Noin viikko sitten Konsta Heleniuksesta, 20, tuli ”koko kansan Konsta”, kun hän ratkaisi Leijonille maailmanmestaruuden.
Aivan kuten Mikael Granlund oli koko Suomen suosikkinuorukainen vuonna 2011 ja Kaapo Kakko vuonna 2019.
Nuori mies on joutunut melkoiseen myllytykseen kultamaalinsa jälkeen.
Kaikki haluavat hänen kanssaan yhteiskuvan ja hänen nimmarinsa.
Näin oli myös viime perjantaina Tampereen Autocenterin tiloissa, joissa fanit saivat tulla tapaamaan Heleniusta ja kultakapteeni Aleksander Barkovia.
Ennen median ja fanien tapaamista Helenius joutui kuitenkin hänelle oudomman tehtävän eteen.
Helenius ajelutti asiakkaita Land Roverilla ja yritti saada pirssin myydyksi. Liikkeen henkilökunta paljasti, että Heleniukselle olisi luvassa provisio myydystä autosta.
Menikö auto kaupaksi?
– Ei mennyt vielä, mutta katsotaan, jos asiakas innostuisi vielä ostamaan, Helenius kertoi perjantaina.
– Olen itse asiassa joskus sanonut, että jos en pelaisi jääkiekkoa, olisin varmasti autokauppias. Mikäs siinä olisi puku päällä myydä autoja.
Suomalaisten – tai Heleniuksen työnantajan Buffalo Sabresin – ei kuitenkaan kannata olla huolissaan. Hän ei ole vaihtamassa alaa.
– Kyllä tuo jääkiekko on ollut ihan kivaa, että pysytään siinä.
Juhlat juhlittu
MM-kultaa seuranneen viikon Helenius otti rauhallisemmin harjoittelun suhteen, mutta ei aio levätä kauaa laakereillaan.
Buffalo Sabresin GM Jarmo Kekäläinen vihjaili Ilta-Sanomille torstaina lähettämässään viestissä toivovansa, että Helenius olisi pian juhlansa juhlinut, sillä tällä on kova kesä edessä.
Nyt Helenius vastaa pomonsa puheisiin.
– Ei tässä enää juhlita, Helenius naurahtaa.
– Kun MM-kullan voittaa, toki siinä pitää pari päivää jätkien kanssa viettää aikaa.
– Olen aina pitänyt viikon tai parin tauon kauden jälkeen ja parannellut kroppaa. Sen jälkeen on ollut sitten hyvä aloittaa hyvä treenikesä. Treenit alkavat ensi viikolla, Helenius sanoi viime perjantaina.
Nuorukainen odottaa jo tavallista harjoitteluarkea.
– Odotan, että saan arjen rullaamaan ja rutiinit kuntoon. Jenkeissä ei kuitenkaan tule mitään ilmaiseksi, pitää saada hyvä kesä nyt.
Leijonia MM-kultaan johtanut kultakapteeni Barkov oli Tapparan valmentajan Ville Niemisen järjestämissä harjoituksissa jo viime keskiviikkona – pari päivää maailmanmestaruuden jälkeen.
Helenius sanoi, ettei potenut tästä omantunnontuskia.
Hänellä on hyvä syykin.
– En ollut saanut alkuviikosta vielä mailojakaan. Jos olisin ollut jäällä, olisin joutunut vain luistelemaan. Sen voin sanoa tekosyyksi, hän virnuili.
Tutkapari
Helenius kertoo, että finaalissa verbaalinen sodankäynti jäällä oli vähäisempää kuin alkusarjan ottelussa, jonka Sveitsi voitti.
Helenius oli keskustellut lohkovaiheen päätöspelin jälkeen Jesse Puljujärven kanssa. Kaksikko totesi yhteistuumin, että Leijonien tilanne näyttää hyvältä.
– Katsoimme, että todennäköisyydetkin ovat jo meidän puolella. Ei ole helppoa voittaa kymmentä peliä putkeen, hän sanoi viitaten Sveitsin tappiottomaan alkusarjaan.
– Tiesimme, että jos kohtaamme vielä, se on todennäköisesti finaalissa. Siellä pienet asiat ratkaisevat. Keskityimme vain peliin.
Barkov sanoi samassa tilaisuudessa medialle, että Heleniuksen ja Puljujärven pitäisi vetää omaa puheohjelmaa.
Kipparin mukaan energinen kaksikko olisi ollut hyvä kertomaan kulissien takana sattuneista kommelluksista.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Helenius myöntää, että hänen ja Puljujärven kemiat kohtaavat myös kaukalon ulkopuolella.
– Tutustuimme vuoden 2024 kisoissa. Hän on aivan huikea jätkä, ja meillä on paljon samoja mielenkiinnon kohteita. Hän on esimerkiksi todella tarkka siitä, miten hän treenaa ja mitä syö, kuten olen itsekin.
Kaverukset viettivät paljon aikaa kaukalon ulkopuolella.
– Pari vuotta sitten kisoissa hotellin vieressä oli joku smoothiebaari, jonka ”Pulju” löysi. Kävimme siellä aina hakemassa juotavaa, ja hän otti aina triplaproteiinit juomaansa. Hänellä pitää olla aina tarpeeksi protskua ruoassa ja juomassa.
– Näissä kisoissa kävimme kävelyllä siellä lähteellä, jonka hän löysi. Hän tuumasi, että se vesi on parempaa kuin kraanasta tuleva, niin kävimme aina siellä juomassa ja täyttämässä vesipullot.
Kaverukset tapasivat myös Pohjois-Amerikassa ennen Puljujärven siirtymistä Sveitsin liigaan.
– He [Puljujärven joukkue Charlotte Checkers] tulivat käymään Rochesterissa. Sitten kokkailimme ja kävimme syömässä ja niin edelleen.
Mitä Puljujärvi kokkasi?
– Kävimme itse asiassa syömässä, ja hänelle jäi vielä vähän nälkä. Hän teki sitten kananmunat itselleen. Taas proteiinivarastot täyteen.