”Kuului ihan järkyttävä losahdus” – Turkulaiset äimän käkenä
Liperin ja Joensuun seudulta kotoisin oleva Niko Aikonen vastasi yhdestä Ice Cage 8 -illan hätkähdyttävimmistä suorituksista Turussa lauantaina.
– Näkövinkkelistäni vastustajan jalka vilahti ja minun käteni heilahti. Sitten kuului ihan järkyttävä losahdus ja ukko makasi maassa. Siinäpä se oli. Aika puhdas osuma.
Ruotsalaisvastus John Oldenqvist putosi ensimmäisen erän tyrmäyksellä.
Räjähtävässä Ice Cage -illassa nähtiin jo aiemmin huimia suorituksia, mutta etenkin Aikosella on hyvät argumentit bonusrahoihin.
– Toivotaan. Tämä on kyllä semmoista aikaa, että rahalle tulee käyttöä. Voi ehkä uuden maastopuvun ostaa, metsästystä harrastava Aikonen sanoi Iltalehdelle.
Turussa on paljon väkeä, mutta kotikulmilla oli vielä kovempi lataus, Aikonen väitti.
– On tässä tullut oteltua viimeiset kaksi matsia Bangkokissa ja Joensuussa. Melkein same same. Onhan täällä Ice Cagessa enemmän porukkaa, mutta Joensuussa oli kovempi lataus.
– Nyt olin puolivälissä korttia, ihmiset eivät olleet vielä niin jurrissa ja huutaneet kovasti. Joensuussa pääottelussa tuntui, että halli räjähtää, kun sain keskeytysvoiton. Summa summarum hieno kokemus tämä oli.
Isoja nimiä
“Hunter” Aikonen heitti ilmoille ottelunsa jälkeen Theo Kolehmaisen ja Omar Tugarevin nimet mahdollisina vastustajina.
Esimerkiksi Iltalehden kamppailulajien asiantuntija Jaakko Dahlbacka on pohtinut, laitetaanko näitä miehiä vastakkain ollenkaan, ettei jonkun nostetta hidasteta. Kaikki ovat menossa urallaan vahvasti eteenpäin.
Aikonen ei näe asiaa näin. Hänen mukaansa promoottori Max Hynninen tekee otteluita, joista saa rahaa.
– Suomalaisen vapaaottelun kannalta olisi totta kai hienompaa, jos olisi vaikka kolme UFC-ottelijaa. Että minä, Omar ja Theo oltaisiin UFC:ssä, eikä vaikka niin, että joku meistä häviäisi ja UFC-ura viivästyisi.
– Mutta näitä en oikein jaksa miettiä. Matseja ehdotetaan, niihin tartutaan ja sitten otellaan, Aikonen jatkoi.
Vapaaottelija oli viimeksi siis Joensuussa Voimaa on Fight Nightissa ja sitä ennen Thaimaan Bangkokissa isossa One Championshipissä.
Nyt hänellä on seitsemän ottelun voittoputki. Iltalehti kysyi Aikoselta, onko hänellä vielä One-diilissä otteluita tai onko nyt mitään esteitä otella ulkomailla. Ice Cage voi toki kutsua uudelleen.
– En ole oikeastaan ihan varma. Olen siitä onnellisessa asemassa, että ammattitaitoinen tiimi on takana. Minä pystyn keskittymään urheiluun ja matsi tulee eteen, Aikonen sanoi.