Carolina Hurricanes on Stanley Cup -mestari.
Vihdoin. Näin kai uskaltaa sanoa.
Vuosien, vuosien ja vielä kerran vuosien säntillinen työ tuotti hedelmää. Kun loppusummeri soi, sen näki – helpotuksen.
Jos jollekin joukkueelle tämän suo, se on Carolina.
NHL:n bisneksen kannalta mestaruus ei toki ole aivan optimaalinen. Carolina voitti mestaruuden ilman aivan absoluuttisesti kirkkaimpia supertähtipelaajia.
Liigalle olisi ollut varmasti parempi, että esimerkiksi Mitch Marnerin kaltainen yksilö olisi johdattanut joukkueensa mestaruuteen. Näin hänestä olisi kirjoitettu enemmän, ja NHL olisi saanut rutkasti palstatilaa.
Hurricanes on ollut NHL:n parhaita joukkueita siitä asti, kun Rod Brind’Amour aloitti joukkueen päävalmentajana.
Joukkue on edennyt jokaisella Brind’Amourin päävalmentajakaudella pudotuspeleihin, mikä on kova meriitti. Se kertoo laadukkaasta arjesta, hyvästä joukkuehengestä ja toimivasta pelisysteemistä.
Viimeistä askelta Hurricanes ei kuitenkaan ollut kyennyt ennen juuri päättynyttä kautta ottamaan.
Jopa Brind’Amourin asemaa kyseenalaistettiin. Oliko vuonna 2006 Hurricanes-nutussa Stanley Cupia nostelleen valmentajavelhon ääni jo kulunut loppuun?
Entinen mestarikapteeni ja nykyinen mestarivalmentaja on kuitenkin NHL:n kolmanneksi pitkäaikaisin päävalmentaja (8 kautta) Coloradon Jared Bednarin (10) ja Tampa Bayn Jon Cooperin (13) jälkeen.
Brind’Amourin pelitapa tiedetään todella kuluttavaksi ja vaativaksi, mikä varmasti vaikutti osittain kriittiseen keskusteluun.
Pelaajat ja seurajohto seisoivat kuitenkin koko ajan Brind’Amourin takana. Oli selvää, että Brind’Amour on seuran mies.
Tämä kärsivällisyys ja pitkäjänteisyys palkittiin parhaalla mahdollisella tavalla.
Brind’Amourista tuli historian seitsemäs henkilö, joka on voittanut mestaruuden samassa seurassa sekä pelaajana että valmentajana.
Edellinen tähän kerhoon liittynyt herra oli Toe Blake, joka juhli mestaruutta Montreal Canadiensin päävalmentajana vuonna 1956.
Carolinan vuoden 2026 mestaruus muistetaan Brind’Amourin ja finaalipyssy Jordan Staalin mestaruutena.
Joukkueen mestaruusikkuna on auki vielä hyvän tovin. Sen runkopelaajat ovat sopivassa iässä, ja heidät on kiinnitetty hyvillä sopimuksilla suhteessa nousevaan palkkakattoon.
Tämän lisäksi organisaatiolla on naftaliinissa neljä ykköskierroksen varausta kolmelle seuraavalle vuodelle. Tämä on harvinaista mestarijoukkueelle, joka joutuu usein luopumaan varauksista vahvistaakseen joukkuettaan.
Raleigh’ssa on tehty määrätietoista työtä pitkään, eikä hätäisiin ratkaisuihin ole ryhdytty.
Allekirjoittanut murisi maaliskuun siirtotakarajan jälkeen, että Carolina hukkaa jälleen yhden mestaruussauman, kun se ei vahvistanut joukkuetta. Nicolas Deslauriersin hankintaa ei lasketa tähän mukaan.
Tuolloin oli helppoa katsoa Carolinaa ja pähkäillä, ettei mikään ole merkittävästi muuttunut edelliskausista: epävarma maalivahtitilanne ja maalintekopotentiaali ovat yhä olemassa.
Pohjois-Carolinassa kuitenkin tiedettiin, mitä tehtiin. Joukkueen koheesiota ei alettu sekoittaa uusilla hankinnoilla.
Kesän suurhankinta Nikolaj Ehlers oli lopulta käänteentekevä. Hän oli erinomainen pudotuspeleissä ja toi riittävästi ratkaisuvoimaa tasapaksuun hyökkäysarsenaaliin.
Carolina onnistui voittamaan otteluita, joissa se hävisi ”leipälajinsa”, eli tilastot.
Tänä vuonna Carolina pelasi jatkuvasti omilla vahvuuksillaan, mutta samalla muovasi itseään vastustajien mukaan. Se myös sieti heikkoja hetkiä vakuuttavasti.
Voisi kuvitella, että Hurricanesin pelaajat eivät ole aleksanderbarkovmaisesti vetämässä jääharjoituksia ihan vielä muutaman päivän päästä.
Eikä ole syytäkään. Nämä juhlat ovat ansaitut.
Ai niin. Nyt näyttää siltä, että Mikko Rantanen -kauppakohun lopullinen voittaja on viimein selvillä.
