Eiköhän sen uskalla sanoa jo ääneen: NHL:ssä pelataan parhaita Stanley Cupin finaaleita miesmuistiin.
Jokainen kolmesta finaalista on päättynyt maalin erolla, kaksi vasta jatkoerissä, johtoasemat ovat vaihtuneet, maaleja on hylätty, yksilöt ovat loistaneet – finaalit ovat tarjonneet jokaiselle jotakin.
Kolmannessa finaalissa tunneskaala heitteli valtavasti.
Vegas nakutti neljä maalia toiseen erään, ja homman piti olla paketissa. Seuraavassa erässä oli Carolinan vuoro tehdä neljä rysää, joista kolme 39 sekuntiin.
Tällainen tarina ei olisi syntynyt taitavimmankaan käsikirjoittajan kynästä.
Otantaa on jo kolmen ottelun verran, joten ei ole syytä olettaa asetelman muuttuvan. Tasainen puurtaminen jatkunee.
Carolinalle kolmannen finaalin tulos oli karu. Se ei ollut hävinnyt tämän kauden pudotuspeleissä jatkoeriin venyneitä otteluita ennen kolmatta finaalia.
Ensimmäinen jatkoaikatappio tuli karuimmalla mahdollisella hetkellä karuimmalla mahdollisella tavalla.
Se nousi sensaatiomaisella tavalla neljän maalin takaa eikä saanut palkinnoksi mitään. Ottelusta tuli vain jobinpostia William Carrierin loukkaantumisen muodossa.
Nyt hurrikaanipaidoilla on jopa raadollisen pitkä aika puida tappiota, kun kolmannen ja neljännen pelin välissä on kaksi välipäivää.
Sunnuntain vastaisen yön ottelu antoi varmasti molemmille joukkueille – myös Carolinalle – uskoa: Carolina tietää voivansa nousta tilanteesta kuin tilanteesta, Vegas tietää kestävänsä mitä tahansa.
Finaalisarjan kolmannessa luvussa ratkesi myös se, että Mitch Marner todennäköisesti pokkaa pudotuspelien arvokkaimman pelaajan palkinnon, voittaa Vegas mestaruuden tai ei.
Hän on tarinan päähenkilö. Edellisessä valtakunnassaan halveksittu prinssi, joka antoi paljon mutta sai vähän.
Marnerin hattutemppu ja neljän tehopisteen ilta käänsivät veistä torontolaiskannattajien haavoissa.
Vaikka Carolina voittaisi mestaruuden, se voittaisi sen aikaisintaan kuudessa pelissä.
Kukaan ei ehdi enää saavuttamaan Marneria pudotuspelien pistepörssissä, ja hän tuskin jää täysin pisteittä jäljellä olevissa otteluissa.
Muita vaihtoehtoja ei oikeastaan edes ole.
Carter Hartin tilastot ovat finaalisarjassa heikot, mikä viimeistään vesittää hänen mahdollisuutensa. Maalirikasta kevättä pelaava Brett Howden jää pisteissä liikaa Marnerin varjoon.
Carolinan tasapaksusta joukkueesta on mahdotonta löytää yhtä ehdokasta yli muiden. Jos MVP-äänestys järjestettäisiin nyt, Taylor Hallin, Jackson Blaken ja Logan Stankovenin äänet jakautuisivat tasaisesti.
Frederik Andersenin mahdollisuudet ovat jo menneet.
