Voice of Freedom Повна версія

Kommentti:USA:n presidenttipelissä voi odottaa yllättävä jytky

· Main news

Yhdysvaltain demokraattipuolueen ahdinko on avannut mahdollisuuden sille, että maassa voidaan pian todistaa sosialistisen version syntyä presidentti Donald Trumpista.

Vuoden 2024 rankan vaalitappion jälkeen ”sininen tiimi” oli pitkään kuin köysiin lyötynä, ja puolue onkin joutunut ottamaan kunnon ryhtiliikkeen tämän syksyn välivaaleja varten.

Se, mikä porukka tämän ryhtiliikkeen aloitti, ei kuitenkaan koostu demokraattien johdon keskustasiivestä, vaan vasemman laidan sosialisteista.

Tämän siiven tähtiketjuun kuuluvat etenkin edustajainhuoneen jäsen Alexandria Ocasio-Cortez ja New Yorkin pormestari Zohran Mamdani.

Etenkin Mamdani sai hiljattain kovan voiton, kun hänen tukemansa ehdokkaat kaatoivat puoluejohdon tukemat ehdokkaat New Yorkin osavaltion esivaaleissa. Myöhemmin Coloradossa sosialistiehdokas Melat Kiros vei voiton demokraattien edustajainhuoneen esivaaleissa Diana DeGettestä.

Kirosin tueksi oli asettunut Yhdysvaltojen kuuluisin sosialistisenaattori, pian 20 vuotta Vermontia edustanut Bernie Sanders.

Iltalehdelle asiaa aiemmin kommentoinut Turun yliopiston väitöskirjatutkija Jaakko Dickman sanoikin suoraan, että Mamdani on nyt ”luomassa itsensä ympärille liikettä”.

Tilanne muistuttaa väistämättä niitä tapahtumia, jotka aikoinaan asiantuntijoiden mielestä petasivat tietä Trumpin voitolle vuoden 2016 presidentinvaaleissa.

Vuoden 2009 paikkeilla republikaanien sisällä nousi esiin uusi ryhmä, joka tunnetaan nimellä teekutsuliike.

Se syntyi alun perin juuri tyytymättömyydestä republikaanipuolueen silloiseen johtoon ja etenkin sen etääntymiseen konservatiivisista arvoista. Kyseisen konservatiiviliikkeeseen kuuluneita nykypäivän näkyviä hahmoja ovat muun muassa ulkoministeri Marco Rubio ja Texasin senaattori Ted Cruz.

Teekutsuliikkeen uskotaan suuresti vaikuttaneen vuoden 2010 välivaaleissa todistettuun ”republikaanien aaltoon”. Tuolloin republikaanit onnistuivat kampeamaan vuotta aiemmin presidentiksi nousseen Barack Obaman demokraattipuolueelta edustajainhuoneen enemmistön.

Vaikka senaatin enemmistö säilyikin nipin napin demokraateilla, luonnehti Obamakin tuolloin vaaleja varsinaiseksi ”selkäsaunaksi”.

Vaikka teekutsuliike ei olekaan enää pystyssä, näkyy sen perintö edelleen vahvasti republikaanipuolueessa. Sen perijä House Freedom Caucus toimii esimerkiksi edelleen edustajainhuoneen republikaanien yhtenä poliittisena ryhmänä.

Demokraattipuolueessa nyt kytevässä liikehdinnässä esiintyykin nyt joitain samoja ”kapinallisia” merkkejä kuin tuolloin. Osa puolueen kannattajakunnasta on menettänyt uskonsa puolueen johtohahmoihin ja toivoo jotain täysin uutta.

Tälle liikehdinnälle olisi myös jo valmiiksi vahva ryhmittymä edustajainhuoneen demokraattien joukossa, mistä se voisi koota jäseniä. Kongressin progressiivinen ryhmä (CPC) on jo pidemmän aikaa haastanut kooltaan suurinta keskustaliberaalien ryhmää (NDC).

CPC:hen kuuluu tällä hetkellä 95 edustajaa ja NDC:hen 115 edustajaa. Jos teekutsuliikkeen kaltainen ja puoluejohtoa vastustamaan valmis ryhmittymä nousisi CPC:n sisältä, olisi sillä kenties mahdollisuus vaikuttaa puolueensa politiikkaan.

CPC:n puheenjohtaja Greg Casar itse kuitenkin haluaa muistuttaa, että hänen johtamansa ryhmä ei ole verrattavissa teekutsuliikkeeseen.

– [Näen CPC:n] hyvin erilaisena teekutsuliikkeeseen ja Freedom Caucuseen verrattuna, jotka olivat mielestäni monin tavoin sodassa omaa puoluettaan vastaan, Casar kertoi verkkomedia Axiosille.

Kaikesta huolimatta demokraattipuolueen suunta on selvästi muovautumassa uudelleen. On ainakin siis jonkinlainen mahdollisuus sille, että vuoden 2028 presidentinvaaleissa nähdään vielä samanlainen yllätys kuin Trumpin kohdalla vuonna 2016.

Tämän yllätyksen voisi tarjoilla esimerkiksi Ocasio-Cortez, joka on kiikkunut mukana demokraattien vuoden 2028 presidenttiehdokkaasta käytävissä keskusteluissa jo pitkään.

Ocasio-Cortez on nostanut profiiliaan viime vuosien aikana huimasti. Hän sai hiljattain tunnustusta jopa kilpailijaltaan, kun istuva varapresidentti J. D. Vance kertoi uskovansa Ocasio-Cortezin olevan vuonna 2028 demokraattien johtohahmo.

Tunnustus on kova, koska juuri Vance komeilee tällä hetkellä esimerkiksi vedonlyöntisivusto Polymarketin tilastoissa ykkösenä, kun puhutaan seuraavien presidentinvaalien voittajasta.

Ocasio-Cortezin suurimmat haastajat demokraattipuolueen sisällä taas ovat entinen varapresidentti Kamala Harris, Kalifornian kuvernööri Gavin Newsom ja Yhdysvaltain entinen liikenneministeri Pete Buttigieg. Kaikkia heitä pidetään puolueensa valtavirtapoliitikkoina.

Harris pitää viimeisimmän McLaughlin & Associates -mielipidemittauslaitoksen teettämässä kyselyssä kärkipaikkaa ja Newsom toista sijaa. Ocasio-Cortez on hiuksenhienolla erolla Buttigiegistä kolmantena.

Vaaleihin on kuitenkin yli kaksi vuotta aikaa ja sijoitukset voivat vielä muuttua. Niin kävi myös vuonna 2016, kun Trumpin voittoa pidettiin epätodennäköisenä.

Voi myös hyvin olla, että demokraattien presidenttiehdokkaaksi nousee aivan joku muu. Yksi yllättäjä voisi olla demokraattipuolueen nuori tähti ja Georgian senaattori Jon Ossoff, joka on noussut etenkin Polymarketin tilastoissa ohi Ocasio-Cortezin.

Ossoffin nousukiito alkoi vuoden 2021 vaaleissa, kun hän onnistui kampeamaan demokraateille kriittisen senaattoripaikan tiukkana taistelutantereena toimineessa Georgian osavaltiossa.

Hän on myös äärimmäisen taitava keräämään rahaa kampanjointiinsa, kuten on toki myös Ocasio-Cortezkin.

Tämän syksyn välivaaleissa molemmat komeilevatkin omien kamariensa rahankeräystilastojen kärjessä kirkkaasti. Ocasio-Cortezin vaalikirstu on noin 31 miljoonaa ja Ossoffin jo yli 81 miljoonaa.

Tätä kykyä kerätä rahaa ei missään nimessä sovi sivuuttaa.

Kuten Yhdysvaltain 25. presidentin William McKinleyn kampanjapäällikkönä toiminut senaattori Mark Hanna väitetysti aikanaan sanoi: ”Politiikassa on kaksi tärkeää asiaa. Ensimmäinen on raha, enkä muista mikä se toinen oli”.