Helsinkiläisessä kauppakeskus Triplassa oli perjantai-iltana palohälytys.
Hälytyksen aikana Pasilassa sijaitsevan kauppakeskuksen parkkihalli ajautui kaaokseen, kertoo paikalla ollut Roosa.
Hälytyksessä oli kyse automaattisesta paloilmoituksesta, eli kauppakeskuksessa oli painettu hälytysnappia, kerrotaan Helsingin pelastuslaitokselta.
Parkkihallin ulko-ovet, jotka tavallisesti ovat avoinna, olivat kiinni. Roosa arvioi, että kaikille kaistoille kertyivät noin 20–30 metriä pitkät autojonot.
– Ei kauhean paloturvallisen tuntuista, Roosa kommentoi.
– Ihmiset olivat hyvin hämmentyneen oloisia.
Haastattelun aikana ovet avautuivat. Roosa arvioi, että hän ehti odottaa hallissa noin parisenkymmentä minuuttia.
Paloa kauppakeskuksessa ei ollut. Hälytys tuli noin kello 18, kerrotaan pelastuslaitokselta.
Iltalehti kysyi hälytyksestä ja parkkihallin ovien toiminnasta Triplan kauppakeskuspäälliköltä Hanna Heikkiseltä. Hänen mukaansa kaikki turvallisuusjärjestelmät toimivat hälytyksen aikana suunnitellusti.
– Savuverhot toimivat tilanteessa asianmukaisesti, Heikkinen kertoo sähköpostitse.
– Palohälytyksen yhteydessä tulee noudattaa annettuja ohjeita sekä poistua tarvittaessa hätäpoistumisreittejä käyttäen. Kaikki turvallisuusjärjestelmät toimivat suunnitellusti ja tilanne oli ohi melko nopeasti.