Kommentti:Olin alle 20-vuotias, kun opin Suomen työelämän karun säännön
Jos jäät pois töistä, se teettää meillä lisää töitä.
Tämä iskostettiin alle 20-vuotiaana tajuntaani. Työskentelin silloin pikaruokaravintolassa.
Uskoin vuosia, että on minun syyni, jos joku muu joutuu töihin harvinaisen vapaapäivänsä aikana. Tai vielä pahempaa, työvuoro vedetään liian alhaisella miehityksellä.
Työmoraalini on korkea, niin kuin monella muullakin nuorella. Työ on jo nuoresta asti opettanut minulle, että olen ahkera ja kunnianhimoinen.
Mutta se on opettanut myös kantapään kautta, että älä jumalauta kerro ääneen sitä, että olet väsynyt.
Kun pääsin korkeakouluopintoihin, tein töitä koulun ohella. Lukemattomat kerrat vietin kotona itkien pelkästä väsymyksestä. Tiesin olevani uupunut ja loppuunpalanut. Mutta muuta vaihtoehtoa ei ollut, sillä tarvitsin rahaa. Hampaat irvessä piti jatkaa.
En sano, että syy on ravintola-alassa. Sanon, että syy on työelämässä yleisesti.
Jo nuoresta asti minulle on ylemmältä taholta toitotettu, että täytyy olla tuottavampi ja tehokkaampi. Puristaa viimeinenkin pisara energiaa kuin keittiörätistä, vääntää niin lujaa, ettei mitään tule.
Ongelma ei ollut siinä, ettenkö olisi ollut tarpeeksi sitkeä. Ongelma oli siinä, että liian usein työpaikoilla tehokkuutta rakennetaan henkilöstön jaksamisen kustannuksella.
Työuupumus ei ole vain yksilön ongelma. Aihe on pyörinyt mielessäni viime päivät, kun olen haastatellut työuupumuksen kokeneita suomalaisia. Haastateltavien kuvaillessa oireita mietin itsekseni, että tutulta kuulostaa.
Vaati paljon esihenkilötyötä, positiivisia kokemuksia ja itsetutkiskelua, että ymmärsin, ettei kyse ollut minusta. Ei rikkinäisestä parikymppisestä, joka yritti pärjätä. Taustalla on useita työelämän ongelmia.
Rakenteellisia ongelmia ovat voineet olla esimerkiksi krooninen alimiehitys, jatkuva tehokkuuden tavoittelu, henkilöstökulujen minimointi ja työntekijän korvattavuuden korostaminen.
Työterveyslaitoksen tuoreen Miten Suomi voi? -tutkimuksen mukaan työuupumus syntyy usein työn vaatimusten ja työn voimavarojen epätasapainosta.
Jos vaatimukset kasvavat jatkuvasti, mutta vaikutusmahdollisuudet, palaute, arvostus ja palautuminen eivät pysy mukana, uupumuksen riski kasvaa.
Tutkimuksen mukaan suomalaisten työkyky on kyllä hieman vahvistunut, mutta työuupumusoireilu on pysynyt ennallaan. Erityisesti nuorten työhyvinvointi oli heikompaa kuin muilla ikäryhmillä, vaikka nuoret arvioivat fyysisen ja kognitiivisen työkykynsä hyväksi.
En väitä, että tähän on yhtä selkeää syytä. Mutta liian usein työelämässä väsymys nähdään yksilön heikkoutena.
Jos todella haluamme ihmisten jaksavan työelämässä pidempään, ensimmäinen askel on rakentaa työpaikkoja, joissa työntekijän ei tarvitse pelätä olevansa vaivaksi silloin kun hän on väsynyt tai sairas.
Onneksi sellaisia työpaikkoja löytyy, ja ne ovat monelle – myös minulle – korvaava kokemus.
Toivon, että työelämään siirtyvät nuoret muistavat, ettei alati kiihtyvässä yhteiskunnassa ole väärin vetää omia rajoja. On työnantajan paikka katsoa peiliin, jos tekijöitä ei löydy.