Hallitus valmistelee lakiuudistusta, joka mahdollistaisi alle 15-vuotiaiden rikoksesta epäiltyjen lasten ottamisen säilöön poliisin säilytystiloihin. Säilöönoton enimmäiskestoksi ehdotetaan 72 tuntia eli kolme vuorokautta.
Hallituksen mukaan nykyiset lastensuojelutoimenpiteet, pakkokeinolain mukainen alle 12 tunnin kiinniotto sekä esitutkintalain mukainen velvollisuus olla läsnä esitutkinnassa enintään 24 tunnin ajan eivät ole osoittautuneet riittäviksi keinoiksi vakavia rikoksia tekevien alle 15-vuotiaiden lasten osalta.
Tavoitteena ei olisi pelkästään turvata esitutkinnan toteutumista, vaan myös selvittää lapsen lastensuojelutoimenpiteiden tai muiden hänen etuunsa liittyvien toimenpiteiden tarve. Säilöönotto olisi mahdollista vain, jos asiaan liittyvä epäily esitutkinnan sotkemisesta ja teosta säädetty ankarin rangaistus on vähintään vuosi vankeutta.
Lapsi olisi vapautettava tai luovutettava sosiaaliviranomaisille heti, kun säilöönoton edellytyksiä ei enää ole tai se ei esitutkinnan turvaamiseksi ole enää välttämätöntä tai kohtuullista.
Rikosoikeudellisen vastuun ikäraja Suomessa on 15 vuotta.
Puutteellinen ja keskeneräinen
Hallituksen suunnittelema lakimuutos keräsi rankkaa arvostelua torstaina päättyneellä lausuntokierroksella. Ylimpien laillisuusvalvojien mukaan esitysluonnos on huomattavan keskeneräinen ja puutteellinen. Sekä valtioneuvoston oikeuskansleri että eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen sijainen edellyttävät esitykseen merkittäviä muutoksia ja jatkovalmistelua.
Esityksestä muun muassa puuttuvat kokonaan seuraavat jaksot: Asian tausta ja valmistelu, Tavoitteet, Keskeiset ehdotukset, Suhde muihin esityksiin sekä Toimeenpano ja seuranta.
Iikeuskansleri Janne Salminen huomauttaa lausunnossaan, että viranomaisten väliset toimivaltuudet vaikuttavat sekavilta. Oikeuskanslerin mukaan ehdotettu säilöönoton enimmäiskesto on liian pitkä ja säännöksiin olisi välttämätöntä sisällyttää ikärajaa, jota nuorempaa lasta ei voida ottaa poliisin säilöön.
– Puutteellisuus ja keskeneräisyys vaikeuttavat esitysluonnoksen arviointia. Joka tapauksessa esitysluonnos vaatii laajaa jatkovalmistelua ja täydentämistä, jotta se voitaisiin antaa eduskunnalle, Salminen kirjoittaa.
”Tulisi luopua”
Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen sijaisen Jarmo Hirvosen mukaan esityksestä tulisi nykymuodossaan mieluiten luopua kokonaan. Myös hänen mukaansa lakiluonnoksen perus- ja ihmisoikeusarviointi on puutteellista, eikä täytä hyvän lainvalmistelutavan vaatimuksia.
Eduskunnan oikeusasiamies valvoo ylimpänä laillisuusvalvojana muun muassa lapsen oikeuksien toteutumista sekä vankiloita ja muita sellaisia laitoksia, joihin henkilö on otettu tahdostaan riippumatta. Poliisin säilytystiloja hän pitää ovat lapselle sopimattomia.
Hirvonen katsoo, että nykylainsäädännön sallimaa pidempi kiinniottoaika voisi poikkeuksellisissa tilanteissa olla tarpeen ja joskus myös lapsen edun mukainen. Hän pitää myös perusteltuna sitä, että esitutkinnassa pyritään selvittämään niiden rikoksentekijöiden henkilöllisyys ja osallisuus, jotka käyttävät hyväkseen alle 15-vuotiaita rikosten tekemisessä.
Vaikka yleisellä tasolla toimeksiantajien paljastaminen on lasten edun mukaista, yksittäistapauksessa se ei kuitenkaan välttämättä sitä ole.
– Mikäli nyt kysymyksessä olevan lainsäädäntöhankkeen takana on edes osittain ajatus siitä, että riittävän pitkällä ”kopittamisella” esimerkiksi 13- tai 14-vuotias lapsi saadaan puhumaan ja paljastamaan toimeksiantajansa, asia pitäisi uskaltaa kirjoittaa näkyviin ja arvioida samalla myös sitä, millaiseen vaaraan lapsi ”vasikoidessaan” itse joutuu, Hirvonen toteaa lausunnossaan.