Voice of Freedom Повна версія

Kuusikymppinen Heikki neuvoo: Tällaisella salitreenillä saa sankariolon

· Sport

Kuntosaliketju Liikun perustaja Heikki Riihijärvi täytti 60 vuotta 4. kesäkuuta.

Hän sanoo kokeneensa ikäkriisiä siitä, vaikka on hyvässä kunnossa.

– Riippuu tietysti kehen vertaa, mutta koen, että olen paremmassa kunnossa kuin keskimääräinen kuusikymppinen suomalainen. Pieniä kolotuksia on, mutta mikään paikka ei ole menossa vaihtoon, entinen huippujääkiekkoilija sanoo.

Vastauksesta aistii inhimillisyyden, kun Riihijärveltä kysyy, miten kuntosaliyrittäjä itse treenaa.

– Vähän aaltoilevasti, kuten varmasti monella muullakin. Välillä on hyviä putkia, mutta välillä tulee elämässä hetkiä, kun putket ovat lyhyempiä. Jotain käyn kuitenkin aina käpistelemässä.

Tärkein pointti on viimeisessä virkkeessä.

– En tiedä, johtuuko se urheilijataustastani, mutta 20–30 minuutin treenissä saan heti rintarankaa auki ja venyn viisi senttiä pidemmäksi.

Hyvä, että kävin, hän kiteyttää ajatuksensa ja vinkkinsä.

– On hauska lukea niitä juttuja, että pitäisi syödä kuusenkerkkää ja pakurikääpää ja treenata puolitoista tuntia aamulla ja illalla. Ikään kuin vain sillä olisi merkitystä.

– Kun nipistää vain puoli tuntia jostain pois ja käy sillä välin vaikka bodaamassa käsivarret ihan pumppiin, niin on aikamoinen sankariolo sen jälkeen. Tai jos tekee 20 minuutin aerobisen treenin, niin väitän, että sen jälkeen kävelee rinta rottingilla salilta ulos.

Heikki Riihijärvi perusti Liikun yhdessä vaimonsa Johannan kanssa. Roolijako oli ensimmäisestä salista alkaen selvä.

– Minä puhutin salilla ihmisiä, tein treeniohjelmia ja valmensin. Johanna hoiti sitten markkinoinnin, taustat ja kaiken muun, personal trainerinäkin työskennellyt Heikki Riihijärvi kertoo.

Vuonna 2016 Cor Groupista tuli yrityksen pääomistaja. Se mahdollisti suuren laajentumisen. Nyt Liikulla on 72 toimipistettä auki. Neljä uutta on rakenteilla.