksena. Jokerien alivoimapeli tappoi kaikki vieraiden seitsemän kakkosta.

Tomi Karhunen puolestaan sai nollapelinsä ilman haamuvenymisiä.

Jokerit on yhä tukalassa tilanteessa, mutta Larsenin mukaan pahin saattaa olla takana.

– Luulen ja toivon, että on. Emme voi leijua tai olla liian synkkinä. Meidän pitää vain rakentaa tämän päälle ja katsoa, mitä seuraavat pelit tuovat tullessaan.

Tähdet katsomossa

Päävalmentaja Tomek Valtonen nosti panoksia ennen ottelua nakkaamalla tähdet Maxime Fortierin ja Matt Caiton katsomoon.

– Minäkin olin sivussa kolmannen pelin, Larsen muistutti omasta penkityksestään.

– Meidän täytyy kaikkien parantaa ja näyttää, että ansaitsemme pelata. Se kuuluu tähän lajiin.

Fortier ja Caito tulivat median eteen ennen Pelicans-ottelua.

Entinen SaiPa-tähti ilmoitti suoraan, että hänen täytyy olla parempi jatkossa. Tätä samaa hän myös kertoi valmennusjohdon häneltä vaatineen.

Jokerit-leiri jakoi yhtenäistä viestiä, jonka mukaan kopissa vallitsee tasapaino tyrskyistä huolimatta.

– Meillä on täällä paljon jätkiä, jotka välittävät. Kaikki välittävät, ja se on parasta. Saatamme olla 0–5-tilanteessa, mutta uskon vakaasti siihen, että me käännämme tämän, Fortier vakuutti.

Yksi voitto viiden tappion jatkeeksi on ainakin alku.

Olet saattanut jäädä paitsi