Omaiset kokevat, että noin 60-vuotias kehitysvammainen mies kuoli kesäkuussa turhaan, koska hyvinvointialueella ei ryhdytty asianmukaisiin tutkimuksiin ja hoitoihin.
– Tässä on tehty räikeästi väärin, miehen veli summaa.
Kokemusta tukee Potilasvakuutuskeskuksen lokakuussa antama päätös.
Päätöksen mukaan miehellä oli todettu helmikuussa selvä paksusuolen laajentuma, mutta sen johdosta ei tehty jatkotutkimuksia.
Potilasvakuutuskeskus toteaa, että tutkimukset olisivat olleet perusteltuja ja ne olisivat paljastaneet kuoleman aiheuttaneen suolenkiertymän. Jos kiertymä olisi havaittu, se olisi voitu hoitaa.
– Näin toimien akuuttitilanteelta ja [potilaan] menehtymiseltä olisi todennäköisesti voitu välttyä, päätöksessä sanotaan.
Miehen veli kertoo Iltalehdelle, että perheenjäsenen kuolema oli omaisille raskas menetys.
– Vielä vaikeampaa on ollut saada jälkikäteen tietää, että hänen kuolemansa olisi todennäköisesti voitu estää asianmukaisella hoidolla, hän sanoo.
Veli ei esiinny tässä jutussa nimellään perheen yksityisyyden suojaamiseksi. Hänen henkilöllisyytensä on Iltalehden tiedossa.
Iltalehti on nähnyt Potilasvakuutuksen päätöksen, josta kuolemaa edeltävät tapahtumat käyvät ilmi. Päätöksen mukaan potilasvahingosta maksetaan korvausta.
Satakunnan hyvinvointialueen erityis- ja sairaalapalvelujen toimialuejohtaja Pia Lahtinen sanoo, että hyvinvointialue ei voi kommentoida yksittäistä potilastapausta.
Ei kuultu
Mies asui isänsä ja tämän puolison kanssa. Puoliso toimi miehen omaishoitajana.
Veljen mukaan mies ei kyennyt kuvailemaan kunnolla oireitaan, jolloin terveydenhuollossa niistä kertominen jäi suurelta osin isän ja hänen puolisonsa vastuulle.
Omaiset kokevat, että miehen kehitysvammaisuus saattoi vaikuttaa siihen, että hänen tai hänen omaishoitajansa kertomuksia oireista ja pyyntöjä jatkotutkimuksista ei otettu riittävän vakavasti.
Miehen veljen mukaan syrjinnästä ei ole todisteita, mutta asia tulisi selvittää. Muutenkin tapaus vaatii kokonaisuudessaan hänen mukaansa perusteellista selvitystä.
– Haluamme tuoda asian julkisuuteen, jotta tällaisilta kuolemilta voitaisiin jatkossa välttyä, miehen veli kertoo.
Ongelmia on
Omaishoitajaliiton toiminnanjohtaja Sari Tervonen ja Kehitysvammaisten tukiliiton vammaispalveluiden asiantuntija Anne Saarinen eivät tunne Satakunnan tapausta ja puhuvat asiasta yleisellä tasolla.
Heidän tiedossaan on tapauksia, joissa kehitysvammaisten tai heidän omaishoitajiensa kohtaaminen terveydenhuollossa on koettu puutteelliseksi.
Tervosen mukaan pääosin omaishoitajien ja terveydenhuollon yhteistyö sujuu hyvin.
– Meille tulee kuitenkin valitettavasti myös yhteydenottoja tilanteista, joissa omaishoitaja on kokenut, että ei ole tullut kuulluksi ja siitä on seurannut huonoa hoitoa tavalla tai toisella ja hankaluuksia arkeen.
Sattumoisin Tervoselle oli tullut haastattelupäivänä ongelmatilannetta koskeva puhelu kehitysvammaisen henkilön omaiselta.
– Hän sanoi, että omaisia ei kuulla kehitysvammaisen perheenjäsenen hoitoon liittyen.
Vaikeuksia verrata
Kehitysvammaisten Tukiliiton Anne Saarinen toteaa, että kehitysvammaisen ihmisen kohtaaminen terveydenhuollossa vaatii osaamista ja huolellisuutta.
Hänen mukaansa hoitavalla taholla voi olla vaikeuksia verrata kehitysvammaisen potilaan vointia siihen, mikä hänelle on normaalia.
– Vammaisellakin henkilöllä voi olla toimintakykyä, muttei se välttämättä näytä ihan samalta kuin vammattomalla, Saarinen sanoo.
Hänen mukaansa Tukiliitolle tulevista tarinoista tavallisin on se, että ihmisen sairauksia tai niiden oireita pidetään kehitysvammaisuuteen kuuluvina.
Saarinen toteaa, että monesti kehitysvammainen ei kykene itse selvästi kertomaan oireistaan. Tällöin omainen on avainasemassa, koska hän tietää, mikä on normaalia ja mikä ei.
– Lääkärikään ei osaa lukea ajatuksia, jos potilaana on esimerkiksi ihminen, joka ei itse puhu.
Hoitokumppani
Omaishoitajaliiton toiminnanjohtajan Sari Tervosen näkemyksen mukaan yleisesti terveydenhuollossa ymmärretään, että lähiomainen on monesti hoidettavan henkilön tapauksessa asiantuntija ja hoitokumppani.
Tämä korostuu tapauksissa, joissa hoidettavan kognitiiviset toimintakyvyt ovat heikentyneet esimerkiksi muistisairauden tai kehitysvammaisuuden johdosta.
Joskus ongelmat saattavat selittyä omaishoitajan ja hoitavan henkilön henkilökemioilla, mutta yleisemmäksi ongelmaksi Tervonen nimeää hyvinvointialueiden resurssipulan.
Kokemus puutteellisesta kohtaamisesta voi selittyä sillä, että kohtaamiselle ei ole riittävästi aikaa.
Tervosen mukaan joissakin ongelmallisiksi koetuissa tapauksissa Omaishoitajaliiton työntekijä on voinut lähteä asian selvittelyssä tukihenkilöksi.
Resurssipula
Kaikki terveydenhuollon nykysuuntaukset eivät välttämättä sovellu hyvin kehitysvammaisten ihmisten hoitoon ja heidän mahdollisten sairauksiensa tai oireidensa tunnistamiseen.
Anne Saarisen mukaan yleistyvät etäyhteyksin toteutetut tapaamiset eivät ole paras mahdollinen tapa kohdata kehitysvammainen potilas.
– Se on erityisen hankalaa kehitysvammaisille ihmisille, joille kohtaaminen ja vuorovaikutus ovat muutenkin haasteellisia. Jos ollaan vielä etäyhteyden päässä, tiedot voivat jäädä hyvinkin puutteellisiksi.
Saarinenkin nostaa esiin hyvinvointialueiden resurssipulasta johtuvan jatkuvan kiireen.
– Se hankaloittaa varmasti, jos ei ole aikaa kaikessa rauhassa jutustella ja tutustua tilanteeseen, Saarinen sanoo.
Myös se on Saarisen mukaan ongelmallista, että ihmiset vaihtuvat.
– On todellinen haaste päästä äkkiä selville kehitysvammaisten ihmisten oireiden taustoista entuudestaan tuntematonta ihmistä tavatessa.
Ihanteellista Saarisen mukaan olisi, jos kehitysvammaisen potilaan kohtaisi kasvotusten ja kaikessa rauhassa entuudestaan tuttu henkilö.
Näin tapahtumat etenivät
Satakunnassa kehitysvammaisen miehen kuolemaan johtanut tapahtumaketju alkoi 11. helmikuuta kuluvaa vuotta, jolloin mies toimitettiin sairaalaan kouristuskohtauksen vuoksi.
Paksusuolen laajentuma havaittiin kohtauksen johdosta tehdyissä tutkimuksissa.
Mies kotiutettiin, ja hänelle aloitettiin myöhemmin epilepsialääkitys.
Hänen omaishoitajansa oli seuraavana päivänä yhteydessä sairaalaan ja tiedusteli, tulisiko laajentumalöydöksen vuoksi tehdä lisätutkimuksia tai aikaistaa toukokuulle muista syistä sovittua kontrollikäyntiä.
Sairaalasta vastattiin, että sellaiselle ei ole tarvetta. Omaishoitaja jäi käsitykseen, että mistään vakavasta ei ollut kysymys.
Kolme ja puoli kuukautta
Miehen veljen mukaan kevään aikana miehen vointi heikkeni monin tavoin. Siitä ei ole tietoa, johtuiko tämä epilepsialääkityksestä, suolen laajentumasta vai mahdollisesti muista syistä.
Sovitulla kontrollikäynnillä 11. toukokuuta omaishoitaja kertoi lääkärille miehen jatkuvista vatsavaivoista ja suoliston toimintaan liittyvistä ongelmista. Vielä tässäkään vaiheessa lisätutkimuksiin ei ryhdytty.
Vajaata kolmea viikkoa myöhemmin mies joutui kiireellisesti sairaalahoitoon, jolloin sigmasuolen kiertymä viimein havaittiin. Samana päivänä tehtiin tähystystoimenpide, mutta seuraavana päivänä miehen vointi heikkeni entisestään.
Tehtiin leikkaus, jossa havaittiin, että sigmasuoli oli mennyt kuolioon. Suoli poistettiin.
Seuraavina päivinä miehen vointi heikkeni edelleen, eikä mitään ollut enää tehtävissä. Lyhyen saattohoidon jälkeen mies kuoli 4. kesäkuuta eli reilut kolme ja puoli kuukautta sen jälkeen, kun paksusuolen laajentuma oli havaittu.
Miehen omaiset haluavat, että tapahtumat selvitetään perusteellisesti.