Leo, 17, istui pelkääjän paikalla, kun järkäle iski tuulilasiin: ”Olisi tullut suoraan päin”
Viisi 17–23-vuotiasta nuorta ja nuorta ikuista ajoivat sunnuntaina Kolmostiellä 120 kilometriä tunnissa, kun tuulilasiin pamahti iso kivi. Ääni säikäytti takapenkinkin matkustajat.
– Se olisi tullut suoraan mua päin. Tommoisissa nopeuksissa se olisi aika nopeasti elämänkin lopettanut, kertoo pelkääjän paikalla tilanteessa istunut 17-vuotias Leo Pitkäranta Iltalehdelle.
Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa.
Pitkärannan mukaan viisikko oli ajanut sateella etelään päin 120 kilometrin tuntivauhtia, kun Janakkalan kohdilla tuulilasiin lensi ylhäältä päin suuri kivi.
– Kolme sekuntia autossa oli aika täydellinen hiljaisuus. Säikähdettiin aika reippaasti.
Pitkärannan mukaan tilanne tapahtui niin nopeasti, etteivät matkustajat ehtineet nähdä tarkalleen, mistä kivi lensi. Moottoritiellä jarruttaminen ei peräänajovaaran vuoksi myöskään ollut mahdollista.
Nuoret epäilevät, että kivi heitettiin kolmostien ylittävältä sillalta.
– Katsottiin peilistä, että tuossahan oli tuo silta, että eihän se mistään muualta olisi voinutkaan tulla, Pitkäranta perustelee.
Nuorten mukaan auton välittömässä läheisyydessä ei ajanut muita autoja, joista kivi olisi voitu heittää.
– Aika paljon tuli mietittyä, että kuka tämmöistä oikein tekee. Ei tämä enää minkään näköiseen hauskanpitoon mene.
Iltalehti ei ole pystynyt varmentamaan, että tuulilasiin osui kivi.
Olisi osunut suoraan
Pitkäranta kertoo, että auton tuulilasi jousti kiven osuttua siihen reippaasti. Tuulilasi ei kuitenkaan rikkoutunut.
Hän uskoo, että mikäli kivi olisi mennyt tuulilasin läpi, ainakin Leon henki olisi lähtenyt. Kivi osui sellaiseen kohtaan, että jos se olisi lävistänyt lasin, se olisi osunut suoraan Pitkärannan rintaan.
Matkassa oli onnea, sillä kuljettaja ei myöskään menettänyt ajoneuvon hallintaa kiven osuttua autoon.
– Paljon puhuttiin siitä, mitä kävi. Totta kai säikähdettiin aika paljon ja mietittiin, että aika nopeasti voisi elämä muuttua.
– Jos auto olisikin ajautunut pois tieltä, ja me oltaisiin kaikki viisaat ojassa.
Auto oli nuorten mukaan uusi ja tuulilasi laminoitu. He uskovat, että tämä oli yksi syy siihen, miksi vakavalta onnettomuudelta vältyttiin.
Nuoret soittivat pari minuuttia tapahtuneen jälkeen hätäkeskukseen. Hämeen poliisilaitokselta kuitenkin kerrotaan Iltalehdelle, ettei poliisille tullut asiasta tehtävää.
Nuoret tekivät seuraavana päivänä asiasta myös rikosilmoituksen. Iltalehti on nähnyt kuvan kyseisestä rikosilmoituksesta.
Hämeen poliisilaitokselta kerrotaan tiistai-iltana, ettei poliisi ole vielä ehtinyt käsitellä ilmoitusta.
Pitkäranta kertoo, että auto viedään korjaukseen. Hänen ottamastaan kuvasta näkyy, että kivi teki tuulilasiin ison lommon.