Urheilu

Kommentti:Norja paljasti surkimusten todelliset kasvot

Kommentti:Norja paljasti surkimusten todelliset kasvot

Norjaa horjutettiin, mutta se ei kaatunut.

Erling Haaland hymyili Arlingtonin jenkkifutisstadionin nurmella 2–1-voiton jälkeen siihen malliin, että näin tämän kuuluikin mennä. Seuraavaksi vastaan tulee Brasilia, mutta ei norjalaisten ole syytä panikoida.

Norja on nimittäin paljastanut suuruutensa ja samalla niin kutsuttujen suurten surkeuden.

Norsunluurannikko-ottelun alussa Norjan vaihde oli vielä tunnusteleva. Kierrokset lähtivät nousemaan mitä pidemmälle avausjakso eteni.

Mikä itseluottamusryöpsähdys upeasta avausmaalista tulikaan. Antonio Nusan sisäkierteinen ylänurkkakuti upposi verkkoon, ja heti perään Haaland oli jo viedä Norjan 2–0-johtoon.

Norsunluurannikon pudottaminen tässä vaiheessa turnausta ei ollut vielä jättisensaatio, mutta kova työnäyte se oli. Les Éléphantsin kohtaaminen olisi tarkoittanut hikistä iltaa monelle muullekin joukkueelle.

Eurooppalaisten maajoukkueiden menestys on toistaiseksi ollut laihaa. Kritiikki on ollut täysin ansaittua, kun esimerkiksi Turkki, Hollanti, Saksa ja Tšekki epäonnistuivat täydellisesti arvokisanäyttämöllä. Samaan aikaan jopa lajin kovilta suomalaisasiantuntijoilta on kuultu pontevia kannanottoja siitä, että Euroopan maapaikkoja pitäisi lisätä. Väite ontuu.

Kun aidosti pohtii, minkälaisia maita Euroopasta jäi rannalle, ei joukossa ole ainuttakaan, joka viime aikojen otteillaan olisi kisoihin pääsyä ansainnut. Mikään ei MM-karsinnoissa nähdyn perusteella puolla sitä, että Tanska, Italia, Serbia tai Puola olisi menestynyt kesän lopputurnauksessa.

Yhtä lailla Afrikasta jäivät ulos muun muassa Nigeria ja Kamerun, koska kapverdet ja tunisiat olivat yksinkertaisesti niitä parempia.

Lähes kaikkia edellä mainittuja eurooppalaisia maajoukkueita yhdistää se, että ne ovat pahasti käymistilassa. Hollantiin tai Saksaan ei kohdistunut mestaruusodotuksia ennen kisoja. Turkki antoi odottaa parempaa, mutta romahti vielä rumemmin h-hetkellä.

Lisäksi niitä yhdistää pelillinen sekavuus. Niin Julian Nagelsmannin kuin Ronald Koemanin johtamat tähtipelaajat olivat kaikkea muuta kuin samalla sivulla. Pelillinen identiteetti, johon pitäisi nojata kovassa paikassa, puuttui tyystin.

Vahvan pelillisen identiteetin eurooppalaisjoukkueet puolestaan jatkavat. Norja lukeutuu niihin. Se on jatkanut tismalleen siitä, mitä se esitti jo MM-karsinnoissa. Valtavalla vauhdilla pallottomasta vauhdista hyökkäyksiin kääntävä joukkue pistää vastustajat ahtaalle fysiikkansa ja kollektiivinsa ansiosta.

Edes Amad Diallon tasoitus ei lamauttanut Norjaa niin kuin Hollannilla kävi Marokon kanssa. Haalandin viimeistelemä voittomaali oli malliesimerkki, miten tiivistä muotoakin voidaan murtaa selustajuoksuilla.

Ja olihan Oscar Bobbin syöttö puhdasta jalkapallotaidetta.

Tämä Norja voi mennä vielä pitkälle.

Olet saattanut jäädä paitsi