Meeri Räisänen kritisoi vuosi sitten hämmentävää epäkohtaa – Mikään ei muuttunut
Naisleijonien monivuotinen luottovahti Meeri Räisänen kritisoi viime kaudella kummallista tilastointia jääkiekko-otteluissa. Miesten II divisioonassa Gladiators HT:ssä pelaava Räisänen huomasi, etteivät maalivahtien torjuntamäärät aina tilastoissa pidä paikkaansa eikä niitä korjata jälkikäteen, toisin kuin kenttäpelaajien tilastoja.
Räisänen sanoo, ettei hänen korviinsa ole kantautunut tietoa muutoksesta epäkohdan suhteen.
– Iso juttuhan tuosta tuli. Yhteydenottoja tuli Liigassa ja ulkomailla pelaavia maalivahteja myöten. Kaikki olivat sitä mieltä, etteivät tilastot ole vertailukelpoisia eikä sitä myöten oikeita, Räisänen sanoo Pirunpeli-ohjelman lehdistötilaisuudessa.
– Tuntuu siltä, ettei asialle haluta tehdä mitään, valitettavasti.
Räisänen pitää tilannetta, siis vääriä tilastoja, epäreiluna myös vedonlyöjiä ja esimerkiksi Liigapörssin pelaajia kohtaan.
– Siinä voi menettää rahaa tai voittaa rahaa väärin perustein. Sehän on asiakkaille valehtelua. Tämä on mun mielestä oikeasti iso asia.
Kolminkertainen olympiamitalisti Räisänen nosti ongelman esiin viime lokakuussa Siniviivan jutussa. Räisänen oli torjunut ottelussa yli 50 kertaa, mutta tilastoihin hänelle merkittiin vain 19 torjuntaa. Kyseessä ei ollut Räisäsen mukaan mikään yksittäistapaus vaan laajalti tunnettu ongelma maalivahtien tilastoissa.