Töölöön kaavaillun Garden Helsinki -hankkeen rahoituspäätökset herättävät oppositiopuolueiden johdossa kritiikkiä. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen pitää erikoisena, että 35 miljoonan euron valtionavustuspäätökselle ”ei näytä löytyvän äitiä eikä isää.”
– Helsinki Gardenin ympärillä pyörivä sekoilu on saatava loppumaan. Avoimuus on paras keino poistaa epäilykset. Siksi olisi paikallaan, että hallitus julkistaisi välittömästi kaikki asiaan liittyvät asiakirjat ja dokumentit. Täytyyhän hallituksen kehysriihen päätöksistä edes joku paperi löytyä, Kaikkonen kritisoi.
Keväällä 2025 pääministeri Petteri Orpon (kok) johtaman hallituksen kehysriihessä tehtiin päätös, että Helsinki Garden -hankkeelle osoitetaan 35 miljoonaa euroa ehdollista investointitukea.
Kehysriihen myötä julkaistuissa riihen asiakirjoissa ei kuitenkaan mainita kyseistä areenahanketta.
Kaikkonen hämmästelee sitä, että yhteen ”hallihankkeeseen” löytyi 35 miljoonaa euroa, kun samalla koko maan kaikkiin muihin hankkeisiin on varattu yhteensä 15 miljoonaa euroa.
– Ei kai 35 miljoonaa voi tuosta vain löytyä yksittäiseen hallihankkeeseen, jos samaan aikaan koko maan kaikkiin muihin hankkeisiin on varattu yhteensä 15 miljoonaa euroa. Ja näihin kaikkiin muihin pitää olla asianmukaiset hakemukset. Suurten julkisten tukipäätösten on kestettävä päivänvalo, Kaikkonen ihmettelee tiedotteessa.
– Luulisi, että hallituksesta löytyisi nyt edes yksi ministeri, joka osaisi tulla julkisuuteen kertomaan, että mikä homma.
Vapaavuori vastaa
Liike Nytin puheenjohtaja, kansanedustaja Harry Harkimo vaati jo viime viikolla vastauksia areenahankkeen avoimiin kysymyksiin. Orpon viikonloppuna antamien kommenttien ja hankeyhtiön hallituksen puheenjohtajana toimivan kokoomuslaisen Jan Vapaavuoren ulostulot ovat vain herättäneet lisää kysymyksiä.
– Vapaavuori kertoo HS:n haastattelussa olleensa aiheesta Orpoon vain ohimennen yhteydessä, mutta sanoo olleensa yhteyksissä valtiovarainministeriön kansliapäällikköön Juha Majaseen ja budjettipäällikköön Mika Niemelään. Ovatko virkamiehet osallistuneet tukipäätöksen valmisteluun ja jos ovat, miksei valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) silloin kommentoi asiaa, Harkimo kysyy tiedotteessaan.
Jan Vapaavuori puolestaan kommentoi maanantaina Iltalehdelle, että hanke on edennyt ”normaalilla tavalla”. Hän kertoi aloittaneensa valtiontukeen tähtäävän vaikuttamistyön tammikuussa 2024. Hän on ollut yhteydessä pääministeriin, tämän esikuntaan sekä valtiovarainministeriöön.
Orpo nosti omassa lausunnossaan esiin, että hanke toisi toteutuessaan Suomeen täältä toistaiseksi puuttuvan 20 000 yleisökapasiteetin areenan, jota monet kansainväliset artistit edellyttävät.
Harkimon mukaan puheet 20 000 katsojan hallista ovat ”täyttä höpinää”.
– Ei sellaisia halleja ole kuin Lontoossa ja Manchesterissa ja siellä sitä potentiaalista yleisöä on vähän enemmän. Maailmantähdet esiintyvät kyllä useamman kerran peräkkäin nykyisillä areenoilla Helsingissä tai Tampereella, jos kauppa käy, Harkimo kirjoittaa.
Todellisuudessa Euroopassa on ainakin seitsemän areenaa, joiden yleisökapasiteetti on vähintään 20 000.
Harkimo nostaa vaalirahoittajan esiin
Lisäksi Harkimo väläyttää, että kyse olisi kokoomuksen ajamasta hankkeesta ja vaalirahoituksesta. Hän nostaa esiin SRV:n pääomistaja Ilpo Kokkilan roolin kokoomuksen vaalirahoittajana.
– Ilpo Kokkilan perheen omistama rakennusyhtiö SRV tuli Garden Helsinki -hankkeeseen mukaan tammikuussa 2025 ja samana keväänä Kokkiloiden Afortus Oy antoi 3000 euroa suoraa tukea Petteri Orpon kunta- ja aluevaalikampanjaan. Samana keväänä Kansallisen Kokoomuspuolueen Säätiö antoi Kokoomukselle 100 000 euroa tukea vaalikampanjaan, Harkimo listaa tiedotteessaan.
– Tämän säätiön asiamiehenä toimii Jan Vapaavuori ja säätiön hallituksessa istuu Ilpo Kokkila. Kokkila oli aiemmin tänä vuonna esillä, kun valtio lähti sijoittamaan Valmet Automotiveen Uudessakaupungissa ja Kokkiloiden sijoitusyhtiö säilyi monimutkaisten yritysjärjestelyjen jälkeen omistajana valtion rinnalla. Piiri pieni pyörii. Kysymyksiä on siis paljon ja nyt tarvitaan vastauksia pääministeriltä, Harkimo päättää.
Myös SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman on maanantaina vaatinut hankkeen taustojen avaamista Helsingin Uutisille ja Vantaan Sanomille lähettämässään viestissä. Lindtmanin mukaan Orpon selvitys on jäänyt tähän mennessä vajaaksi.