Kommentti:Suomalaista koulutuspolitiikkaa vaivaa jatkuva poukkoilu

Suomalainen koulutuspolitiikka vaatisi pitkäjänteisyyttä, mutta tällä hetkellä sitä vaivaa jatkuva poukkoilu. Pyörää ei tarvitsisi aina keksiä uudelleen, eikä uudistaa pitäisi vain uudistamisen takia.

Pääministeri Petteri Orpon (kok) hallituksen esitys maksullisesta korkeakoulututkinnosta on tästä tuore esimerkki, ja sen perustelut ontuvat pahasti.

Hallitus valmistelee parhaillaan lakiesitystä, jonka tavoitteena on mahdollistaa korkeakoulututkinnon suorittaminen kokonaan avoimessa yliopistossa. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että korkeakoulututkinnon voisi jatkossa suorittaa maksullisena ilman erillisiä valintamenettelyjä.

Esitys ei edes pohjaudu hallitusohjelmaan, vaan se Iltalehden tietojen mukaan vain yhtäkkiä ilmaantui viime vuonna hallituksen kehysriiheen. Samassa kehysriihessä syntyi myös surullisen kuuluisa Garden Helsingin tukipäätös.

Kuka on valmis maksamaan?

Keväällä lausuntokierroksella ollut esitysluonnos keräsi yliopistoilta ja ylioppilaskunnilta kovaa kritiikkiä. Kentällä pelätään uudistuksen avaavan tietä sille, että suomalainen korkeakoulutus muuttuu yleisemminkin maksulliseksi, vaikka esityksen puolustajat korostavat maksuttoman väylän säilyvän edelleen pääsääntönä.

Uudistuksen mielekkyyttä sopii kuitenkin kyseenalaistaa. Esimerkiksi Itä-Suomen yliopiston rehtori Tapio Määttä pohti Helsingin Sanomien haastattelussa, kuka Suomessa maksaa tutkinnosta 100 000 euroa, kun saman tutkinnon voi suorittaa ilmaiseksi. Se on erittäin hyvä kysymys.

Hallituksen esitysluonnoksen mukaan maksullisen tutkintokoulutuksen pääkohderyhmänä olisivat työelämässä pidempään olleet aikuiset, joista osalla olisi jo korkeakoulututkinto. Koulutukseen voisivat kuitenkin osallistua myös ensimmäistä korkeakoulututkintoaan suorittavat.

Käytännössä kohderyhmä rajautuisi henkilöihin, jotka eivät ole päässeet haluamaansa koulutukseen normaalin opiskelijavalinnan kautta. Esitysluonnoksen perusteluissa todetaan suoraan, että kyseessä olisivat todennäköisimmin henkilöt, joiden tavoitteena on suorittaa tutkinto niin kutsutulta hakupainealalta eli korkean valintakynnyksen hakukohteesta, mutta jotka eivät ole tulleet valituksi.

Käytännössä kyse on aloista kuten lääketiede, psykologia ja oikeustiede, joista työllistyminen ja palkkataso ovat tyypillisesti korkealla tasolla. Tällaisen tutkinnon suorittanut henkilö maksaa valmistuttuaan myös huomattavan määrän verotuloja, joilla muun muassa voidaan järjestää maksutonta korkeakoulutusta muille.

Valtiontalouden huono tilanne pakottaa valtiota aktiivisesti etsimään keinoja säästöjen löytämiseksi, mutta en ole aivan vakuuttunut, onko tämä juuri oikea keino tasapainottaa valtion ja yliopistojen taloutta.

Uudistamista uudistamisen vuoksi

Uudistus kuvastaa osin myös laajempaa ja pitkäaikaista ongelmaa suomalaisessa koulutuspolitiikassa. Päätöksenteosta vaikuttaa puutuvan linjakkuus. Yhtenä päivänä korkeakouluvalinnoissa lisätään ylioppilaskirjoitusten painoarvoa ja seuraavana päivänä valintakokeiden. Myös valintakriteerit ja painotukset muuttuvat niin tiuhaan, että monen on vaikea pysyä perässä mukana.

Lisäksi uudistuksia valmistellaan selvästi melkoisella kiireellä ilman sidosryhmien kuulemista. Esimerkiksi massiivinen korkeakoulujen valintakoeuudistus valmisteltiin hyvin pitkälle korkealla tasolla ja tuotiin vasta lähes valmiina korkeakouluille ja opiskelijajärjestöille lausuttavaksi.

Tällainen toiminta vain lisää tulevaisuudensuunnitelmiaan miettivän nuoren epätietoisuutta.

Samaan aikaan suomalaisia huolestuttaa oppimistulosten lasku, joka näkyy muun muassa huolestuttavasti heikentyneissä koululaisten Pisa-tuloksissa. Tähän kytkeytyy myös kysymys maahanmuuttajien kantaväestöä heikommista oppimistuloksista, jota Helsingin kaupunki on pyrkinyt ratkomaan muuttamalla koulupiirirajoja.

Myös korkeakoulumaailmassa tapahtuu kummia asioita. Korkeakoulujen rahoitusmalli tuijottaa tiukasti valmistuvien tutkintojen aikatauluun ja määrään, mikä ei välttämättä aina kulje käsikädessä opetuksen laadun ja yhteiskunnan tarpeiden kanssa. Tämä voi ohjata keskittymään aivan vääriin asioihin.

Jos yliopistot eivät pääse tulostavoitteisiinsa, riskinä on rahoituksen määrän väheneminen. Yliopistojen ollessa äärimmäisen riippuvaisia valtion rahoituksesta, niiden autonominen asema vaikuttaa ylipäänsäkin kyseenalaiselta.

Koulutuspolitiikassa on nähty viime aikoina erilaisia kokeiluja: kännykkäkiellossa tavoitteet ovat ainakin hyvät ja kannatettavat, kun taas esimerkiksi avokonttorikoulut olivat täysin kuolleena syntynyt idea.

Suomalaiset nuoret eivät kaipaa lisää puolivillaisia uudistuksia, vaan ennustettavuutta sekä huolellisesti valmisteltuja ratkaisuja.