Lasten harrastuksiin voi saada uppoamaan jopa viisinumeroisen summan rahaa, mutta halvemmallakin halutessaan pääsee.
Raumalaisen Liljankon perheen neljän lapsen taekwondo-harrastus maksoi viime vuonna yhteensä alle 300 euroa, isä Juhani Liljanko laskeskelee.
– Se jää aika matalaksi. Yllätyin itsekin, että ei se nyt oikeastaan kauhea ole, Liljanko sanoo.
Korealainen kamppailulaji on koko Liljankon perheen harrastus. Perheen kaksi pienintä lasta pääsee harjoituksia ohjaavien vanhempien mukaan ilmaiseksi, mikä osaltaan laskee perheelle koituvaa hintaa.
Erityisen kallis ei harrastus silti vanhempienkaan lasten osalta ole. Juniori-ikäisten lasten jäsen- ja kausimaksut jäävät vuositasolla alle sadan euron. Varusteisiinkaan ei perheellä kulu valtavia summia.
– Lapset kasvavat ulos puvusta vuodessa, mutta se jää sitten seuraavalle. Meillä tuo asuhinta on ollut kolmesta kympistä seitsemään kymppiin vuodessa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Kisailu kalliimpaa
Liljanko pitää tärkeänä, että liikunta tarjoaa vastapainoa koululle.
– Jos saisivat edes kerran–kaksi viikossa treenattua lapsetkin sen koulutyön ohella, niin kyllä sillä on merkitystä sen vireystilan kanssa. Aivot saavat muuta tekemistä hetkeksi.
Kesää lukuun ottamatta perheen lapset käyvät harjoituksissa kaksi kertaa viikossa.
– Lapsistamme kukaan ei käy kisoissa. Jos tässä lajissa lähtee kisapuolelle, niin sitten kyllä alkavat kustannukset nousemaan. Varsinkin jos rupeaa menestymään, Liljanko huomauttaa.
Hänen mukaansa hinta on ollut merkittävä asia lasten uusia harrastuksia valittaessa.
– Meillä on käynyt onni, että lapsilla ei ole ollut mitään haluja tai paineita kalliisiin harrastuksiin. Nyt he ainakin isompana tietävät, että harrastuksilla on hintalappu. He ovat sen hyväksyneet, että ihan kaikkea ei voi harrastaa, vaikka haluaisi.