Kommentti:Huhut pahimmasta vellovat Venäjällä – Putin lipsautti totuuden
Mustat savupatsaat öljynjalostamoiden yllä, palavat polttoainevarastot ja kilometrien pituiset bensajonot. Siinä on nyky-Venäjän arjen uusi normaali.
Kolmen ensimmäisen sotavuoden aikana Vladimir Putin ja Kreml onnistuivat lähes häivyttämään sodan tavallisten venäläisten arjesta. Palkat nousivat sotateollisuuden ruokkimana, suurkaupungeissa elämä jatkui näennäisen seesteisenä, ja rintamalle haalittiin väkeä korkeiden allekirjoituspalkkioiden avulla.
Juhlat arjessa ja Kremlissä ovat kuitenkin nyt ohi, ja myös venäläisten uutisvirran täyttävät tiedot lähes päivittäisistä iskuista selustaan Moskovaa ja Pietaria myöten.
Samaan aikaan Putinin oma suosio matelee pohjamudissa, talous sakkaa, ja riippumattoman Levada-keskuksen tuoreen kyselyn mukaan lähes kaksi kolmesta venäläisestä haluaa rauhan.
Viime kuussa jopa Kremlin läheinen liittolainen uskaltautui nuhtelemaan Putinia julkisesti kameroiden edessä, kun Kazakstanin presidentti Kasym-Žomart Tokajev ojensi tätä ”erikoisoperaation” mielekkyydestä. Tokajev vaati tappamisen lopettamista ja sodan välitöntä jäädyttämistä.
Vastaus saatiin heinäkuun lopulla Pietarissa järjestetyn laivaston päivän yhteydessä, kun Putin vitsaili rintamalta ja sotateollisuudesta kuulemistaan huolista.
– Olen kuullut useaan otteeseen hämmästyttäviä sanoja: ”Kun sotilaallinen erikoisoperaatio päättyy, mitäs me sitten teemme?” Putin sanoi.
Hänen mukaansa kansalaiset ovat niin uppoutuneita sotatilaan, että suorastaan murehtivat rauhan tuloa.
Putin siis samalla myönsi, ettei voi kuvitella Venäjää ilman sotaa ja että rauha on vaarallisempi vaihtoehto kuin sodan jatkaminen.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi puolestaan ilmoitti kesäkuun lopulla 40 päivää kestävästä operaatiosta, jonka tavoite oli saada Venäjä lopettamaan sota.
Zelenskyi toki tiesi itsekin, ettei sota siinä ajassa lopu. Kyseessä oli luultavimmin tietoinen poliittinen viesti, joka osoitti ainakin yhden asian: sodan jatkuminen ei ole kiinni neuvotteluteknisistä yksityiskohdista tai kalenteripäivistä.
Sota jatkuu niin kauan kuin Putin kokee sen jatkamisen turvallisemmaksi omalle vallalleen kuin rauhan ja aidot neuvottelut.
Rintamatilanne on kuitenkin muodostumassa Kremlille matemaattiseksi mahdottomuudeksi: heinäkuussa 2026 Venäjä kärsi sotatutkimusinstituutti ISW:n mukaan sodan suurimmat kuukausittaiset henkilöstötappionsa, kun rintamalla kaatui, haavoittui tai joutui vangiksi lähes 43 000 sotilasta.
Tappiovauhti ylittää jo selvällä marginaalilla uuden kuukausittaisen värväyskapasiteetin, sillä vapaaehtoisten sopimussotilaiden saanti hiipuu jättimäisistä allekirjoitusbonuksista huolimatta.
Suurin ja vaarallisin sisäpoliittinen peikko Kremlille ja Putinille on uusi mobilisaatio, jonka on huhuttu tapahtuvan ensi kuussa pidettävien duumanvaalien jälkeen.
Vaikka vaalit ovat tuttuun tapaan lähinnä showluontoinen kumileimasinharjoitus, ne pakottavat Kremlin tasapainoilemaan.
Julkisissa ulostuloissa Kreml on tähän asti keskittynyt kiistämään mobilisaatioväitteet, ja Putinin luottomiehet ex-presidentti Dmitri Medvedeviä myöten on marssitettu tyrmäämään huhut.
Hätäiset selitykset kertovat ainakin siitä, ettei tilanne ole Kremlin hallinnassa.
Uusi liikekannallepano voisi sytyttää kotirintamalla kipinän, jota edes Putinin huolella rakentama voimakoneisto ei välttämättä pystyisi enää sammuttamaan.