Urheilu

Kova väite: Suomalaisen haastattelu meni niin huonosti, että hänet kutsuttiin takaisin

Kova väite: Suomalaisen haastattelu meni niin huonosti, että hänet kutsuttiin takaisin

Kenties kaikkien aikojen Stanley Cup -finaalit ovat yhä käynnissä, mutta pohjoisamerikkalaisessa kiekkomarkkinassa toinenkin äärimmäisen mielenkiintoinen tapahtuma lähestyy kovaa vauhtia.

NHL:n vuotuinen varaustilaisuus järjestetään 26. kesäkuuta alkaen Buffalossa.

Tilaisuuden kärkinimenä pidetään kanadalaista Gavin McKennaa, jota kirittää Ruotsia MM-kisoissakin edustanut Ivar Stenberg.

Suomalaisittain mielenkiintoisimmat nimet ovat kautensa Boston Collegessa yliopistosarja NCAA:ssa päättänyt Oscar Hemming sekä Tappara-lupaukset Oliver Suvanto ja Juho Piiparinen.

Tulevasta varaustilaisuudesta odotetaan sinivalkoisten lupausten osalta parasta hetkeen.

Esimerkiksi The Athleticin nuoria pelaajia tarkasti seuraava Scott Wheeler arvioi hyökkääjien Hemmingin ja Suvannon menevän avauskierroksella.

Puolustaja Piiparinen varataan hänen arvionsa mukaan toisen kierroksen alussa.

Monet muut, kuten TSN:n maineikas Craig Button ja Sportsnetin Sam Cosentino, arvioivat, että edellä mainitut suomalaiset varataan ykköskierroksella.

Kysymykset

Viime viikolla järjestettiin NHL:n Scouting combine -tapahtuma, jossa seurat pääsevät haastattelemaan lupaavimpia varausikäisiä pelaajia.

Pelaajat suorittavat tapahtumassa myös erilaisia liikkuvuus- ja kuntotestejä.

Joka vuosi julkisuuteen tihkuu tietoa seurojen mitä erikoisimmista kysymyksistä nuorille – niin myös tänä vuonna.

Esimerkiksi New York Islanders ojensi pelaajille tiiliskiven ja kysyi, mitä hän voisi sillä tehdä.

Yksi joukkue kysyi, haluaisiko pelaaja pelata neljän vuoden NHL-uran voittaen yhden Stanley Cupin vai kymmenen vuoden uran ilman mestaruutta.

Eräs organisaatio taas halusi tietää, kuinka monen kanan pelaaja luulisi pysäyttävän zambonin.

Kummalliset kysymykset eivät ole uusi tuttavuus NHL:n Scouting combine -tilaisuudessa.

Viime vuonna Montreal oli kysynyt pelaajilta, mitä he tekisivät, jos joku pilkkaisi heidän äitiään tai siskoaan, kuten koomikko Chris Brock teki näyttelijä Will Smithille Oscar-gaalassa vuonna 2022.

Päin prinkkalaa

Kaikkien pelaajien osalta haastattelut eivät mene aina nappiin.

Tunnettu NHL-toimittaja Jeff Marek kertoi The Sheet with Jeff Marek -podcastissa tarinan, kuinka erään nuoren pelaajan haastattelu meni niin huonosti, että tämä piti kutsua uusintahaastatteluun.

Kyseinen pelaaja oli Marekin mukaan suomalainen Henrik Borgström.

– Hänen haastattelunsa menivät todella huonosti. Joukkueet luulivat, että hän nukahtaa haastattelujen aikana. Eräs joukkue joutui kutsumaan hänet takaisin toiseen haastatteluun, koska he eivät olleet uskoa, kuinka huonosti ensimmäinen haastattelu meni.

Florida Panthers varasi Borgströmin vuoden 2016 varaustilaisuudessa numerolla 23. Borgström oli avauskierroksen neljäs suomalaisvaraus.

Häntä ennen varattiin Patrik Laine (2.), Jesse Puljujärvi (4.) ja Olli Juolevi (5.).

Borgström on pelannut NHL:ssä yhteensä 111 ottelua Florida Panthersin, Chicago Blackhawksin ja Washington Capitalsin riveissä. Hän palasi takaisin Eurooppaan kaudeksi 2023–24, kun hän teki sopimuksen SHL-seura HV71:n kanssa.

Borgström on voittanut urallaan yliopistosarja NCAA:n, AHL:n ja Sveitsin liigan mestaruudet.

Olet saattanut jäädä paitsi