Voice of Freedom Повна версія

KL: Kim Väisäsen hotelliyritys konkurssiin

· Main news

Startup-sijoittaja Kim Väisäsen hotelliyritys Huone International ajautui konkurssiin toukokuussa, kertoo Kauppalehti.

Yhtiön hallituksen puheenjohtajana toiminut Väisänen kertoo Kauppalehdelle tekstiviestitse, että liiketoimintamalli oli toimiva, mutta yhtiötä vaivasivat korona-ajan velat ja kalliit vanhat vuokrasopimukset.

Yhtiö hyväksyttiin yrityssaneeraukseen ennen konkurssia alkuvuodesta 2026. Analyytikko Ari Rajala sanoo, että yhtiön talousluvut viittasivat kuitenkin siihen, ettei pelkkä saneeraus riittäisi pelastamaan sitä.

– Saneerauksella saatiin lisäaikaa, mutta kroonisesti sairasta yritystä ei koskaan saatu pelastettua, Rajala kertoo.

Viimeisin Huone-konsernia koskeva tilinpäätös on kesäkuussa 2023 päättyneeltä tilikaudelta. Tuolloin se teki 6,3 miljoonan euron liikevaihdolla 1,6 miljoonan euron liiketappion.

Konserni oli tuolloin tehnyt liiketappiota yhtäjaksoisesti vuodesta 2018 lähtien.