Puolalainen Bartłomiej Kubkowski teki historiaa sunnuntai-iltana.
Hänestä tuli ensimmäinen henkilö, joka on uinut Itämeren halki Ruotsista Puolan Dziwnówiin. Matkaa kertyi 160 kilometriä. Suoritus päättyi, kun hän nousi itse vedestä rannalle yleisön vastaanotettavaksi.
Kubkowski oli rättiväsynyt noustuaan vedestä. Hän hoiperteli, kun hän käveli pois vedestä rantaa kohti. Hän oli vedessä yhtäjaksoisesti käsittämättömät 55 tuntia.
Uimari oli vähäsanainen suorituksensa jälkeen. Häneltä kysyttiin, miltä suorituksen saavuttaminen tuntui.
– Olen niin väsynyt, etten vielä tiedä, hän sanoi puolalaisen O2-sivuston mukaan.
Kubkowski omisti suorituksensa Cancer Fighters -säätiölle. Uintisuoritus oli samalla varainkeruukampanja säätiön hyväksi.
Puolalaisen taustalla toimineen Purely Athletic -tiimin Marcin Cieślak sanoi sivustolle, että tällaisessa äärimmäisessä suorituksessa kriisit ja paniikkitilat ovat väistämättömiä väsymyksen ja univajeen takia. Hän myös arvioi, että pitkän valvomisjakson jälkeen ihminen saattaa jopa hallusinoida.
Kubkowski yritti suoritusta useita kertoja aiemminkin ennen kuin lopulta onnistui. Ensimmäisen kerran hän yritti merenylitystä vuonna 2022.