Iltalehti uutisoi maanantaiaamuna vasemmistoliiton kansanedustaja Timo Furuholmin joutuneen sunnuntaina ikävän huutelun kohteeksi Turun päivän yhteydessä järjestetyssä puolueen tapahtumassa Vanhalla Suurtorilla.
Furuholm kertoo nyt tarkemmin Iltalehdelle, mitä tapahtui. Hänen mukaansa Suurtorilla oli paljon porukkaa ja erilaisia tapahtumia. Puolueiden teltat olivat torilla rinta rinnan.
Pari kertaa vasemmistoliiton teltan ohitti nuori mies, joka jälkimmäisellä kerralla sanoi Furuholmin mukaan tälle, että kuole.
– Se oli sellaista hyvin aggressiivista vihamielistä huutelua ja piti sisällään myös jalkapallotyylistä chanttaamista, jossa entistä työnantajaani myös pilkattiin. Vaikea sitten sanoa, mikä se isoin ärsyke oli. En ole viiteen vuoteen pelannut ja ehkä siellä on muita pelureita tällä hetkellä, keiden pelisuorituksia pitäisi yrittää horjuttaa.
Furuholm edusti ennen poliittista uraansa turkulaista jalkapalloseuraa FC Interiä vuosia pääsarjatasolla.
”Ei kukaan hyödy”
Furuholm kertoo, että hän on tottunut vastaavissa tilanteissa suhtautumaan asioihin niin, että toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
– Kun en antanut hänelle minkäänlaista reaktiota, mitä hän toivoi, niin hän sitten loppuun huusi kuole ja jotain. En muista, mikä se oli se, millä hän minua siinä kutsui.
Furuholm muistelee sanoneensa miehelle tilanteen aluksi vain, että kiitos riittää.
Koitko tilanteen uhkaavana?
– En minä kokenut sitä uhkaavana, sillä hän oli nuori mies, 20 kiloa kevyempi kuin minä ja pysytteli aika kaukana. Se tietenkin johti siihen, että hän huusi aika lujaa.
– Koen tämän lannistavaksi siltä osin, että siellä on paljon ihmisiä, jotka eivät ehkä ymmärrä, mistä oli kysymys. On ihmisiä, jotka haluavat tulla mukaan politiikkaan ja jotka ovat juuri tulleet mukaan politiikkaan – ehdokkaita, jotka ovat ehkä ensimmäistä kertaa tulevissa vaaleissa ehdolla. Tällaisista selkkauksista ei kukaan hyödy.
Eduskuntavaalit pidetään ensi vuonna.
Tuskin piristi kenenkään päivää
Furuholm kertoo, että hänelle on tullut erilaisissa konteksteissa huutelua ja hänellä on paksu nahka.
– Mutta en minä usko, että tuo piristi kenenkään päivää siellä Vanhalla Suurtorilla, ei varmaan edes tämän huutajan.
Poliisia tai järjestyksenvalvojia ei kutsuttu. Furuholm ei tehnyt ilmoitusta poliisille.
– Hän meni ohi ja sitten hän jatkoi matkaansa ja poistui varmaan koko alueelta.
”Toivon vain, että tämä saavuttaisi”
Furuholm kuitenkin päivitti asiasta someen, jossa hän toivoi, ettei nuori mies enää toivottelisi hänen eikä kenenkään muunkaan kuolemaa.
– Toivon vain, että tämä saavuttaisi tekijän ja juuri niin, että toivottavasti pieni reflektio sille omalle toiminnalle. Oli tämä sitten liitoksissa aikaisempaan uraani tai nykyiseen tai vaikka molempiin, niin ei tämä tuo mitään tähän keskusteluun.
Furuholm haluaa myös sanoa rehellisesti, että pelaaja-aikoina hän nautti siitä, että hän oli vastustajien kannattajien silmätikkuna.
– He yrittivät sohia ja pilkata minua mitä kekseliäimmillä tavoilla. Ei minulla sen kanssa ole mitään ongelmaa.
Furuholm arvelee, että kaikki eivät ymmärtäneet nuoren miehen huutamisen jalkapallo-kontekstia.
Kansanedustaja ei osaa ottaa kantaa, oliko nuori mies esimerkiksi jonkin paikallisen kilpailijan kannattaja.
– Sanotaan näin, että ei hän ainakaan mennyt siihen kategoriaan, jona tunnen näitä vastapuolen kannattajia. Heitä suuresti arvostan siitä, että he ovat kyllä matkan varrella osanneet minuakin tyylikkäällä tavalla ja joskus ehkä vähän vähemmän tyylikkäällä tavalla kentällä neuvoa, mutta ei tämän kaltaisia aksidentteja ole ollut ehkä kuin kerran kaksi aikaisemmin jalkapallokontekstissa.
TPS ja FC Inter ovat olleet Turussa rakkaita paikallisvastustajia.
”Sanoin, että ikävä kyllä”
Välikohtauksen jälkeen ihmiset tulivat Suurtorilla kysymään Furuholmilta, miten hän koki tapahtuneen.
– Sanoin, että ikävä kyllä, olen näitä kuullut jo aikaisemminkin, mutta en poliittisessa kontekstissa varsinaisesti. Ymmärrykseni on, että kaikilla vähän nousi huoli pintaan. Meidän poliittisen keskustelumme ilmapiiristä on puhuttu ja siitä, että ei tällaista saisi tapahtua ja olen ihan samaa mieltä ettei saisi.
Furuholmin mielestä olisi surullista, jos puolueiden pitää ruveta miettimään, tarvitaanko tapahtumiin erityisjärjestelyjä.
– Haluan ajatella, että tässä olisi ollut kysymys yksittäistapauksesta, joka kohdistui ennen kaikkea minuun henkilönä. Sinänsä en halua dramatisoida tätä suuresti.
– Jos tällainen tai muutenkin yleisesti asiaton käyttäytyminen teltoilla lisääntyy ja tulee tavaksi, pitää miettiä, miten jatkossa [puolueiden] telttailuja hoidetaan. Tietenkin yksi tapa, millä voidaan asiaan vaikuttaa, on se, että pyritään keskustelemaan poliittisessa kulttuurissamme mahdollisimman asiallisesti.
Erityistä ilmapiirin kiristymistä juuri nyt Furuholm ei ole havainnut.
– Elämme someaikaa, missä kaikki kärjistyy ja kaikki on aika raflaavaa. Mutta tietenkin kun vaalit tulevat ja kaikki katsovat gallupeita ja haluavat niitä nostaa, varmaan [eri puolueiden] oman asian ajaminen kiihtyy. Mutta koen, että kykenemme omia asioita ajamaan myös sillä tavalla, ettei luoda ihan sellaista jatkuvaa henkilöön menemistä tai mitään muutakaan siihen päälle. Kyllä minä koen, että me siihen pystymme.