Kirja: Marimekko-pomo lahjoitti tuhansia euroja huijarille
Marimekon hallituksen puheenjohtaja ja merkittävä omistaja Mika Ihamuotila lahjoitti 5000 euroa rahankeräysrikoksesta myöhemmin tuomitun maallikkosaarnaajan Pirkko Jalovaaran yhdistykselle.
Asiasta kerrotaan Iltalehden politiikan toimittajan Marko-Oskari Lehtosen tuoreessa kirjassa Vallan vahtikoira (Gummerus).
Jalovaara pyöritti rukoustoimintaansa Rukousystävät ry:n kautta. Lehtonen kertoo käyneensä kirjaansa varten läpi Jalovaaran tapauksen esitutkintamateriaalia, josta ilmeni, että Mika Ihamuotila lahjoitti Jalovaaran yhdistykselle 5 000 euroa.
Kirjan mukaan poliisi kuulusteli Ihamuotilaa puhelimitse keväällä 2015.
– Ihamuotila oli kuulustelussa niukkasanainen ja sanoi kokeneensa, että Jalovaara tekee pyyteetöntä työtä ja tuo hyvää oloa ja rauhaa, Lehtosen kirjassa kerrotaan.
Kirjan mukaan poliisi esitti Ihamuotilalle saman kysymyksen kuin kaikille muillekin asianomistajana kuulluille ihmisille: ”Mikäli olisit tiennyt, että lahjoittamastasi rahasta (netto-osuudesta) menee yli 90 prosenttia muuhun kuin rahalahjoituksena avustuskohteelle/-kohteille, olisitko lahjoittanut yhdistykselle varoja?”
– Tiedän, mihin rahat olen lahjoittanut, Ihamuotila vastasi kirjan mukaan poliisin kysymykseen.
Rahat eivät menneet vähävaraisille ja lapsille
Käräjäoikeus tuomitsi Pirkko Jalovaaran rahankeräysrikoksesta kahdeksaksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen maaliskuussa 2017. Hovioikeus alensi Jalovaaran saamaa tuomiota kuukaudella elokuussa 2018.
Hovioikeus katsoi, että Jalovaaran yhdistyksen rahankeräysluvan vastaisesti käyttämä rahamäärä oli 395 000 euroa, eli pienempi kuin käräjäoikeuden laskelma 577 000 euroa.
Jalovaaran vetämät parantamisillat täyttivät kirkkosaleja. Jalovaara kertoi Ylen dokumentissa (2013), kuinka demonit ja paholainen aiheuttavat ihmisissä psyykkisiä ja fyysisiä sairauksia, jotka voidaan parantaa ajamalla riivaaja ulos.
Lehtonen kertoo kirjassa huomanneensa, että Jalovaaran verotettavat ansiotulot olivat 127 000 euroa vuodelta 2012, vaikka hän oli väittänyt seuraajilleen olevansa köyhä eläkeläinen.
Poliisihallitus oli myöntänyt Jalovaaran Rukousystävät ry:lle rahankeräysluvan, jonka nimissä yhdistys keräsi lahjoituksia ihmisiltä. Yhdistys kertoi keräysvarojen menevän vähävaraisille ja kehitysmaiden lapsille.
Lehtonen tutki yhdistyksen asiakirjoja ja havaitsi tasekirjasta, että vähävaraisille ja kehitysmaiden lapsille kerätyt rahat olivat menneet pääasiassa Jalovaaralle itselleen.
Poliisihallitus teki yhdistyksestä tutkintapyynnön poliisille sen j�älkeen, kun Lehtonen oli alkanut selvittää asiaa.
Iltalehti pyysi Ihamuotilalta kommenttia asiaan Marimekon viestinnän kautta, mutta ei ole toistaiseksi tavoittanut häntä.