Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo palkitsi oppositiopuolueet SDP:n ja keskustan pitkäaikaisesta tylystä kritiikistä pelkällä hiljaisuudella. Lauantain linjapuheen toinen näkyvä retorinen anti oli vasemmiston kenties rakkaimman poliittisen termin epäilty kaappaushanke kokoomuksen nimiin.
Orpo piti omalla mittapuullaan ärhäkän puheen kokoomuksen puoluekokouksessa.
Sen tavoite oli oman kenttäväen usuttaminen sellaiseen mielentilaan, että puolue voi yhä voittaa tulevat eduskuntavaalit. Esiintymisestä paistoi muunkin kokoomusjohdon hyväksymä linja, jonka mukaan pääministeripuolueen ei ole syytä lähteä mukaan julkiseen kritiikkikilpaan SDP:n ja keskustan kanssa.
Puheenjohtajakollegat Antti Lindtman (sd) ja Antti Kaikkonen (kesk) antoivat omissa linjapuheissaan kokoomukselle kunnolla rapaa, mutta Orpon puheessa vastine jäi epäsuoraksi piikiksi kilpailijoiden iskulauseista.
Orpo ei ole kansaa kiihottava huutaja tai Antti Kaikkosen kaltainen luontaisesti taitava puheenpitäjä. Poliittista taktiikkaa puheessa sen sijaan oli.
Orpo käytti sanaa ”hyvinvointiyhteiskunta” eri muodoissaan 16 kertaa ja niin usein, että se voi ponnahtaa ilmaan kenties kokoomuksen vaaliteemanakin. Kokoomuksella on tarve näyttäytyä aiempaa pehmeämpänä – tai ainakin näyttää, että se on toimillaan varmistanut, että jonkinlaista hyvinvointivaltiota voidaan yhä ylläpitää.
Lisäksi Orpon kaikkien lauantain puheenvuorojen kantava teema oli, että häntä riepoo henkilökohtaisesti kokoomuksen leimaaminen empatiakyvyttömäksi köyhiltä leikkaajaksi.
Tällainen puheenparsi on suunnattu suoraan kokoomuksen naisäänestäjille, joita puolueesta nyt vuotaa. Orpo ei lähtenyt puhuttelemaan naisia suoraan, kenties siksi, että kokoomuksesta on tulossa suoranainen kampanja heidän saamisekseen takaisin.
Kokoomuksen puoluekokouksen tunnelma voi nousta keskeiseksi asiaksi Suomen poliittisessa vallanjaossa 2027. Jos puolue haluaa päihittää SDP:n vaaleissa, sen on alettava uskoa ihmeeseen ja itseensä.
Kokoomusväki ei siis voi poistua Jyväskylän Paviljongista tumput suorina, vaan täydessä taistelumoodissa. Henkistä mielentilaa seurataan SDP:ssä varmasti tarkasti.
Orpon puhe loi joukkoon jonkinlaista uskoa, mikä näkyi myös aamupäivää välittömämpinä suosionosoituksina. Samaan aikaan Iltalehden käymistä lukuisista taustakeskusteluista paljastuu, että kokoomuslaiset ovat varovaisia.
Talouskasvulla ei haluta ilakoida, koska näyttöä ei vielä ole tarpeeksi. Työllisyyden kasvusta toivotaan jopa vielä kovempaa vaaliasetta kuin taloudesta.
Puolueessa näyttää olevan myös tahtoa pyyhkiä opposition naamaa talouskasvukortilla: julkisissa puheenvuoroissa ainakin kansanedustaja Pauli Aalto-Setälä kannusti kokoomuslaisia ”somettamaan asiasta niin paljon kuin sielu sietää”.
Kokoomuslaisten tämänhetkinen pidättyväisyys voi kieliä järkevästä realismista, mutta myös uskon puutteesta. SDP:n etumatka on Ylen pari päivää vanhassa gallupissa 4,7 prosenttiyksikköä.
Kokoomus ei vaikuta vielä akuutin vaaralliselta haastajalta SDP:n näkökulmasta, mutta turvallisesti voi arvioida, että puolue ei ole ainakaan luovuttanut. Varsinkin viime talvena vallinneisiin tunnelmiin nähden kokoomuksen mieliala on nousussa.
Näyttää siltä, että eduskuntavaaleista tulee täysiveriset sote-vaalit.
