Politiikka

Kansanedustajalta raju reaktio Prideen – Eroaa isosta liitosta

Kansanedustajalta raju reaktio Prideen – Eroaa isosta liitosta

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Tanus on eronnut Lääkäriliitosta liiton Prideen liittyvien linjausten vuoksi.

Hän kertoo asiasta Facebook-päivityksessään.

– Maanantaipäivä oli raskas. Raskaampi kuin kuvittelin. Jätin eroilmoituksen Lääkäriliitosta, hän kirjoittaa.

Tanus perustelee eroaan muun muassa sillä, että liitto on osallistunut vuosia Helsinki Priden toimintaan. Tanuksen mukaan Pride jakaa sekä lääkäreitä että kansalaisia.

Tanus on liittänyt Facebook-päivitykseensä eroilmoituksen, jossa hän kysyy Lääkäriliitolta, onko se tietoinen Priden ja Setan poliittisista tavoitteista ja kannattaako se niitä. Kansanedustajan mukaan Priden ydintavoite eli kaikkien yhdenvertaisuus on jo kirjattu lakiin.

– Toivon, että otatte Prideen osallistumisen ja yhteistyökumppanuuden uudelleen käsittelyyn, lopetatte osallistumisen ja palaatte ydintehtäviin kaikkien jäsenten ammattiliittona ja edunvalvojina, Tanus kertoo kirjoittaneensa Lääkäriliitolle.

Lääkäriliitto otti tiistaina kantaa Helsinki Priden kyltteihin, joissa nähtiin yksittäisiä lääkäreitä alatyylisesti kritisoivia tekstejä. Nimettyjä lääkäreitä passitettiin sanallisesti esimerkiksi helvettiin.

– Lääkäriliitto ei hyväksy lääkäreihin, kuten ei myöskään muihin ihmisryhmiin, kohdistuvaa maalittamista, liitto kirjoitti Instagram-julkaisussaan.

Helsinki Priden toiminnanjohtaja puolestaan puolusti kylttejä sananvapauteen kuuluvana vallanpitäjien arvosteluna.

Olet saattanut jäädä paitsi