SDP:n entinen puheenjohtaja Jutta Urpilainen kertoo tuoreessa kirjassaan Rohkeudella (Tammi), kuinka hänelle soviteltiin pääministerin viittaa kevään 2011 eduskuntavaalien jälkeen.
Vaalien voittajaksi nousi kokoomus, jonka puheenjohtajasta Jyrki Kataisesta tuli hallitustunnustelija. Kokoomuksen kanssa Säätytalolla pidettyihin hallitusneuvotteluihin lähtivät vaalien kakkonen eli SDP sekä vasemmistoliitto, vihreät, RKP ja kristillisdemokraatit.
– Alusta asti tunnelmassa oli aistittavissa luottamuksen puutetta. Koin vahvasti, että kokoomus olisi ensisijaisesti halunnut jatkaa hallitusyhteistyötä keskustan ja RKP:n kanssa, joiden kanssa se oli työskennellyt edelliset neljä vuotta, Urpilainen kirjoittaa.
Neuvotteluja käytiin etenkin julkisen talouden sopeuttamisesta. Kokoomus olisi halunnut päättää heti kärkeen viiden miljardin euron sopeutuksista, mutta SDP oli vaaliohjelmassaan valmis vain 2,5 miljardin euron sopeutukseen.
Lisäksi SDP halusi sopia ensin keinoista ja vasta sitten katsoa, miten paljon niistä saadaan kasaan. Kokoomus halusi puolestaan päättää alkuun tavoitetason.
SDP heitetään ulos
Urpilainen kirjoittaa, että Katainen yllätti hänet kesäkuun ensimmäisenä päivänä ilmoittamalla, ettei neuvottelujen jatkolle SDP:n kanssa ollut enää mahdollisuuksia. Kirjassa kuvaillaan, että SDP:n neuvotteluryhmässä tunnelma oli uutisen tultua ”järkyttynyt”.
Samalla myös vasemmistoliitto oli ulkona neuvotteluista.
SDP:n väki poistui Säätytalosta Taistojen tiellä -laulua laulaen.
– Avasimme kokoushuoneen ovet, ja laulu raikasi pitkin Säätytalon historiallisia käytäviä ehkä painokkaampana kuin koskaan, Urpilainen muistelee kirjassa.
Kokoomuksen ajatuksena oli pyytää keskusta hallitusneuvotteluihin. Keskustasta tälle uudelle käänteelle näytettiin vihreää valoa, vaikka vaalitappion jälkeen puolue oli katsonut jäävänsä oppositioon. Urpilaisen kirjassa arvioidaan, että EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies (kok) oli jo muutaman päivän lämmitellyt keskustaa lähtemään mukaan neuvotteluihin, jos SDP ja vasemmistoliitto lähtevät ulos.
Sen sijaan kokoomuksen pelikirjan sotki vihreät. Puolueen eduskuntaryhmän ja puoluevaltuuston yhteiskokous päätti, ettei se lähde samaan hallitukseen keskustan, kokoomuksen ja RKP:n kanssa. Näin kokoomuksella ei ollut mahdollisuutta muodostaa enemmistöhallitusta ilman SDP:tä tai historiallisen vaalivoiton tehnyttä perussuomalaisia.
Mahdollisuus ohivetoon
Uudessa tilanteessa SDP:lle syntyi mahdollisuus kieltäytyä palaamasta takaisin neuvottelupöytään kokoomuksen kanssa alkuperäisellä kuuden puolueen kokoonpanolla.
Tällöin hallitustunnustelijan rooli olisi siirtynyt vaalien kakkoselle eli SDP:n puheenjohtajalle Urpilaiselle. Myös keskustasta ilmoitettiin SDP:lle, että se olisi valmis SDP:n johtamaan hallitukseen. Tällöin kokoomus olisi jäänyt oppositioon, vaikka oli vaalien voittaja.
Urpilainen kertoo saaneensa ulkomaanmatkalla olleelta kansanedustaja Eero Heinäluomalta viestin:
– Tämä on viime kädessä Jutta sinun päätöksesi.
Urpilainen kertoo pohtineensa asiaa.
– Päätös olisi suuri, sillä vaikka olin pettynyt Jyrki Kataisen ja kokoomuksen toimintaan, kokoomus oli kuitenkin ensimmäistä kertaa vaalien suurin puolue, ja SDP:tä odottaisi sen taholta valtava lokakampanja julkisuudessa, jos se jäisi hallituksen ulkopuolelle, Urpilainen kirjoittaa.
– SDP:tä syytettäisiin ”pelin politiikasta” ja pääministerin tehtävän saamisesta pelaamalla, mikä vaikeuttaisi hallituksen muodostamista ja ennen kaikkea löisi leimansa koko hallituskauteen ja vaikeuttaisi onnistumista työssä.
Ahdistunut Katainen
Urpilainen päätti antaa Kataiselle vielä kolmannen mahdollisuuden. Hän katsoi oikeudenmukaiseksi, että vaalien voittaja ja suurimman puolueen puheenjohtaja johtaa hallitusneuvotteluita. Urpilainen mainitsee, että oli perustuslain hengen mukaista antaa hallitustunnustelijalle vielä kolmas yritys.
Katainen kutsui Urpilaisen tapaamiseen Valtioneuvoston linnaan.
– Hän oli tavatessamme ahdistuneen ja jännittyneen oloinen, minkä ymmärrän, sillä hänellä oli paljon pelissä. Hän pahoitteli toimintaansa ja toivoi meidän palaavan hallitusneuvotteluihin, Urpilainen kuvailee tilannetta.
Lopputuloksena oli kuuden puolueen hallitus, joka oli Urpilaisen mukaan järkiliitto.
Urpilaisen kirjassa kerrotaan myös ministerivalinnoista. Urpilainen oli monien yllätykseksi päättänyt pyytää Erkki Tuomiojaa ulkoministeriksi, vaikka Tuomioja ei ollut toiminut lojaalisti Urpilaista kohtaan.
– Koin kuitenkin, että hän oli ulkopolitiikan osaaja ja pystyi hoitamaan tehtävän hyvin. Lisäksi ajattelin, että oli parempi ottaa hänet mukaan hallituksen pöydän ympärille kuin jättää hänet ulkopuolelle, Urpilainen kirjoittaa.
Hän kertoo Tuomiojan myös luvanneen olevan valmis ministerikierrätykseen kahden vuoden kuluttua ja jättämään tehtävän toiselle SDP:n edustajalle. Tämä lupaus ei toteutunut.
– Näin siis yhdessä sovimme, mutta hänen valmiutensa asiaan oli ehtinyt muuttua, kun nostin ministerikierrätyksen hänen kanssaan esille pari vuotta myöhemmin. Silloin hän perusteli näkemystään kansainvälisellä tilanteella, mistä syystä ulkoministerin vaihtaminen ei olisi hyvä asia. Hän vetosi myös tasavallan presidentin kantaan, mitä en kuitenkaan itse käynyt tarkistamaan, Urpilainen kertoo.