Voice of Freedom Повна версія

Krista Tervolta rehellinen paljastus

· Sport

Suomen moukarinheiton EM-mitalitoivo Krista Tervo kertoo valmistautumisensa Birminghamin EM-kisoihin olleen kaikkea muuta kuin ihanteellinen.

Tervo julkaisi torstai-iltana Instagramissa päivityksen, jossa hän avasi tarkemmin viime viikkojen vaikeuksiaan. Selkävaivojen vuoksi Kalevan kisat väliin jättänyt 28-vuotias kertoi, että jopa lähtö EM-kisoihin oli vaakalaudalla.

– Kaikessa rehellisyydessä viimeiset viikot ovat olleet raskaita, eikä edes koko lähtö EM-kisoihin ole ollut mikään itsestäänselvyys. Hyvä tiimi ympärillä on kuitenkin osoittautunut suureksi voimavaraksi ja ollaan tehty tilanteeseen nähden kaikki voitava, Tervo kirjoitti.

Vaikeuksista huolimatta Tervon tavoitteet eivät ole muuttuneet.

– Tavoitteet pysyvät samana, vaikka nyt lähtökohdat ja valmistautuminen on ollut erilaista kuin mitä oli suunniteltu. Mutta tämä on urheilun luonne eikä sille voi mitään.

Tervo matkustaa perjantaina Birminghamiin. Hän päätti päivityksensä toiveikkaisiin tunnelmiin.

– Pistäkäähän peukut pystyyn Kotkan likalle, täältä nimittäin tullaan.

Aiemmin torstaina Tervon manageri Kristian Bäck vahvisti, että suomalaisheittäjä matkustaa EM-kisoihin.

Tervo on tämän kauden Euroopan tilastoykkönen Suomen ennätyksellään 77,35 metriä. Naisten moukarinheiton karsinta käydään Birminghamissa maanantaina 10. elokuuta ja finaali keskiviikkona 12. elokuuta.