Keskusta laittaisi Suomen uusiksi: Alkoholi ja lomat kuntien valtaan
Keskusta haluaa muuttaa hyvinvointialueet laaja-alaisiksi itsehallintoalueiksi. Keskusta antaisi alueille rahat ja päätösvallan esimerkiksi alempiasteisen tieverkon ylläpitoon, metsästys- ja petolupiin ja luonnonsuojelualueisiin.
Keskusta siirtäisi myös kaikki EU:n aluekehitystuet ja valtaosan yritys- ja innovaatiorahoituksesta itsehallintoalueiden jaettavaksi.
Kunnat puolestaan saisivat keskustan ehdotuksen mukaan päättää jatkossa anniskeluluvista, koulujen loma- ja työajoista sekä rantarakentamisen ehdoista.
Ehdotukset ovat osa keskustan uutta lähimallia, jonka puolue julkaisee sunnuntaina.
Lähimallia valmistellut kansanedustaja Mika Riipi sanoo, ettei mallia ”täräytettäisi” kerralla koko maahan, vaan sitä kokeiltaisiin ensin 3–5 alueella.
Keskusta ehdottaa, että perustuslakia muutettaisiin niin, että itsehallintoalueet saisivat antaa asetuksia. Tällä hetkellä lakia täydentäviä tai tarkentavia asetuksia antaa valtioneuvosto eli hallitus. Keskustan mukaan alueiden antamat asetukset voisivat koskea esimerkiksi tieverkkoa ja luonnonsuojelualueita.
Riipin mukaan ministeriöiden päätösvalta on saanut liian suuren otteen Suomessa, ja keskusta haluaa lisätä paikallista päätös- ja vaikutusvaltaa.
Samalla keskushallinnon ”rönsyistä” voitaisiin keskustan mukaan säästää 200 miljoonaa euroa.
Kunnille lisää verotuloja
Keskusta esittää, että kuntien verotulopohjaa laajennettaisiin pääomavero-osuudella ja yhteisövero-osuuden korottamisella. Lisäksi luonnonvarojen hyödyntämisessä syntyvä verotulopohja siirrettäisiin täysimääräisesti kunnille.
Miten tämä on yhteen sovitettavissa velkajarrun kanssa, jos valtion verotulopohja pienenisi?
– Kyllä me uskallamme valtionosuuksista säästää ihan reilustikin, Riipi sanoo.
Keskustan ajatus on, että valtionosuusjärjestelmää voitaisiin uudistaa ja supistaa. Osa säästyvistä rahoista menisi kuntaliitosten ja yhteistyön kannusteiksi. Tarkkoja säästösummia valtionosuusjärjestelmästä keskusta ei ole määritellyt.
– Meidän vinkkelistämme se tarkoittaa sitä, että tulee luonnostaan kuntaliitoksia, Riipi sanoo.
Kun kuntaliitokset ovat paikallisten päättäjien tekemiä, ne ovat Riipin mukaan kestävämpiä kuin Helsingistä käsin sanellut pakkoliitokset.
Nykyisin etenkin monille pienille kunnille valtionosuudet ovat olleet merkittäviä taloudellisen pärjäämisen kannalta. Riipi korostaa keskustan ajatuksena olevan, että vastapainona valtionosuuksien leikkauksille kunnat saisivat suuremman siivun verotulopohjasta.
Hän nostaa esimerkiksi Lapin, joka hyötyisi keskustan ehdotuksen myötä enemmän verotuloina siitä, että alueella talous kasvaa.
– Kunnat, jotka ovat elinkelpoisia, hyötyisivät taloudellisesta aktiviteetista, joka siellä tapahtuu. Se muodostaisi terveen kuntarakenteen pohjan, Riipi katsoo.
Alueita velkasaneeraukseen
Osana lähimallia keskusta siirtäisi ”mahdottomassa taloudellisessa tilanteessa olevat hyvinvointialueet velkasaneeraukseen”.
Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että aiemmilta vuosilta kertyneet alijäämät annettaisiin osin anteeksi, jos alue saa taloutensa tasapainoon. Keskusta on listannut toimen kustannusneutraalien ehdotusten pakettiin.
Miten tämä voitaisiin tehdä kustannusneutraalisti, eikö siitä tule lisäkustannuksia?
– Tasemielessä tulee, Riipi sanoo. Hän arvioi, ettei kyse olisi kovin monesta alueesta.
– Se ei valtiontalouteen tasemielessä ole niin suuri isku, etteikö se voitaisi velkajarrumaailmassakin ottaa vastaan, jotta me pystymme pitämään palvelut siellä alueella, Riipi sanoo.
Riipi nostaa esille, ettei keskusta hyväksy hyvinvointialueiden yhdistämistä, ja jos alueita lähdettäisiin yhdistämään, se tulisi Riipin mukaan lyhyellä aikavälillä kalliimmaksi kuin alijäämien antaminen anteeksi.
Entä pitkällä aikavälillä, olisiko se ikään kuin tekohengitys?
– Pitkällä aikajänteellä ajattelu lähtee meilläkin siitä, että varmaan hyvinvointialuerakenteeseen tulee muutoksia. Olisi kaikkein paras ratkaisu, jos se tapahtuisi alhaalta ylöspäin.
Riipi nostaa esille, että keskusta esittää myös valtionhallinnon ”kampaamista”, mikä toisi säästöjä puolueen arvion mukaan 200 miljoonaa euroa.
Keskustan 300 miljoonan euron säästöpaketti:
– Turhan byrokratian poistaminen julkisissa hankinnoissa
– Alueiden käytön ohjauksen vähentäminen, ”rantaan saisi taas reilusti rakentaa”
– Koulujen loma- ja työajoista päättäminen täysin kunnille
– Ravintola-, anniskelu- ym. alkoholilain mukaisten lupa-asioiden siirtäminen kuntien päätettäväksi
– Kaiken luonnonvarojen hyödyntämisessä syntyvän verotulopohjan siirtäminen täysimääräisesti kunnille
– Kuntien verotulopohjaa laajentaminen pääomavero-osuudella ja yhteisövero-osuuden korottaminen
– Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen ja supistaminen, osa supistamisesta menisi kuntaliitosten ja yhteistyön kannusteiksi
Keskustan 200 miljoonan euron säästöpaketti:
– Yli sadan viraston tilanteen läpi käyminen ja niiden määrän puolittaminen
– Suomen ympäristökeskus ja Luonnonvarakeskus yhdistetään
– Työllisyys-, kehittämis- ja hallintokeskus lakkautetaan ja organisoidaan uudelleen sen olevat tehtävät
– Metsähallituksesta nettoliikelaitos, jossa se kerää itse omat tulonsa esimerkiksi puunmyynnistä, maa-alueiden vuokrista ja palveluista ja kattaa toimintansa menot näillä tuloilla
Keskustan kustannusneutraaliksi nimeämä toimenpidepaketti:
– Hyvinvointialueiden muuttaminen laaja-alaisiksi itsehallintoalueiksi
– Hyvinvointialueiden rahoituspohjan uudistaminen ja mahdottomassa taloudellisessa tilanteessa olevien alueiden siirtäminen velkasaneeraukseen
– Käynnistää perustuslain muuttaminen niin, että itsehallintoalueille annetaan asetuksenantovaltuus
– Kaikkien EU:n aluekehitystukien ja valtaosan yritys- ja innovaatiorahoituksen siirtäminen itsehallintoalueiden jaettavaksi
– Luonnonsuojelualueiden perustamista ja Natura-poikkeamista koskeva päätösvalta kokeilualueille
– Metsästyslupien määrästä ja petoluvista päätösvalta kokeilualueille
– Alempiasteisen tieverkon ylläpidon ja parantamisen rahat ja päätösvalta kokeilualueille