Kohuopettaja Elias Redin, 41, elää nyt aikuisviihteellä: ”Itse halusitte tätä”
Naantalilaisesta opettajasta Elias Redinistä, 41, tuli toviksi Suomen tunnetuin mies, kun kohu ”porno-opettajasta” käynnistyi lokakuun alussa 2025.
Ensin hänen oppilaansa ja pian koko Suomi saivat tietää, että Redin kuvasi vapaa-ajallaan pornoa ja julkaisi sitä verkossa.
Redin oli viikkoja valtavan mediahuomion kohteena. Sitten hän teki radikaalin tempun ja tuli kasvoillaan julkisuuteen Iltalehden Sanna Ukkolan haastattelussa.
Redin kertoi hiljattain Iltalehdelle yksityiskohtaisesti, miten kohu todellisuudessa meni. Se johti rajuun elämänmuutokseen ja tärkeään oivallukseen.
Mitä Elias Redinille kuuluu nyt, kun kohusta on kulunut lähes vuosi?
Aikuisviihdettä, ei pornoa
Naantalin keskustassa sijaitseva kerrostalokaksio on tilava. Olohuoneessa on miehekkään minimalistinen sisustus: valkoinen taso, valtava televisio ja sen edessä kookas musta nahkasohva. Muita huonekaluja ei juuri ole.
Parvekkeelta näkyy kellastuvia lehtipuita, joiden latvojen yllä kohoaa Naantalin kirkko.
Redin kertoo, että elämä on ollut viime aikoina rauhallista. Hän ei ole matkustanut koko elokuussa ulkomaille, eikä tällaisia suunnitelmia ole syyskuullekaan. Tämä on harvinaista, sillä vastaavaa ei ole kuulemma tapahtunut kahteen vuoteen.
Redin ei reissaa lomailun vuoksi, vaan useimmiten kyse on työstä. Hänen elantonsa tulee tällä hetkellä aikuisviihteestä, ja sitä kuvataan taajaan Ruotsissa ja Keski-Euroopassa.
Redin korostaa, ettei hän pidä sanasta ”porno”, vaan elanto tulee tällä hetkellä ”aikuisviihdesomesta”.
– Yleensä, jos joku kysyy, mitä teen työkseni, vastaan, että olen yrittäjä, Redin kertoo.
Redin irtisanoutui välittömästi opettajan työstään lokakuun alussa 2025. Hän kertoo, että aikuisviihde oli vain harrastus, jonka ei pitänyt koskaan paljastua julkisuuteen.
Kohu päätti kaksoiselämän, ja nyt Redin on vapaa tekemään, mitä tahtoo. Silti hän kertoo, ettei välttämättä halua kuvata aikuisviihdettä lopun ikäänsä. Tulevaisuuden varalle on yllättäviä suunnitelmia.
Ulos häkistä
Ensin Redin innostui videokuvaamisesta. Hän haali lukuisia erilaisia kameroita ja opetteli niiden tekniikan. Redin oli ollut julkisuudessa jo ennen pornokohua, sillä viime vuosiin asti hän oli yksi suosituimmista venäjänkielistä sisältöä Suomessa julkaisevista videobloggareista.
Redin on syntynyt Venäjällä, josta hän muutti Turkuun 13-vuotiaana. Hänellä on kaksoiskansalaisuus.
Aikuisviihdettä hän alkoi kuvata keväällä 2023. Vähitellen toiminta laajeni useille eri alustoille, ja tilaajamäärät lähtivät nousuun. Redin ei näyttänyt videoilla kasvojaan, mutta kerran tapahtui vahinko. Hänen kasvoistaan vilahti puolet. Joku tunnisti hänet, ja kohu oli valmis.
Kohu vaikutti Redinin julkaisemaan pornoon kolmella tavalla. Ensinnäkin tilaajamäärät ampaisivat kovaan kasvuun. Luvut toki olivat olleet kovassa nousussa jo vuoden, mutta erityisesti Suomesta tuli lisää tilaajia. ”Porno-opettaja” selvästi herätti suomalaisten uteliaisuuden.
– Nyt näkyvyys on sitä luokkaa, ettei mulla ole Suomessa enää kilpailua, Redin sanoo.
Toinen muutos oli se, että ”kaksoiselämän” paljastumisen jälkeen hän alkoi esiintyä pornovideoissaan kasvoillaan. Enää ei ollut tarvetta salailuun.
Kolmas muutos oli kaikkein suurin: henkinen.
– Unleash the beast. Että nyt se häkki auki, täältä tulee elukka. Itse halusitte tätä. Nyt mennään koko rahan edestä, Redin sanoo ja nauraa.
Mikä ajaa Redinin tekemään aikuisviihdettä ylipäätään?
– Tiivistetysti videoiden tekeminen ja seksuaalisuus, hän sanoo.
Yhtä niukkasanaisesti Redin vastaa, kun häneltä kysyy, minkä tyyppistä pornoa hän julkaisee.
– Sanotaan näin, että sellaista, josta alle 18-vuotiaiden ei pitäisi tietää yhtään mitään. En valitettavasti puhu näistä asioista.
Pitkiä päiviä
Vaikka Redin ei halua puhua videoidensa sisällöstä, puhetta ulkoisista puitteista riittää sitäkin enemmän. Hän kertoo pyrkivänsä laadukkaaseen lopputulokseen, mikä tarkoittaa sitä, että videoita ei esimerkiksi kuvata puhelimella.
– Äänen pitää olla kohdallaan, kolme kameraa kuvaavat oikeassa kulmassa, ja kaiken pitää olla ennalta suunniteltu. Olen aika vaativa itseltäni, Redin kertoo.
Mitä enemmän kameroita, sitä enemmän työtä. Redin kertoo, että yhden videon editointi voi kestää viikkoja. Myös itse kuvauksessa valtaosa ajasta menee ihan muuhun kuin seksiin.
– Kuvaus voi kestää helposti kolmesta tunnista viiteen. Kaksi tuntia menee valmisteluun. Itse kuvaus ei kestä kauan. Poistumiseen menee taas valtavasti aikaa, kun tavarat pitää kasata, Redin kertoo.
– Se on vähän kuin elokuvissa: koko päivä menee kuvauspaikan valmisteluun, ja sitten kuvataan viisi sekuntia. Tämä on ihan samanlaista.
Redin suunnittelee kuvakulmat ja hoitaa kuvauksen myös silloin, kun hän esiintyy itse pornovideolla. Redin kertoo olleensa yhden kerran kuvauksissa, joissa joku muu kuvasi. Lopputulos ei miellyttänyt.
– Olen kyllä miettinyt ulkopuolisen kuvaajan ottamista, mutta en halua, että joku amatööri tekee sen. Haluan, että joku osaava ihminen kuvaa. Sopivaa tyyppiä ei ole vielä löytynyt.
Yllätys veroilmoituksessa
Seuraavaksi Redin esittelee kamera-arsenaaliaan. Löytyy niin järeää elokuvakameraa kuin ketterämpää järjestelmäkameraa. Mainitun ”oikean kulman” hän saa polkupyörän korjaustelineestä tuunatulla kamerajalustalla.
Useimmiten ulkomailla pärjää pelkällä järjestelmäkameralla. Reissuja on kertynyt, sillä Redin kertoo pyrkivänsä kuvaamaan ulkomailla kerran kuukaudessa. Viimeksi hän oli työasioissa kaksi viikkoa Ranskassa heinäkuussa.
– Siellä oli kolmen eri creatorin [sisällöntuottajan] kanssa kuvaukset. Otin kaksi viikkoa sen takia, koska halusin paljon vapaapäiviä kuvausten aikana. Saatiin kuusi videota purkkiin, niin sillä pärjää jo pari kuukautta.
Redin yllättyi täyttäessään veroilmoitustaan: Viime vuonna kuvauspäiviä ulkomailla oli yli sata. Silti hän kertoo kuvaavansa aikuisviihdettä enemmän Suomessa kuin ulkomailla.
– Olen kuin laivatyöntekijä. Kotona harvoin.
Redin laskeskelee, että hän julkaisee aikuisviihdettä ainakin kuudella alustalla. Raha tulee maksullisista palveluista, kuten Onlyfansista, jossa Redinillä on kolme tiliä. Ilmaiset pornosivustot toimivat mainoksena.
Paljonko tienaa?
Moni saattaa miettiä, kuinka paljon aikuisviihteellä tienaa. Redin ei ole halukas puhumaan rahasta.
– Sanotaan näin, että tienaan riittävästi. Tällä maksan laskut ja vuokran.
Hän kertoo saavansa enemmän rahaa aikuisviihteestä kuin opettajan töistä. Redin teki opettajana 70-prosenttista viikkoa määräaikaisessa työsuhteessa. Redin tekee myös yrityksensä kautta muita kuvaustöitä, kuten musiikkivideoita.
Työssä on varjopuolensa. Yrittäjä joutuu murehtimaan esimerkiksi sitä, että mitä jos asiakaskunnan mielenkiinto lopahtaa. Redin on pohtinut, mihin suuntaan hän haluaa viedä sisältöään tulevaisuudessa.
– Pitäisi kehittyä jollakin tapaa, jos haluaa kasvaa tällä alalla.
Aikuisviihde on myös kohun jälkeen muuttunut harrastuksesta työksi, millä on vaikutuksensa. Redin kertoo, että alkuvaiheessa aikuisviihteen maailma oli uusi ja kiehtova. Siihen sukeltaminen tuntui kokeilemisen arvoiselta.
– Nyt se tuntuu siltä, että joko taas. Sehän alkaa käydä jo liikunnasta, hän nauraa.
Redin kertoo käynnistelleensä hiljalleen ”siviilityön” hakemista. Myöskään paluu opettajaksi ei ole hänen mukaansa poissuljettua.
– Unelmaduuni olisi päästä tekemään kunnon elokuva kuvausryhmällä.