MM-joukkue putosi – Trumpin leiristä älytön reaktio: ”Todella pikkumaista”
Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden ministeri Markwayne Mullin juhli villisti, kun Iran putosi jalkapallon MM-kisoista.
Iran pelasi alkulohkossa kolme tasapeliä, mikä ei riittänyt jatkoon.
– Hienoa, että he ovat ulkona, eivätkä he ole enää tulossa takaisin. Olin iloinen, kun saimme ottaa heidän viisuminsa pois ja kehottaa heitä lähtemään Yhdysvalloista. Saattoi jopa olla, että lauloin pienen laulun ja tanssin onnesta, Mullin pamautti Sports Business Journalin mukaan.
– Ei ollut yhtäkään joukkuetta, jonka kanssa meidän olisi pitänyt tehdä enemmän töitä, hän lisäsi.
Mullin on aiemmin väittänyt, että Iranin maajoukkue yritti tuoda mukanaan Yhdysvaltoihin henkilön, jolla on suoria siteitä Iranin vallankumouskaartiin. Iran on kiistänyt väitteen.
– Olemme tottuneet saamaan Yhdysvaltain viranomaisilta surkeaa kohtelua ja valheita, joten kukaan Iranissa ei ole yllättynyt näistä vihamielisistä kommenteista, Iranin jalkapalloliitosta kommentoitiin The Athleticille.
– Se, että Mullin juhlii avoimesti Iranin putoamista kertoo enemmän hänestä kuin joukkueestamme. Todella pikkumaista, ettei hän voi edes sietää jalkapallojoukkueen mukanaoloa MM-turnauksessa, liitto jatkoi.