Kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd) on tehnyt uuden aluevaltauksen. Hän on käsikirjoittanut yhdessä niin tv:stä, elokuvista kuin teatterilavoilta tunnetun näyttelijän, ohjaajan ja käsikirjoittajan Maarit Peltomaan kanssa torstaina ensi-iltansa saaneen Rakkaudesta, elämästä, luopumisesta -näytelmän.
Kiljunen ja Peltomaa näyttelevät kahdestaan Peltomaan ohjaaman näytelmän. Ensi-ilta oli Teatteri Vantaan Silkkisalin aulateatterissa. Tänään näytelmä esitetään Helsingissä Kulttuurikeskus Sofiassa.
Tämän jälkeen luvassa on ainakin noin parinkymmenen paikan esityskiertue syksyn ja kevään kuluessa pitkin Suomea. Pari kertaa näytelmä esitetään myös Espanjassa.
Iltalehti kävi haastattelemassa Kiljusta ja Peltomaata keskiviikkoiltana kenraaliharjoituksissa.
Kiljusen mukaan alkuperäinen idea näytelmään lähti pari vuotta sitten hänen puhelinsoitostaan Maaritille.
– Vaimoni joskus sanoi, että koska haluat aina esiintyä, eikö sinun olisi kiva mennä johonkin harrastelijateatteriin, Kimmo kertoo.
Koska Maarit on Kiljusten hyvä ystävä, Kimmo tarttui rohkeasti puhelimeen. Hän sanoi Maaritille olevansa vapaaehtoinen, jos tällä on joskus tarjota hänelle ”jokin sivuroolin sivurooli”.
Kirjallisuuspiiri, johon muut jättivät tulematta
Maarit Peltomaa sanoo, että hänellä on oma versionsa siitä, miten asiat etenivät. Peltomaa teki viime syksyllä Mä aion elää -nimisen yhteistuotannon Turun kaupunginteatteriin.
Peltomaan mukaan siinä käsiteltiin muun muassa hänen äitinsä kuolemaa ja ikääntymisen teemaa. Kimmo kävi katsomassa esityksen ja piti siitä.
Viime joulukuussa taasen kokoontui kirjallisuuspiiri, johon lopulta ainoat paikalle tulijat olivat Kimmo ja Maarit. Muut ystävät ei päässeetkään mukaan. Juuri tällaisesta kohtauksesta alkaa myös näytelmä.
– Siitä se käynnistyi. Kimmo on yhtä intohimoinen kaikkien asioiden suhteen kuin minäkin. Me olemme kaksi tällaista rakettia. Siitä kirjallisuuspiiristä alkaen lähdimme kirjoittamaan ja työstämään näytelmää.
Maarit ajattelee, että jos he eivät olisi pitkäaikaisia ystäviä, käsikirjoittaminen ei ehkä olisi onnistunut. Kirjallisuuspiiri-illan aikana he huomasivat, että oikeastaan koko näytelmän perusrakenne oli jo tullut luonnostelluksi. Piirille keskeinen Eino Leinon runous oli pääsevä näytelmässä isoon rooliin.
Sittemmin käsikirjoituksen hionta on kestänyt 9 kuukautta. Peltomaa kuvaa, että versioita on ollut varmaan sata ja dramaturgia on mennyt monesti uusiksi.
Teatteri Vantaan nettisivuilla tiivistetään, mistä juonessa on kyse. Näytelmän henkilöt ovat pitkäaikaisia ystäviä, jotka ovat molemmat kokeneet rakkauden myrskyjä ja epäonnistumisia:
– Avoimina ja herkkinä he avautuvat toisilleen ja pohtivat ihmisten välisiä suhteita, rakkautta ja sen merkitystä ja miten menetykset opettavat ja muuttavat ihmistä. Samalla pohditaan ikääntymistä, elämän ihmettä ja siitä luopumista.
Näytelmän taustalla on myös vielä julkaisematon Kiljusen kirjoittama autofiktio, joka yhdistelee hänen omaa elämäänsä ja fiktiota sekä näytelmän kanssa samanniminen Kiljusen aforismikokoelma.
Kummallakin henkinen sananvalta omiin sanoihin
Niin Kiljunen kuin Peltomaa ovat toimineet senioreiden asioita edistävän Suomen senioriliikkeen puheenjohtajina.
– Kimmo pyysi minut liikkeeseen mukaan, kun äitini halvaantui vuonna 2018, Maarit kertoo.
Yksi näytelmän teema liittyy ikääntyvän ihmisen elämänkaareen. Kimmo Kiljusen äiti nähdään myös näytelmän videoprojisoinnissa yhdessä poikansa kanssa.
Peltomaa kuvaa esityksen olevan luonteeltaan kahden ihmisen välinen keskustelu. Lajityypillisiksi vertailukohdiksi hän nostaa elokuvan Aamiainen Tiffanylla ja edesmenneen Seela Sellan ja Esko Roineen Rakkauskirjeitä-näytelmän.
– Syvin ulottuvuus on pohtia elämän tarkoitusta ja elämänkaarta jopa niin pitkälle, mikä on olemassaolon tarkoitus, Kiljunen kuvaa.
Välillä Kiljunen eksyi sellaisiin maailmankaikkeudellisiin sfääreihin, että Peltomaan piti toppuutella tätä, että nyt ei tehdä väitöskirjaa tai romaania.
Näytelmässä Maarit ja Kimmo ovat Roobert ja Valentina. Autofiktio tarkoittaa näytelmässä Kiljusen mukaan sitä, että kummallakin on ikään kuin henkinen sananvalta omiin repliikkeihinsä.
Asiat ovatkin siinä määrin myös henkilökohtaisia, että Maaritista tuntuu hyvältä, että hänellä on näytelmässä roolinimi. Se on kuin suoja, jonka taakse piiloutua.
”Iskuvinkkejä Valentinalle”
Näytelmässä Kimmon (Roobert) rooli on olla jonkinlainen mentori Maaritille.
– Olen iäkkäämpi mies, jolla on ollut omanlaisensa kaari tulla siihen pisteeseen, jossa olen. Minulla on oma seesteinen parisuhde, joka kuvataan näytelmän alussa. Eli meillä ei Valentinan kanssa ole romanssin elementtejä. Tämä ei ole draama meidän välillämme.
Toisaalta Maarit näkee, että draamaa on rakennettu näytelmän sisään.
– Romanttinen draama on Valentinan etsintätilanne, johon minä annan olevinaan viisaita näkemyksiä oman kokemukseni kautta. Näytelmän lopussa jopa puolileikillisesti rupean jakamaan iskuvinkkejä Valentinalle, Kimmo kuvaa.
Noin kuusikymppinen Valentina puolestaan kyselee vanhemmalta 75-vuotiaalta Roobertilta, mitä intohimolle ja aistillisuudelle tapahtuu ja kysyykö rakkaus ikää.
– Aistillisuus muuttuu ihmisen ikääntyessä, mutta pieni kipinä säilyy, Kimmo summaa IL:n haastattelussa.
Jos näytelmässä Valentina hakee suurta rakkautta, Roobert pohtii enemmän poistumista ja kuolemaa muun muassa oman hauraan äitinsä kautta. Toisaalta Valentinakin pyörittelee esimerkiksi sitä, jos hänen miehensä olisi häntä vanhempi – mitä tarkoittaisi, jos mies vaikkapa sairastuisi muistisairauteen.
Taitettuun indeksiin viitataan
Maarit Peltomaa ymmärsi käsikirjoitusta tehdessä olevan melko ainutlaatuista, että ammattin�äyttelijä ja ohjaaja tekee aktiivipoliitikon kanssa näytelmää, joka ei liity politiikkaan.
Maaritin mielestä Kimmosta paljastuu näytelmässä puoli, jota tästä ei yleensä nähdä.
– Ihmiset ovat nähneet poliittisen toimijan mutta eivät, miten syvällinen hän on ja miten isoja asioita hän on miettinyt. Olemme vuosien aikana jakaneet paljon asioita. Se on pohjana tälle teokselle. Meillä on luottamuksellinen ja hyvä ystävyyssuhde.
Kun Maaritilta kysyy, onko hän saanut rajatuksi näytelmästä pois eläkekeskustelun, joka on Kiljusen taajaan esillä pitämä poliittinen teema, kaksikko räjähtää nauruun.
– Se on siinä näytelmässä, Kimmo täräyttää.
Onko taitettu indeksi mainittu?
– On mainittu, mutta se ei ole taitettuna indeksinä suoraan. Pitäisikö se vielä laittaa? hän heittää.
Kansanedustajana Kiljunen on pitkään vastustanut niin sanottua taitettua indeksiä, jossa työssäkäyvien ansiotason nousu vaikuttaa vähemmän eläkkeiden kasvuun kuin kuluttajahintojen nousu.
Ikäsyrjintä on yksi näytelmän teema, mutta Kiljunen painottaa, että mistään eläkepoliittisesta keskustelusta ei ole tällä kertaa kyse.
Mikään vaalikiertue näytelmä ei Kiljusen mukaan ole. On vielä auki, hakeeko hän jatkoa kansanedustajuudelleen ensi vuoden eduskuntavaaleissa.
”Pystyisitkö Kimmo siihen?”
Kimmo Kiljusen mielestä politiikka on myös näyttelemistä.
– Erona on se, että politiikassa saa puhua ja esiintyä omilla sanoillaan ja omana itsenään, kun näytelmässä on tavallaan koneiston lapsi ja toteutat sen.
Kysyttäessä Maaritilta, millainen näyttelijä Kimmo on, hän sanoo, ettei voi pitää tätä näyttelijänä. Kimmo ei vaikuta yllättyvän vastauksesta vaan ottaa sen ikään kuin lämpimänä totuutena.
Peltomaa ei myöskään allekirjoita sitä, että poliittinen ihminen on näyttelijä tai politiikka näyttelemistä, sillä näyttelijän on muuntauduttava moniksi eri hahmoiksi ja omaksuttava heidän ominaisuutensa, puhetyylinsä ja vaikkapa kävelyn rytminsä.
– Olen ollut myös kissa ja varis. Pystyisitkö Kimmo siihen?
”Hemmetin jääräpäinen”
Maaritin mukaan lähtökohta onkin ollut, ettei Kimmo edes yritä näytellä.
– Kimmo on oppimiskykyinen. Uskaltaa ottaa näin ison hypyn tällaiseen tehtävään. Arvostan Kimmon suurta ajattelua ja syvällisyyttä. Hän on haastava kollega, koska hän on niin hemmetin jääräpäinen ihminen. Hän tulee poliittisesta maailmasta, jossa argumentoidaan koko ajan ja puhutaan vähän päälle. Minä olen sanonut monta kertaa, että meillä teatterissa ei puhuta vaan kuunnellaan toista, mitä hän ei oikein vielä osaa, Maarit kuvaa tosissaan mutta hymyillen Kimmon nyökytellessä kiltisti vieressä.
– Mutta arvostan hirveästi hänen innostustaan, hän on kaiken tämän hankkinut, Maarit jatkaa ja viittaa näytelmän rekvisiittaan, jonka Kiljunen kenraaliharjoitusiltanakin roudasi autollaan paikalle teatteriin.
Peltomaa summaa antavansa sata pistettä Kiljuselle rohkeudesta lähteä mukaan teatterimaailmaan.
– En tiedä kuinka moni lähtisi, kun ihminen muuttuu ikääntyessään aremmaksikin, tulee estoja ja pelkoja, mutta Kimmossa ei ole sitä.
