”Mie ammun nytten”
Muutaman sadan metrin päästä pellolta alkaa äkisti kuulua jylinää, ja ilmaan kohoaa valtava tumma pilvi. Noustessaan pilvi harvenee, ja vasta hetki sitten valjennutta taivasta vasten erottuu yksittäisiä mustia pisteitä.
Valkoposkihanhien ruokailu keskeytyi petoeläimen hyökkäykseen.
– Sinne tuli varmaan kanahaukka, kun ei näy kotkaa missään, tohmajärveläinen maanviljelijä Mika Piiroinen arvelee.
Aihetta mediassa usein aiemminkin kommentoinut Piiroinen puhuu hanhi-invaasiosta. Ilmaisu on ronski, mutta Pohjois-Karjalan taivaalla virtaavia hanhilauttoja katsellessa se ei tunnu lainkaan liioittelulta.
Valkoposkihanhet aiheuttavat Suomen pelloilla miljoonaluokan vuosittaiset vahingot. Ongelmaa on pyritty hillitsemään erilaisin keinoin, ja nyt käytössä on jälleen uusi sellainen.
Syyskuun alussa valkoposkihanhesta tuli riistalaji, ja sitä saa nyt metsästää. Hanhijahtia Iltalehti on tullut Piiroisen mukaan Tohmajärvelle seuraamaan.
Miljoonakorvaukset
Piiroinen tuntee valkoposkihanhien sielunelämää, sillä hänen peltonsa toimivat niiden taukopaikkana joka syksy ja kevät. Venäjän Barentsinmerellä pesivä kanta talvehtii Pohjanmeren rannikoilla, ja niiden muuttomatka kulkee yli Pohjois-Karjalan ja Kaakkois-Suomen.
Vielä takavuosikymmeninä laji oli Suomessa harvinainen näky, mutta tiukkojen suojelutoimien ansiosta kannat ovat vahvistuneet. Nykyään Suomen kautta muuttaa arviolta 1,7 miljoonaa valkoposkihanhea.
Selvyyden vuoksi mainittakoon, että rannikkokaupunkien puistoissa ja rannoilla parveilevat valkoposkihanhet kuuluvat Suomen pesimäkantaan. Sen kooksi on arvioitu noin 35 000 yksilöä.
Valkoposkihanhien aiheuttamat viljelysvahingot ylittivät miljoonan euron rajan vuonna 2019. Viime vuonna vahinkoja korvattiin 3,7 miljoonan euron edestä.
Piiroisen mukaan valkoposkihanhet ovat muuttaneet tapaa, jolla Pohjois-Karjalassa viljellään maata.
– Täällähän ei viljellä syysviljaa hanhien takia enää missään. Ei ainakaan näillä isoilla viljelysaukeilla. Jossain pienillä metsäpelloilla ehkä viljelläänkin, koska hanhi ei laskeudu niille. Ne suosivat isoja, parhaita viljelysalueita.
Syysviljat kylvetään syksyllä, ja niiden sato korjataan seuraavana kesänä. Muun muassa monet ruis- ja vehnälajikkeet kylvetään syksyllä.
Viisastuneita lintuja
Auringonnousun aikaan ilmassa on Piiroisen arvion mukaan noin 10 000 valkoposkihanhea. Saaliin saaminen ei kummoista ampumataitoa vaatisi, mutta pellot ovat Natura-suojelualuetta, jossa valkoposkihanhi on suojeltu.
Niinpä siirrymme aivan itärajan tuntumassa sijaitsevasta Värtsilän laaksosta noin 15 kilometrin päähän Tohmajärven Järventaukseen. Asetumme pellon laidalla kasvavan pusikon suojiin odottamaan ruokailemaan saapuvia hanhia.
Tuon tuosta ylitse lentää valkoposkihanhia muutaman linnun rykelmissä sekä suurempina lauttoina. Linnut eivät kuitenkaan tule haulikonkantaman sisään.
Piiroinen arvelee, että hanhet osaavat jo varoa metsästäjiä. Hänen mukaansa metsästys oli syysmuuton ensimmäisinä päivinä vähän liiankin helppoa.
– Ne ensimmäiset kaksi päivää olisi voinut olla ihan miten päin vain vaikka keskellä peltoa, ja ne olisivat silti laskeutuneet ammuttaviksi. Jotenkin sieluun koskee sellaisia tolloja ampua.
”Sukset ristissä”
Pellossa kasvaa timoteita eläinten rehuksi. Se on olennainen huomio, sillä tuoreen lakimuutoksen mukaan valkoposkihanhen metsästys on sallittua vain korjaamattomalla pellolla. Lisäksi hanhen täytyy olla vähintään viiden yksilön parvessa.
Tohmajärvellä valkoposkihanhen metsästystä rajoittavat myös Natura-alue sekä lukuisat hanhipellot.
Hanhipeltojen idea on houkutella linnut pois tuotantopelloilta. Menetetystä sadosta valtio maksaa hanhipellon viljelijälle korvauksen, 600 euroa hehtaarilta.
Luonnonvarakeskuksen mukaan hanhipelloilla voidaan lieventää ja hallita valkoposkihanhien aiheuttamia vahinkoja. Piiroinen kuitenkin sanoo, että hanhipellot ja niiden ylläpidosta maksettavat korvaukset ovat aiheuttaneet myös lieveilmiöitä sekä eripuraa viljelijöiden välille.
– Siinä on viljelijöiden sukset ristissä sen mukaan, että kuka mistäkin sen rahansa saa. Yleensä viljelijät Suomessa haluaisivat saada sen rahansa siitä tuotteesta. Sitä varten me olemme, Piiroinen kertoo.
– Mutta nyt meistä Keski-Karjalan viljelijöistä on tehty tällaisia hanhiviljelijöitä. Sukupolvenvaihdokset junnaavat sen takia, että nämä seitsenkymppiset isännät viljelevät hanhipelloilla niitä hömppäheiniänsä.
Kyräilyä
Nyt myös metsästys uhkaa kiristää viljelijöiden välejä. Korjattavaksi peltojaan viljelevät ottavat metsästäjät vastaan ilomielin, kun taas hanhipeltojen ylläpitäjille pellolla todistetusti käyneet hanhet ovat korvauksen saamisen ehto.
– Toinen tykkää siitä, että niitä ammutaan ja toinen siitä, että niitä ei ammuta. Se on jo iso ongelma näillä alueilla, kun siellä kyräillään, että toinen haluaa tappaa heidän elinkeinonsa, Piiroinen selittää.
Hän ei ole tyytyväinen siihen, millaisilla lakipykälillä valkoposkihanhen metsästys sallittiin.
– Tietenkin tämä metsästyksen käynnistäminen oli ainut oikea ja järkevä ratkaisu. Mutta sitten siihen tehtiin tämmöinen käsittämätön säädöspaketti, että vaikka metsästäminen nyt mahdollista onkin, niin se on todella hankalaa.
Nyt metsästäjän täytyy selvittää jokaisen peltopalstan osalta, täyttyvätkö metsästyslaissa määritellyt ehdot. Metsästäjälle virheestä voi seurata sakkoa, ja viljelijälle hanhipellolla epähuomiossa tapahtuva metsästys voi aiheuttaa tuen menettämisen.
– Tässä on suomalainen byrokraatti ollut oikein voimiensa tunnossa, kun se on päässyt säätämään tätä lainsäädäntöä, Piiroinen tokaisee.
Kaksi laukausta
Vajaan tunnin odottelun jälkeen matalalla lentävä hanhiparvi lähestyy viimein passipaikkaamme.
– Jos nuo nyt vain tulevat kohti, niin kohta ammutaan, Piiroinen sanoo hiljaa.
Lintujen kurssi ei muutu, vaan ne jatkavat kohti.
– Joo mie ammun nytten.
Piiroinen tyhjentää haulikkonsa piiput taivaalle. Jo ensimmäisen laukauksen kohdalla Ruuti-koira ampaisee noutamaan putoavaa lintua.
Viitisen minuuttia myöhemmin Piiroinen pudottaa vielä toisen valkoposkihanhen. Hän arvelee lintujen saapuneen alueelle vasta.
– Nämä eivät vielä oikein ymmärtäneet, mistä tässä on kysymys. Nämä ovat todennäköisesti viime yönä tulleet tänne.
Sieluun sattuu
Tunnin metsästyksen tuloksena Barentsinmeren valkoposkihanhikanta on nyt kahta yksilöä pienempi. Se ei Pohjois-Karjalan viljelijöiden tilannetta vielä juuri helpota.
Piiroinen ei pidä edes mahdollisena, että metsästämällä voitaisiin pienentää hanhikantaa mitenkään merkittävästi.
– Ei metsästäjän sielu kestä sitä, että meidän pitäisi ampua tuhansia lintuja.
Sen sijaan hän uskoo, että riittävän laajamittaisesti tehtävä metsästys voisi saada valkoposkihanhet välttämään viljapeltoja.
– Toivoisin että sellaiset viljelijät, jotka yrittävät kehittää tilaansa ja tuotantoaan, saisivat siihen todellisen mahdollisuuden. Sitten meillä varmaankin täytyy olla tällainen Värtsilän laakso, jossa nämä hanhet saavat mellastaa, miten huvittavat, Piiroinen sanoo.
– Mutta ei näitä värtsilänlaaksoja tarvitsisi kyllä joka kylällä olla.