Voice of Freedom Повна версія

”Jouduin lainaamaan rahaa saadakseni syötävää” – Nyt paljastui kammottava totuus suomalaisesta yrittäjästä

· Main news

Helsinkiläinen rakennusalan yrittäjä riisti ulkomaalaistaustaisia työntekijöitään poikkeuksellisen röyhkeästi.

Yrittäjä palkkasi kielitaidottomia turvapaikanhakijoita työmailleen ja käytti hyväkseen sitä, että miehet olivat asemansa vuoksi ahdingossa.

Lähes kaikille kyse oli ensimmäisestä työpaikasta Suomessa, eivätkä miehet näin ollen tienneet oikeuksistaan. Miehet olivat heikon taloudellisen tilanteensa vuoksi valmiita ottamaan työtä vastaan vaikka kuinka huonoilla työehdoilla.

Yrittäjä sopi valtaosan kanssa kahdeksan euron tuntipalkasta, vaikka rakennusalan työehtosopimuksen mukainen vähimmäistuntipalkka oli 9,93 euroa.

Miehet eivät osanneet vaatia enempää, eivätkä viitsineetkään, koska yrittäjämies oli antanut ymmärtää, että ahkera työ palkitaan oleskeluluvalla.

Näin ei kuitenkaan käynyt.

Sen sijaan yrittäjämies alkoi uhkailla työntekijöitä karkotuksilla ja rikollisjengeillä.

– Hän otti aina puheeksi uskonnon ja että kotimaassani nähdään nälkää ja hän on antanut minulle ruokaa. Yhdellä puhelulla hän pystyy palauttamaan minut kotimaahani, yksi miehistä kertoi poliisille myöhemmin.

Uhkasi mafialla ja jengeillä

Miehet puursivat pitkää päivää rakennustyömailla Uudellamaalla ja Joensuussa. Palkka maksettiin käteisenä kuukausien viiveellä, jos maksettiin.

Osa miehistä kertoi jälkikäteen saaneensa parin kolmen kuukauden välein vain 200–400 euroa. Kyse oli murto-osasta heidän todellisista ansioistaan.

Kun miehet penäsivät palkkojaan, tokaisi yrittäjämies tympeästi, että yritys on vararikossa. Hän hoputti miehiä ahkeroimaan urakat valmiiksi, jotta yritys saisi palkkion.

Vaikka kohteet valmistuivat, palkat jäivät maksamatta.

– Siellä oli joitakin työntekijöitä, joilla ei ollut edes ruokaan rahaa. Heidän tuntipalkkansa saattoi olla jotakin 5 euroa tunnissa. Heitä käytettiin hyväksi, yksi yrittäjän palveluksessa työskennellyt mies kertoi poliisille.

– Jotkut työntekijät eivät uskaltaneet valittaa viranomaisille asiasta, koska heillä ei ollut papereita tai mitään.

Toisen työntekijän mukaan yrittäjä tapasi kertoa tarinaa entisestä työntekijästään, jolle oli hankkinut oleskeluluvan. Sen saatuaan työntekijä oli ryhtynyt ”hankalaksi”.

– [Yrittäjän] oltua yhteydessä maahanmuuttovirastoon hänen oleskelulupansa oli peruttu.

Osalle yrittäjä kertoi tuntevansa rikollisjengejä, osalle Venäjän mafiaa. Hän antoi ymmärtää, että voi halutessaan järjestää miehille hankaluuksia.

”Kuin vankilassa”

Miehet tekivät rikosilmoitukset jouduttuaan armottomiin olosuhteisiin Joensuussa.

Yrittäjä oli järjestänyt yhteismajoitukseksi noin 40-neliöisen huoneiston, jossa toistakymmentä miestä asui noin kuukauden.

Asunnossa ei ollut lainkaan huonekaluja. Miehet nukkuivat lattialla, kunnes hakivat kirpputorilta käytetyt patjat.

Yrittäjä maksoi heille päivittäin noin neljä euroa ruokarahaa.

– Raha riitti tosi niukkaan ruokailuun ja jotkut tuosta porukasta ovat sanoneet, että nyt pelkkä tonnikalan haju saa heidät etomaan, yksi miehistä kertoi poliisille.

– Kun työporukka alkoi vaatia palkkarahojaan, [yrittäjä] lopetti ruokarahankin maksun ja muun muassa minä jouduin lainaamaan rahaa saadakseni syötävää.

Miehillä ei ollut varaa poistua Joensuusta. He kuvailivat jälkikäteen olleensa Joensuussa ”kuin vankilassa”.

Hyväksikäyttöä

Rikokset tapahtuivat jo vuonna 2017, mutta asiaa käsiteltiin Helsingin käräjäoikeudessa vasta vuoden 2023 lopulla ja Helsingin hovioikeudessa keväällä 2026.

Yrittäjä kiisti rikokset ja väitti tarkoitusperiensä olleen vilpittömiä. Hän sanoi yrittäneensä vain auttaa turvapaikanhakijoita integroitumaan ja työllistymään.

Hän syytti työntekijöitään valehtelusta.

Käräjäoikeus tai hovioikeus eivät väitettä nielleet, vaan katsoivat yrittäjän yksiselitteisesti halunneen hyötyä halvasta työvoimasta.

– Syyn on täytynyt olla tarkoituksellinen maksuhaluttomuus, arvioi Helsingin käräjäoikeus tammikuussa 2024 antamassaan ratkaisussa.

Käräjäoikeus katsoi, että yrittäjä on tieten tahtoen palkannut turvapaikanhakijoita hyväksikäyttääkseen heidän ahdinkoaan, ymmärtämättömyyttään ja tietämättömyyttään.

Ankara lasku

Käräjäoikeus tuomitsi miehen kahdestatoista kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä puolen vuoden ehdolliseen vankeuteen ja kolmen vuoden liiketoimintakieltoon.

Kolmannentoista uhrin kohdalla syyteoikeus oli ehtinyt vanhentua viikolla, joten syyte ja korvausvaatimukset kaatuivat.

Useiden uhrien kohdalla palkkasaatavia oli käsitelty jo aiemmin siviiliriitoina, sovintosopimuksilla ja palkkaturvan kautta.

Silti käräjäoikeudessa tuomitut palkkasaatavat ylsivät yhteensä lähes 40 000 euroon – summat vaihtelivat reilusta 2 000 eurosta lähes 13 000 euroon.

Lisäksi yrittäjä tuomittiin maksamaan 2 000 euroa kärsimyskorvausta viivästyskorkoineen jokaiselle sitä vaatineelle yhdeksälle asianomistajalle.

Hovioikeus antoi asiassa ratkaisunsa 25. syyskuuta 2026. Se ei muuttanut syyksilukemista tai rangaistusta.

Miehen toiminimi on sittemmin asetettu konkurssiin.