Marokon sisäministeriö julkaisi sunnuntaina ensimmäisen virallisen tiedotteensa Ceutan kaaoksessa kuolleista. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.
Marokkolaisministeriön mukaan Pohjois-Afrikassa sijaitsevaan Espanjan alueeseen suuntautuneessa väkiryntäyksessä kuoli 11 ihmistä Marokon puolella rajaa.
Espanjalaisviranomaisten mukaan ainakin 72 ihmistä on kuollut.
Espanjan arvioiden mukaan noin 50 000 siirtolaista ylitti laittomasti Marokon ja Espanjan hallitseman alueen rajan viime viikon torstaina ja perjantaina. Heistä suurin osa on palannut takaisin Marokkoon.
Kyseessä on Espanjan lähihistorian pahin muuttokriisi, kertoo espanjalaislehti El Mundo.
Marokon sisäministeriön arvion mukaan yrittäjiä oli noin 40 000.
Marokon sisäministeriö syyttää ryntäyksestä sosiaalisessa mediassa levitettyä ”harhaanjohtavaa tietoa” ja ihmisiä salakuljettavia rikollisryhmiä sekä virheellistä tulkintaa Espanjan oikeuden päätöksestä estää meriteitse saapuvien välittömät karkotukset.
Marokon ja Espanjan antamat lausunnot ovat tältä osin samankaltaisia.