Keihäänheittoa 2010-luvulla ja kuluvan vuosikymmenen alussa seuranneet eivät voineet välttyä Kim Ambilta. Ruotsalainen kilpaili vielä 2021 Tokion olympiafinaalissa ja oli sekä arvokisojen että maaottelun vakiokasvo.
Sitten hän katosi kuvasta täysin kauden 2022 jälkeen.
Mitä tapahtui?
– Loukkasin olkapääni vuonna 2022 ja se piti leikata. Operaatio oli raskas. Siinä piti kiinnittää aika lailla kaikki takaisin paikalleen, 36-vuotias Amb kertoi sunnuntaina Helsingin olympiastadionilla.
Amb yritti leikkauksen jälkeen vuoden verran kuntouttaa olkapäätään, mutta toipumisesta ei tullut mitään. Käsi piti leikata uudestaan.
Taukoa kilpailemisesta tuli lähes neljä vuotta.
– Sen jälkeen on ollut henkisesti vaikeaa palata. En ole uskaltanut heittää keihästä, kun käsi on antanut merkkejä itsestään.
Keihäänheittäjä ei missään vaiheessa luovuttanut. Suunnitelmana oli palata, jos keho ja mieli vain antaisivat myöten.
Vihdoin viime talvena tunnelin päässä pilkahti valonsäde. Olkapää tuntui hyvältä, ja Amb uskaltautui takaisin lajin pariin.
– Uskon, että jokainen urheilija haluaa lopettaa omilla ehdoillaan, eikä vammaan. Olen saanut suuresti motivaatiota siitä ajatuksesta, että pystyn palaamaan kisoihin ja takaisin tasolleni.
– Saan sitten joskus lopettaa hyvällä omallatunnolla.
Tavoite olympialaisissa
Viime vuonna harjoituksia aloittaessa Amb ei tiennyt lainkaan, kuinka pitkälle keihäs lentäisi. Kauden ensimmäisessä kisassa tulos oli 73,52.
Sunnuntaina Ruotsi-ottelussa hän heitti 79,06.
– Uskon, että olisin voinut heittää neljä metriä pidemmälle, jos olisin tehnyt kaiken optimaalisesti.
Nyt Amb on asettanut valmentajaisänsä kanssa erittäin kunnianhimoisen tavoitteen. Ruotsalainen keihäsmies haluaa heittää Los Angelesin olympialaisissa vuonna 2028.
– Ehdottomasti. Uskon pääseväni sille tasolle, kun hion taas tekniikkaa. Minulla on paljon metrejä otettavissa.
– Minusta tuntuu fyysisesti edelleen hyvältä. Heitän hyvin, eikä mihinkään satu. En näe syytä, miksi en jatkaisi.
Amb meni välivuosiensa aikana päivätöihin. Hänellä on nykyisin myös vaimo ja kaksi lasta. Keihäänheittäjä kokee, että perhe ja työt tuovat hyvää vastapainoa nyt, kun urheilu alkaa viedä taas enemmän aikaa elämästä.
Ilman tukijoukkoja hän ei kuitenkaan olisi selvinnyt neljän vuoden kuntoutuksesta.
– Olen ollut monta kertaa huonolla tuulella. Olen valtavan ylpeä itsestäni ja kaikista, jotka ovat auttaneet minua.
Ambista huokuu ilo. Sekä paluu, Suomessa kilpaileminen että terveys lämmittävät kokenutta urheilijaa.
– On todella hienoa kilpailla Suomessa. Te arvostatte keihäänheittoa niin paljon. Sen huomaa.
Ambin ennätys on vuonna 2020 heitetty 86,49. Hän on ollut kahdesti EM-finaalissa seitsemäs ja kerran MM-finaalissa kahdeksas.