Kremlin aiemmin tällä viikolla esittelemä budjettiehdotus näyttää paperilla poikkeuksellisen hallitulta.
Sen mukaan alijäämä on vuonna 2027 vain 2,2 prosenttia bruttokansantuotteesta, joka vuositasolla tarkoittaa noin 5,5 biljoonan ruplan (noin 58 miljardin euron) lovea valtion kassaan.
Tulojen puolestaan ennakoidaan nousevan yli 43 biljoonaan ruplaan (noin 456 miljardiin euroon). Samaan aikaan puolustusmenoille, eli käytännössä hyökkäyssodalle Ukrainassa, osoitetaan yli 17 biljoonaa ruplaa, mikä vastaa peräti 35 prosenttia koko budjetista.
Kreml siis maalailee tuttuun tapaansa kuvaa porskuttavasta ja hyvinvoivasta valtiosta.
Julkilausutuissa prioriteeteissa rahojen vakuutellaan riittävän Ukrainan ”erityisoperaation” lisäksi niin sosiaaliturvaan, terveydenhuoltoon, koulutukseen kuin teknologiseen kehitykseenkin.
Todellisuudessa Venäjä vaikenee tyystin siitä, että sotamenoja kasvatetaan samalla kun sosiaalimenoista leikataan, huomauttaa riippumaton venäläismedia The Bell.
Venäläisen talousasiantuntijan Vladislav Inozemtsevin mukaan budjettiin kirjattu 17,1 biljoonan ruplan sotaerä ainoastaan virallistaa sen tason, jolla Kreml on ylläpitänyt invaasiotaan koko kuluvan vuoden.
Sotamenot nimittäin karkasivat käsistä jo alkuvuodesta, ja Kremlin todellisten puolustuskulujen arvioidaan asettuvan tänä vuonna yli 16 biljoonaan ruplaan.
Mistä siis rahat jättipottiin? Vastaus löytyy venäläisten omista taskuista.
Akuuttia kassakriisiä Venäjällä ei tähän mennessä ole päässyt syntymään, koska maan rahoitusjärjestelmä on eristetty ulkomaisilta pääomamarkkinoilta.
Lännen pakotteet ja Kremlin omat valuuttarajoitukset ovat teljenneet venäläisten säästöt maan sisälle, ja Kreml määrää kotimaiset pankit rahoittamaan sotaa valtionvelkakirjoja ostamalla.
Kuvio on kuitenkin alkanut yskiä pahasti. Syyskuun lopussa Venäjän valtiovarainministeriön velkakirjahuutokauppa lässähti pannukakuksi, kun markkinat eivät tarjonneet valtionlainoista ministeriön hyväksymää hintaa.
Rahan hinta on myös karannut käsistä, sillä valtion omien pitkien lainojen (OFZ) korot lähentelevät 17 prosenttia, eli selvästi enemmän kuin mitä keskuspankin 14 prosentin ohjauskorko edellyttäisi.
Kun sotakassan täyttäminen markkinoilta käy liian kalliiksi, Kreml kiertää ongelman tekohengityksellä.
Silmänkääntötempussa keskuspankki lainaa venäläispankeille rahaa, jolla pankit ostavat valtionvelkakirjoja ja panttaavat ne heti takaisin keskuspankille vakuudeksi.
Inozemtsevin mukaan tällaisilla lainoilla on katettu tänä vuonna jo yli neljän biljoonan ruplan vaje.
Käytännössä kyse on peitellystä rahan painamisesta.
Näennäisellä vakaudella on kuitenkin kääntöpuolensa. Venäjän budjetti perustuu haavekuvaan inflaation ja korkotason laskusta, mutta vuosi vuodelta paisuvat sotamenot vain pahentavat tilannetta entisestään.
Jotta lisärahan pumppaaminen sotilaiden palkkoihin ja ammuksiin ei romahduttaisi ruplan arvoa, keskuspankin on pakko pitää ohjauskorko jatkuvasti kriisitasolla.
Tuloksena on siviilitalouden näivettyminen. Kremlin armollisessa suojeluksessa ja halvoilla tukilainoilla pyörivä aseteollisuus ei koroista välitä, mutta muualla lyödään jo jarruja pohjaan.
Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimusyksikkö Bofit arvioi jo keväällä, että korkotason vuoksi siviiliyritysten ei kannata enää investoida ja sota syventää työvoimapulaa entisestään.
Keskuspankin kova korkolinja iskee myös valtioon itseensä. Vaikka Kreml on velkaa omille pankeilleen, sekään ei voi jättää korkoja maksamatta kaatamatta koko pankkijärjestelmää.
Kolmivuotisen budjettiluonnoksen mukaan lainojen korkomenot nielevät vuonna 2027 jo 4,6 biljoonaa ruplaa ja kaksi vuotta myöhemmin peräti 5,7 biljoonaa ruplaa. Tuolloin pelkkä velanhoito vie yli kymmenesosan koko budjetista, kun osuus ennen sotaa oli 4,4 prosenttia.
Korkoihin katoavat ruplat ovat suoraan pois koulutuksesta, terveydenhuollosta ja alati rapistuvasta siviili-infrastruktuurista.
Ruotsalaisekonomisti ja Venäjä-asiantuntija Anders Åslund arvioi loppukesästä Putinin ottavan tietoisen riskin finanssikriisistä, sillä nykyisellä menolla edessä on vääjäämättä pysähtynyt talouskasvu ja entistä rajumpi inflaatiokierre.
Vaikka ruplia siis Kremlin kirstussa toistaiseksi piisaa, Ukrainan sotaretken hintana on Venäjän hidas sisäinen kuihtuminen.
