Voice of Freedom Повна версія

Kova islamistilinjaus kuohuttaa – Jussi Saramo kertoo, miksi äänesti vastaan

· Main news

Euroopan parlamentti äänesti viime viikon torstaina kohutusta päätöslauselmasta, jossa tuomitaan islamistinen soluttautuminen, jonka tavoitteena on heikentää eurooppalaisia arvoja, demokraattisia instituutioita ja yhteiskunnallista yhteenkuuluvuutta.

Päätöslauselman mukaan EU:n neuvoston pitäisi myös arvioida Muslimiveljeskuntaan liittyvien tahojen luokittelemista terroristijärjestöiksi.

Lauselma hyväksyttiin parlamentissa äänin 381–167. Tyhjää äänesti 15.

Vasemmistoliiton europarlamentaarikko Jussi Saramo kuului 167 mepin joukkoon, joka äänesti päätöslauselmaa vastaan. Nyt Saramo kertoo Iltalehdelle, mikä linjauksessa hiersi.

– Islamistinen terrorismi on vakava uhka, vaikka tällä hetkellä tietysti äärioikeistolainen terrorismi on Euroopassa akuutimpi ongelma. Näitä ei pidä asettaa vastakkain, vaan kaikki uhkat pitää torjua niin hyvin kuin pystytään ja sen takia meillä on tiedustelupalvelut, Saramo aloittaa.

Saramo korostaa, ettei EU-parlamentti ole tiedusteluelin tai päätöksentekijä kyseisessä asiassa. Kyseessä on myös päätöslauselma, joilla EU-parlamentti ilmaisee mielipiteensä eri asioista, mutta ne eivät ole oikeudellisesti sitovia lakeja.

– Tässä pitkässä paperissa, siitähän käytiin yli sata äänestystä, niin siellähän sotkettiin yhteen järjestöjä, jotka ovat selkeästi demokratiaa tukevia. Järjestöjä, jotka liittyvät esimerkiksi muslimeiden nuorisotyöhön, joilla ei ole mitään tekemistä terrorismin kanssa, Saramo sanoo.

– Kytketään demokratiaa tukevia ja terrorismia tukevia järjestöjä keskenään. Se on tosi vaarallista.

Suomalaismepeistä päätöslauselman puolesta äänestivät Mika Aaltola (kok/EPP), Pekka Toveri (kok/EPP), Anna-Maja Henriksson (r/Renew), Elsi Katainen (kesk/Renew), Katri Kulmuni (kesk/Renew) ja Sebastian Tynkkynen (ps/ECR).

Vastaan äänestivät Saramon lisäksi Sirpa Pietikäinen (kok/EPP), Maria Guzenina (sd/S&D), Eero Heinäluoma (sd/S&D), Li Andersson (vas/The Left), Merja Kyllönen (vas/The Left), Ville Niinistö (vihr) ja Maria Ohisalo (vihr).

Kohujärjestö esillä

Eräs päätöslauselmassa mainittu järjestö on musliminuorten ja -opiskelijoiden Forum of European Muslim Youth and Student Organisations eli Femyso, jolla päätöslauselman mukaan on dokumentoituja yhteyksiä poliittista islamia levittävään Muslimiveljeskuntaan.

Päätöslauselmassa kritisoidaan muun muassa sitä, että Femyso ”pystyi vielä 21. syyskuuta 2026 järjestämään vuotuisen islaminvastaisuuden torjumistoiminnan eurooppalaisen teemapäivän parlamentin tiloissa The Left -ryhmän jäsenten isännöimänä jäsenten tiedotustapahtumana”.

Femyso on julkaissut muiden kansalaisjärjestöjen kanssa tiedotteen, jossa ne kutsuvat islamistipäätöslauselmaa ”kansalaisyhteiskuntaan kohdistuvien islamofobisten hyökkäysten uudeksi huipuksi”.

Saramon mukaan parlamentissa käydyn identiteettisodan keskiössä on nimenomaan Femyso.

– Ilmeisesti Femyson jäsenistössä on jotain toimijoita, joita tutkitaan ja sitten siellä on paljon toimijoita, jotka ovat varmasti erittäin hyviä toimijoita. Ei ole parlamentin tehtävä leimata kaikkea islamilaista islamistiseksi, Saramo sanoo.

”Vastenmielistä”

EU-rahoitusta saaneen Femyson yhteyksiä Muslimiveljeskuntaan pitäisi Saramon mielestä selvittää asiantuntijoiden johdolla, ei Euroopan parlamentissa. Päätöslauselmassa mainitusta tapahtumasta parlamentissa Saramolla ei ole tietoa.

– On vastenmielistä, että tästä tehtäisiin identiteettipoliittinen vasemmisto-oikeistokysymys. Muslimiveljeskunta on oikeistokonservatiivinen toimija, jota me emme tietenkään kannata, Saramo sanoo.

– Jos ajatus on, että islamilainen nuorisotyö on lähtökohtaisesti väärin, niin onhan se syrjivää. Ja ei se ainakaan terrorismin vastaista taistelua helpota, Saramo sanoo.

Saramon mielestä konservatiivioikeisto levittää myös salaliittoteoriaa, jonka mukaan Euroopassa on meneillään kristinuskon vastainen sota.

– Tämä on osa identiteettisotaa, joka ei paranna Euroopan turvallisuutta vaan oikeastaan vähentää sitä. Tämä on mielestäni tällaista trumpilaista meininkiä, Saramo sanoo.