23-vuotias käärme nimeltä Jodie Foster on saanut mahdollisesti historiallista syöpähoitoa, kertovat Britannian yleisradio BBC ja The Guardian.
Oscar-palkitun näyttelijän mukaan nimetyn verkkopytonin leukasyöpää hoidettiin normaalisti ihmisille tarkoitetulla sähkökemoterapialla (ECT).
Brittimedian mukaan ECT on nouseva hoitomuoto pienten eläinten syöpähoidoissa. Chesterin eläintarhan lääkärit kuitenkin uskovat 50-kiloisen matelijan olevan ensimmäinen tätä normaalisti ihmisille tarkoitettua hoitomuotoa saanut käärme.
Poikkeuksellisen operaation syynä oli passiiviseksi ja ruokahaluttomaksi muuttuneen käärmeen leuasta löytynyt fibrosarkooma. Kasvain palasi ensimmäisestä operaatiosta huolimatta.
– Kun kasvain uusiutui ja alkoi tuhota osaa hänen leukaluustaan, tiesimme, ettei pelkkä leikkaus luultavasti riittäisi, sanoo poikkeuksellisen operaation tehnyt eläinlääkäri Ian Ashpole Sky Newsilla.
– Olimme vaarassa menettää hänet, koska kasvain teki syömisestä yhä vaikeampaa.
Lääkärit ryhtyivät soveltamaan hoitokeinoja. Työskenneltyään Liverpoolin yliopiston syöpäasiantuntijoiden kanssa eläintarha päätyi soveltamaan sähkökemoterapiaa.
Hoitajat ja lääkärit sanovat joutuneensa yhdistämään kaksi leikkauspöytää 4,5 -metrisen käärmeen hoitamiseksi. Eläinlääkäri Ashpole poisti kasvaimen käärmeen leuasta ja tuhosi loput syöpäsolut sähköllä.
– Käytimme lämmitettyjä peittoja ja lämmintä ilmaa pitääksemme hänen ruumiinlämpönsä vakaana koko leikkauksen ajan. Puolentoista tunnin leikkauksen jälkeen hän toipui huomattavan nopeasti, Ashpole sanoo BBC:llä.
Eläintarhan henkilökunnan mukaan on ”uskomattoman palkitsevaa” saada nähdä käärmeen palata omaksi energiseksi itsekseen.
– Muutama kuukausi sitten emme todellakaan tienneet, selviäisikö hän hengissä. Nyt hän syö normaalisti, tutkii elinympäristöään ja käyttäytyy juuri kuin toivoisimme.
Liverpoolin yliopiston tutkija Jose Alvarez Picornell kutsuu operaatiota ”osoitukseksi yhteistyön voimasta”.
Julkaisemme virallisesti menettelyn yksityiskohdat, jotta eläinlääkärikollegat ympäri maailmaa voivat oppia lähestymistavastamme ja rakentaa sen pohjalta, Picornell sanoo BBC:llä.