Matti Virmanen ”oli kusessa” – Sitten Hjallis Harkimo teki yllätysratkaisun: ”Sitä šokkia ei parantanut mikään”

Matti Virmasen puhelin soi usein mutta harvemmin sentään kahdelta yöllä.

Soittaja oli Bill Zito, ponteva kiekkoagentti, joka tunnetaan nykyään Florida Panthersin midaksena: ”Sorry, Masa, but Tim is not playing tomorrow”, hän ilmoitti.

Tim Thomas, Virmasen toimitusjohtaman Jokerien ykkösvahti, oli tehnyt NHL-sopimuksen Boston Bruinsiin.

Seuraavana iltana odotti liigakauden 2005–06 odotettu avaus: Jokerit–HIFK.

Virmanen oli liemessä. Hän oli lyönyt panoksensa Thomasiin, edellisellä kaudella loistaneeseen konkariin.

– Meillä oli kakkosena A-juniori-ikäinen Joonas Hallikainen. Emme olleet satsanneet maalivahteihin, koska tiesimme, että Timi pelaa kaikki ottelut sillä kaudella niin kuin edelliselläkin, Virmanen kertaa.

– Koko yön etsin maalivahteja. Sain seitsemän nimeä listalle.

Aamulla Thomas asteli Jokerien toimistolle. Onniteltuaan Virmanen pyysi apua.

– Löin nimilistan Timille käteen ja sanoin, että nyt olen kusessa.

”Jopa IFK auttoi”

Hallikainen torjui HIFK:sta rankkarikisavoiton, mutta kausi lähti nopeasti kallistumaan väärään suuntaan. Jo ennen Thomasia Virmanen oli menettänyt tähtipakastaan NHL:ään pelaajia yksi kerrallaan: Valtteri Filppula, Tomi Mäki, Jani Rita...

Thomasin suosittelema Karl Goehring saapui jo seuraavaan otteluun muttei tuonut mukanaan kimallusta. Jokerit otti syyskuun lopuista seitsemästä ottelusta vain yhden rankkarikisavoiton.

– Arpa osui väärään mieheen, Virmanen kiteyttää.

– Sillä kaudella meillä oli viisi eri maalivahtia. Niitä hankittiin sieltä ja täältä. Jopa IFK auttoi meitä.

Hjallis Harkimo teki marraskuussa tutun ratkaisunsa. Ensimmäistä kauttaan päävalmentanut seuraikoni Waltteri Immonen sai lähteä.

– Kaikki temput tehtiin, mutta ei se homma lähtenyt rullaamaan.

”Viimeinen isku”

Tilalle löytyi Curt Lindström, kymmenen vuotta aiemmin MM-kultaa vuollut sankari, jonka ura ei ollut enää varsinaisessa nousukiidossa. Kakkoseksi Harkimo lähetti kaikkien yllätykseksi aseenkantajansa, toimitusjohtaja Virmasen.

– Samalla tein kaikki muut työni, Virmanen muistaa.

– Se oli ikävä kausi ja ainoa minun 17 jokerivuoteni aikana, kun emme päässeet pudotuspeleihin.

Jokerit jäi runkosarjassa yhdenneksitoista.

– Joukkue oli valmiiksi kasattu ja kaikki tyytyväisiä – ja yhtäkkiä vietiin kärjestä ukot pois, Virmanen taivastelee.

– Timin lähtö oli viimeinen isku. Sitä šokkia ei parantanut mikään, vaikka meillä oli saatanan kova joukkue.

Pikkuveliasema

Virmasesta tuli jokeri yhdeksänvuotiaana. Hän muistaa edelleen vuosaarelaisen kaupunginosajoukkueensa Toronto Maple Leafs -teemaisen peliasun – kuten myös 1970-luvun mestaruudet D- ja C-junioreissa.

– Vuonna 1970 perustettiin edustusjoukkue, eli kaikista kaupunginosista ikäluokan parhaat laitettiin yhteen. Silloin mentiin Jokerien alle ja ruvettiin pelaamaan SM-mitaleista.

Jokerien edustusjoukkue voitti ensimmäisen kiekkomestaruutensa vuonna 1973. Vieressä röyhisteli HIFK, joka oli Carl Brewerin käväisyn ja oppien myötä noussut Helsingin kiekkoykköseksi.

– Liigatasolla silloin 1970-luvulla IFK oli isoveli, joka oli se suuri ja kaunis, selvästi Stadin ykkönen. IFK:lla oli paremmat varusteet, paremmat mailat, enemmän huoltajia, enemmän teippejä.

HIFK oli ennen SM-liigan aikaan siirtymistä seitsemällä kaudella peräkkäin mitaleilla.

– Jokerit oli haastaja, pikkuveli, joka pienemmällä rahalla ja näkymättömämpänä roikkui mukana, Virmanen kuvaa.

– Jossain vaiheessa tämä kääntyi vähän toisin päin. Jokereista tuli se isoveli, ainakin tuloksellisesti.

Harkimon kutsu

Virmanen murtautui edustusjoukkueeseen asti, mutta liigaura jäi vaatimattomaksi, neljän ottelun kokoiseksi. Hän päätyi Norjaan ja tuikki Djervin tähtenä.

– Palasin takaisin Suomeen neljän vuoden päästä ja ajattelin, että nyt ruvetaan tekemään normaaleja töitä, Virmanen kertoo.

– Sen jälkeen jääkiekko kuitenkin vähän jatkui.

Virmanen myi Audeja ja Volkkareita Keskolla, mutta pian hänellä olivat kädet kiekkoa täynnä.

– Esa Peltonen valmensi Vantaalla. Hän soitti ja kysyi, kiinnostaako tulla pelaamaan.

Vantaan Kiekosta tuli pian Vantaa HT – ja Virmasesta alkoi kuoriutua kiekkojohtaja.

– Aloitin siinä sitten valmennuksen ja aika pitkälle hoidin myös talousasioita. Periaatteessa pyöritin sitä seuraa, hän tarinoi.

– Myyjä olen ollut aina. Ehkä se on tullut syntymälahjana, että olen osannut markkinoida ja puhua positiivisesti.

Jokerien ja VHT:n välisen yhteistyön myötä Harkimo ja Virmanen, tuleva kiekon tutkapari, tutustuivat.

– Vuonna 1993 Hjallis sanoi, että eikö sinun olisi aika tulla Jokereihin töihin, Virmanen kertaa.

– Pikkuhiljaa vastuuta tuli enemmän ja enemmän, koska kaikilla oli siinä myös muita kuvioita.

Kun Leena Harkimo (kok) valittiin eduskuntaan vuonna 1999, Virmasesta leivottiin Jokerien toimitusjohtaja.

– Silloin periaatteessa toimitusjohtaja hoiti sekä urheilutoimenjohtajan hommaa että taloushommaa ja kaikkea muutakin hommaa, Virmanen lausuu.

– Nykyään jääkiekkoseuroihin tullaan bisnesmaailmasta tai jostain muualta. Jääkiekkotieto ei välttämättä ole ihan samanlaista, joten sen takia joka seurassa on nykyään väkeä töissä aika lähelle kymmenkertaisesti.

Nopeita liikkeitä

Jokerit juhli kultaa nuoren Teemu Selänteen johdolla keväällä 1992. Ennen vuosituhannen vaihdetta mestaruuksia tuli vielä kolme lisää.

Jokereista kasvoi pikavauhtia jättiläinen, SM-liigan Real Madrid, jolla oli eniten rahaa, hienoin halli ja intohimoinen kannattajakunta.

Ruoria pyöritti nopealiikkeinen Harkimo rinnallaan sulavasanainen, kiekkopiireissä sopivasti marinoitunut Virmanen. Jokeripomot istuivat Hartwallin toimistolla vierekkäisissä huoneissa, välillään vain lasinen seinä – ja ainakin monien mielikuvien mukaan teksti-tv:n pistepörssiä innokkaasti tutkien.

– Elämä oli tuulista ja liikkeet nopeita, Virmanen kuvailee.

– Varmaan tehtiin oikeita ratkaisuja ja vääriä ratkaisuja – mutta jos joku päätös tehtiin, se tehtiin välittömästi.

Ysärin kultarallattelun jälkeen Jokerien koneen kierrokset laskivat. Tämän vuosituhannen ainoa mestaruus on keväältä 2002.

– Seuran johtaminen ja seuran pyörittäminen ei todellakaan ole yksinkertaista. Yksi päivä voi muuttaa auringon sateeksi tai sateen auringoksi.

”Ei mennyt kauaa”

Virmasen työura Jokereissa päättyi keväällä 2010. Kahden viimeisen kautensa aikana hän toimi urheilutoimenjohtajana.

– Olin 50-vuotias. Tulin tänne Leppävirralle mökilleni ja ajattelin, että nyt tämä oli tässä, Virmanen muistelee.

– Ei siinä kauaa mennyt. Nähtävästi Göran Stubb oli infonnut NHL-seuroja, että Virmanen on vapaa mies.

NHL-seurat alkoivat kosiskella scoutin hommiin. Virmanen valitsi Edmonton Oilersin.

– Sovittiin, että kokeillaan ja tehdään vuoden sopimus. Se pötkö venyi 14 vuoteen, hän laskee.

– Aina he sanoivat, että one more year. Tehtiin one more year ja taas one more year ja taas one more year.

Virmanen kertoo katsoneensa parhaina kausinaan paikan päällä 250 ottelua.

– Se ei ollut mitään leikkiä vaan ihan täyttä työtä. Olen todella tyytyväinen, että osasin lopettaa.

”Ihan säkkipimeässä”

Virmanen, itähelsinkiläinen jokeri, on nykyään pohjoissavolainen. Leppävirran kesäasunnosta on tullut pysyvä koti.

– Olen ollut eläkeläinen ja vapaaherra tässä hetken aikaa. Elämä hymyilee.

Virmanen osti 1990-luvulla Hartikansalon vanhan kyläkoulun, jonka Leppävirran kunta oli muuttanut leirikeskukseksi.

Taustalla oli Jokerien yhteistyö leppävirtalaisen Hackmanin kanssa. Jokerit myös toimi pitkään Leppävirran Kiekon kummiseurana.

– Täällä pelattiin 14 vuoden ajan ottelu LeKi vastaan Virmanen All Stars, Virmanen taustoittaa.

– All Starsissa oli aina kovaa nimilistaa: [Matti] Hagman, [Jari] Kurri, [Esa] Tikkanen, Jokerien liigapelaajia, muusikoita ja julkkiskokkeja. Se oli iso tapahtuma tällä kylällä.

All Stars -ottelun jälkeisessä iltahumussa Virmanen kuuli ensimmäisen kerran nykyisestä, tuolloin myyntiin tulleesta kodistaan.

– Heti samana yönä kävin tätä taksilla katsomassa, ihan säkkipimeässä. Päätin, että ostan, vaikka luulin vieressä ollutta järveä pelloksi.

Virmasen vaimo vilkutti tiukasti punavaloa hankkeelle, mutta lopulta he tekivät tarjouksen ja ostivat 600-neliöisen kyläkouluvanhuksen.

– Kun korona alkoi, puoleen vuoteen ei käyty kertaakaan kotona [Helsingissä] ja huomattiin, että täälläkin voi asua, Virmanen kertaa.

– Nyt olen ollut viisi kuusi vuotta savolainen veronmaksaja. Vaimokin on taipunut ja ottanut paikan ihan täysin omakseen.

”Töitä on kyllä”

Virmasen, 65, eläkeläisyys on puuhakasta. Hän istuu Leppävirran kunnanvaltuustossa (kok) ja kunnanhallituksessa sekä toimii Kehittämisyhdistys Mansikka ry:n ja Vesileppiksen omistavan taustayhtiön hallituksissa.

– Töitä on kyllä, Virmanen tokaisee.

– Kokouksia on yhdestä kolmeen viikossa. Jäähallillakin olen kolme kertaa viikossa miesten joukkueen kanssa.

Virmanen määräsi itselleen kiekottomuussiedätyshoitoa scouttipestin päättymisen jälkeen

– Kun pääsin Oilersista irti, pidin jääkiekosta todellisen välikauden. Panin kaikki tv-urheilukanavatkin poikki, hän kertoo.

– LeKin miesten ottelut katsoin, mutta muuten en seurannut jääkiekkoa juuri ollenkaan.

Vähitellen Virmanen on liukunut suurempaan ja suurempaan rooliin piskuisessa LeKi-organisaatiossa. Tällä kaudella hän operoi kakkosdivarissa pelaavan edustusjoukkueen GM:nä.

– Teen tätä pienen kylän ja kyläläisten hyväksi, Virmanen painottaa.

– Aion olla Leppävirralla loppuelämäni ja toivon, että kylä pysyy hengissä – ja että kaikilla on täällä hyvä olla.