Voice of Freedom Повна версія

Kansanedustaja tyrmistyi Putinia rakastavan Zinaidan puheista – ”Pitäisi karkottaa takaisin”

· Politics

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen tyrmistyi Iltalehden haastatteleman Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisen Zinaidan mielipiteistä.

IL haastatteli Zinaidaa sunnuntaina Venäjän suurlähetystön edessä, jossa hän oli käynyt äänestämässä maan duumanvaaleissa.

Zinaida kertoi rakastavansa Vladimir Putinia, äänestävänsä hänen puoluettaan ja haaveilevansa muutosta Pietariin. Muuttohaaveiden esteenä on kuitenkin se, ettei hän saa olla Suomesta poissa yli kuutta kuukautta kerrallaan tai hän menettäisi sosiaaliturvansa.

– Tapaus osoittaa hyvin konkreettisesti, että kaksoiskansalaisen Suomen passi ei automaattisesti tarkoita sitä, etteikö ihmisellä voisi olla vahvoja poliittisia tai muita sidoksia toiseen valtioon. Juuri tämän takia kaksoiskansalaisuuteen liittyviä kysymyksiä ei pidä ylimmän valtiojohdon kohdalla vähätellä, Antikainen sanoo tiedotteessaan.

Antikainen ja perussuomalaisten kansanedustajakollega Mauri Peltokangas kertovat jättäneensä toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on pelkästään Suomen kansalaisuus. Nykyinen perustuslaki edellyttää ministeriltä kaksoiskansalaisuutta mutta jättää oven auki samanaikaiselle toisen valtion kansalaisuudelle.

– On pelottavaa ajatella, että haastateltu Zinaida voisi lain mukaan olla Suomessa puolustusministeri. Ministerit käsittelevät Suomen kaikkein arkaluonteisimpia turvallisuuskysymyksiä. Tämän esimerkin edessä on selvää, että vaatimuksen on oltava yksiselitteinen: Suomen ministeri on oltava vain Suomen kansalainen, Antikainen sanoo.

– Tapaus osoittaa myös omalta osaltaan, miksi perussuomalaisten aikaansaamat kiristykset maahanmuuttoon olivat tarpeen ja miksi me yhä tarvitsemme lisää perussuomalaisten ajamia kiristyksiä maahanmuuttoon. Zinaidan kaltaisilta pitäisi voida ottaa kansalaisuus pois ja heidät pitäisi karkottaa takaisin kotimaahansa.