Politiikka

Markus Lohi: Työttömät ”ilmaistöihin” – Tätä se tarkoittaa

Markus Lohi: Työttömät ”ilmaistöihin” – Tätä se tarkoittaa

Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen ilmoitti tiistaina, että keskusta haluaa nykyistä vastikkeellisemman sosiaaliturvamallin.

Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Markus Lohi kertoo, mitä hänen mielestään tämä voisi käytännössä tarkoittaa.

Työttömiltä voitaisiin Lohen mukaan edellyttää täyden etuuden saamiseksi työnhaun lisäksi esimerkiksi opiskelua tai osallistumista yleishyödylliseen toimintaan. Tällaista voisi olla vaikkapa järjestötyö, urheiluseurassa avustaminen tai muunlainen vapaaehtoistyö.

– Sen tyyppisiä töitä, jotka eivät vie kenenkään palkkatyötä, mutta jotka tuovat merkitystä elämään ja osallisuutta yhteiskuntaan, Lohi kuvailee.

Lohi mainitsee esimerkiksi ikäihmisten hoivan, josta voisi löytyä yleishyödyllistä tekemistä.

– Jos vaikka auttaisit ikäihmisten ulkoilussa ja lukisit heille kirjaa ja olisit seurana heille. Eikä se korvaa yhtään hoitoalan ihmistä, Lohi sanoo.

”Ei säästötoimi”

Sosiaaliturvan vastikkeellisuuden lisääminen on Lohen mukaan ennen kaikkea yhteiskuntapoliittinen kysymys, ei säästötoimi.

Lohi arvioi, että tekoäly vähentää ainakin alkuvaiheessa työpaikkoja.

– Voi olla, että meillä jää pidemmäksi aikaa iso joukko koulutettuja suomalaisia ilman työpaikkaa. Ja silloin on valtavan suuri inhimillinen ja yhteiskunnallinen ongelma, jos he alkavat kokea näköalattomuutta ja osattomuutta yhteiskuntaan.

– On tärkeää, että työttömänä ollessaan voi opiskella, kehittää itseään ja osallistua vapaaehtoistyöhön, Lohi katsoo.

Lohen mukaan ehdotus liittyy myös maahanmuuttajien kotoutumiseen.

– Jos he eivät ole työssä, niin kaikista parasta kotoutumista on se, että on olemassa joku yhteisö, jonka jäsenenä voi olla ja oppia myös samalla kieltä.

Näin keskusta tekisi

Lohi johtaa keskustan talousohjelman valmistelua eduskuntavaaleihin. Samaan aikaan työn alla on ensi vuoden vaihtoehtobudjetti.

Lohi kertoo, että keskusta aikoo vaihtoehtobudjetissaan sopeuttaa yli miljardilla enemmän kuin mitä Orpon (kok) hallitus esittää ensi vuoden budjetiksi.

Lohen mukaan keskusta tekee näin, koska Suomen Pankki on todennut, että ensi vuodelle tarvittaisiin 600 miljoonan euron lisäsopeutustoimet, jotta Suomi pysyisi EU:n nettomenopolulla.

– Tältä hallitukselta loppui nyt rohkeus tehdä isompia uudistuksia, joilla saataisiin velkajarrusopimuksen uralle Suomi, Lohi katsoo.

Ensinnäkin keskusta peruisi yhteisöveroalennuksen, jonka hintalappu on 842 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi tarvitaan satoja miljoonia muitakin sopeutustoimia, mutta niitä Lohi ei vielä avaa.

Yhteisöveron lasku on Lohesta vahingollinen myös siksi, että se luo hänestä painetta osinkoverotuksen kiristämiseen.

– Kun katsomme kansainvälisesti niitä maita, joissa on matala yhteisövero, niin siellä on korkea osinkoverotus, eli yrittämisen verotus saattaa olla silti paljon tiukempaa kuin Suomessa.

”Voi olla, että joudutaan tekemään huonojakin päätöksiä”

Keskustasta on arvosteltu SDP:tä ”verohelvetin luomisesta”, mutta keskustan omassa tulevan vaalikauden sopeutuslinjassa lähtökohtana on, että kolmasosa sopeutuksesta toteutettaisiin verotoimin.

Lohen mukaan SDP:n ja keskustan ero on se, mihin verotoimet kohdistuvat. Työn ja yrittämisen verotuksen kiristys ei keskustalle lähtökohtaisesti Lohen mukaan käy.

– Ehkä suurin ero on, että demarit ovat aina jokaisessa vaihtoehtobudjetissa pienten ja keskisuurten yritysten tai yrittäjien verotusta aivan merkittävästi olleet kiristämässä, ja se ei keskustalle kerta kaikkiaan käy, Lohi sanoo.

Arvonlisäveron yleisessä kannassa ei Lohen mukaan enää ole nostovaraa. Hän mainitsee, että etenkin ruoan ja lääkkeiden alv-korotukset ovat keskustalle vaikeita.

– Mutta voi olla, että tämä perintö, mikä jää nyt hallitukselta, on niin surkea, että siinä joudutaan tekemään tämmöisiä huonojakin päätöksiä joidenkin osalta, Lohi sanoo.

Liikenteen verotukseen kokonaisuudistus

Lohen mukaan verotoimena voisi olla liikenteen verotuksen kokonaisvaltainen uudistaminen.

– Mutta se ei tarkoita polttoaineveron nostoa, vaan se tarkoittaa ihan kokonaisvaltaista uudistamista, jossa kaikki tienkäyttäjät tulevat kustantamaan liikenteen kuluja ja tuomaan yhteiseen kassaan rahaa.

Lohi nostaa esille valtiovarainvaliokunnan verojaoston laskelmat, joiden mukaan s�ähköauto tuo laskennallisen elinkaaren aikana valtiolle verotuloja 5000 euroa, kun taas polttomoottoriauto reilut 20 000 euroa. Lohi on valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja.

Liikenteen sähköistymistä Lohi pitää myönteisenä asiana, mutta julkinen talous ei sitä Lohen mukaan kestä.

Keskusta haluaa saada Lohen mukaan uudistuksesta sellaisen, ettei se rankaisisi heitä, jotka tarvitsevat töihin ja palveluihin pääsyä varten omaa autoa.

– Eikä heitä, joilla ei ole varaa sähköautoa ostaa, Lohi sanoo.

Olet saattanut jäädä paitsi