Korkealta pudonnut Sampo Terho on nyt kirjailija – ”Ehkä vielä joskus ehdokkaaksi”
Entinen ministeri, europarlamentaarikko ja kansanedustaja Sampo Terho, 49, ei lähde ensi kevään eduskuntavaaleihin, vaikka myöntää käyneensä ehdokkuudesta keskusteluja kahdenkin puolueen kanssa. Myös keskustelu Timo Soinin kanssa käytiin.
– En lähde ehdokkaaksi 2027, ehkä vielä joskus, aika näyttää. Ensisijaisesti olisin nykyään politiikassakin kiinnostunut kulttuurin edistämisestä, Terho sanoo Iltalehdelle lähellä Pispalan kotiaan Tampereen Pyynikillä.
Politiikka jäi vuonna 2019, kun Terho tippui eduskunnasta. Vuonna 2024 hänet valittiin Tampereen kulttuurijohtajaksi, mutta virka lopetettiin säästösyistä jo 2025.
Takaiskujen jälkeen Suomen historian maisteri alkoi kirjoittaa.
Terho on julkaissut kaksi historiallista romaania, kolmas WSOY:n kustantama romaani julkaistaan vuoden kuluttua ja mielessä muhii Tampereelle sijoittuva neljäs romaani. Hänen Stalingradin viemärit -romaanista on valmistumassa pokkari englanniksi.
– Kun tipuin eduskunnasta aloin kirjoittaa. Olin nuoruudestani saakka halunnut kirjoittaa romaaneja, mutta politiikassa tavoite hautautui. Stalingradin viemäreiden kirjoittaminen oli intensiivistä, yksinäistä aikaa yli kaksi vuotta. Sitten halusin taas ihmisten pariin ja hain Tampereelle kulttuurijohtajaksi. Se oli politiikan vuosien jälkeen ensimmäinen työhakemukseni.
Nyt Terho on sanojensa mukaan kulttuurituottaja: hän kirjoittaa ja suunnittelee muun muassa tv-dokumentteja yhtiökumppaninsa, opiskelukaverinsa, historioitsija-toimittaja Toni Viljanmaan kanssa.
Pyynikiltä Pispalaan rivitaloon
Kirkkonummella, pääkaupunkiseudulla kasvanut Terho sanoo tuntevansa opiskelukaupunkinsa Tampereen kodikseen ja viihtyy uudessa rivitalossaan Pispalassa.
Terho erosi vaimostaan ja vuonna 2015 syntyneen tyttärensä äidistä vuonna 2019.
– Tytär käy musiikkiluokkaa Tampereella, hän myös piirtää innokkaasti, Terho hymyilee, mutta on muuten niukkasanainen yksityiselämästään.
– Olen nyt kirjailija ja työn vastapainoksi käyn salilla, lisäksi muun muassa sienestän. Pispalassa ja Pyynikillä on upea luonto ja maisemat. Naapurit jakavat toisilleen puutarhojensa antimia, täällä on yhteisöllisyyttä, viihdyn hyvin.
Entisen kulttuuri- ja urheiluministerin intohimoon kuuluu myös jääkiekko.
– Olen KalPa -fani, se on entisen liikunnanopettajani ansiota, Terho nauraa ja kertoo ylpeänä omistavansa Sami Kapasen pelipaidan.
Terho on opettajakodista lähtöisin, isä toimi biologian opettajana ja äiti erityislastentarhanopettajana.
– Isältä periytyi musiikki ja elokuvat, äidiltä kuvataide, kirjallisuus ja teatteri. 16 -vuotiaasta asti haaveeni oli tulla kirjalijaksi. J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta vei taianomaiseen maailmaan. Suosikkini on myös Mika Waltari. Rockyhtye Who:n musikki toimii aina, itsekin pianoa ja rumpuja soittanut Terho kertoo.
Harkitsin sotilasuraa
Terho on toiminut rauhanturvaajana Bosnia ja Hertsegovinassa ja pari vuotta strategiatutkijana Maanpuolustuskorkeakoulussa.
– Harkitsin kadettikoulua ja sotilasuraakin.
Terho kertoo olleensa jo ennen poliittista uraansa Suomen Nato -jäsenyyden kannalla, mutta ei halua nyt puhua enempää aiheesta. Hän on koko poliittisen uransa jälkeisen ajan ollut kommentoimatta päivänpolitiikkaa.
- Olen nyt kirjailija, ensi vuonna 50-vuotispäiviään juhliva Terho sanoo.