Saksalainen kehonrakennuslegenda Markus Rühl, 54, tunnettiin ammattilaisurallaan yhtenä lajin suurimmista kilpailijoista.
The German Beast -lempinimellä kulkenut Rühl teki vaikutuksen valtavalla lihasmassallaan ja oli vuosien ajan yksi kehonrakennuksen tunnetuimmista kasvoista.
Menestyksen eteen hän oli valmis tekemään lähes mitä tahansa. Lopulta vuonna 2010 hän kuitenkin päätti lopettaa uransa. Ei siksi, että kunto olisi hiipunut tai motivaatio kadonnut, vaan koska terveys alkoi huolestuttaa.
– Minua alkoi pelottaa. 40-vuotiaana en ollut enää valmis jatkamaan tätä. Minua pelottaa. En halua tätä enää, Rühl kertoi Bildin mukaan Ungeskriptet-podcastissa.
Vuosikymmenten ajan hänen elämänsä pyöri täysin kehonrakennuksen ympärillä. Huipulle päästäkseen hän turvautui monien muiden ammattilaisten tavoin suorituskykyä parantaviin aineisiin, mutta vuosien mittaan niiden riskit kävivät yhä selvemmiksi.
Erityisesti sydämen kuormitus alkoi askarruttaa.
– Minusta ei ollut enää sen arvoista ottaa tätä riskiä, jotta kuolisin myöhemmin ehkä 50- tai 55-vuotiaana sydänkohtaukseen. En halua sitä.
Rühl kertoi myös, että hänen sydämensä oli vuosien rasituksen seurauksena huomattavasti suurentunut. Se oli yksi tärkeimmistä syistä uran päättämiseen.
Lopullinen päätös syntyi vasta myöhemmin, kun hän yritti vielä palata huippukuntoon. Kesken pyöräilyharjoituksen hän katsoi itseään peilistä ja pysähtyi.
– Mitä sinä oikein teet täällä? Oletko tyhmä vai mitä? Haluatko riskeerata kaiken? Haluatko menettää kaiken?
Hetkeä myöhemmin päätös oli tehty.
– Nousin pyörän päältä, heitin kaikki tavarat roskiin. Kehonrakennus, loppu, valmis. Se oli sillä selvä.