Voice of Freedom Повна версія

Naamioituneet velanperijät tunkeutuivat asuntoon Vantaalla keskellä yötä – Pian 17-vuotias soitti hädissään 112

· Main news

Ruotsalainen rikollisjärjestö värväsi irlantilaisia ja virolaisia velanperijöitä Suomeen laittomiin toimiin. Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on antanut tuomionsa jutussa.

Kyseessä on vakava, järjestäytyneen rikollisuuden piirteitä omaava tilausrikos, jossa ulkomailta saapuneet tekijät tunkeutuivat vantaalaismiehen kotiin, ottivat hänet panttivangiksi ja yrittivät kiristää perheenjäseneltä rahaa.

Ankarimmat rangaistukset saivat päätekijät, kaksi vuonna 2003 syntynyttä irlantilaismiestä.

Kumpikin tuomittiin törkeästä kotirauhan rikkomisesta, vapaudenriistosta, laittomasta uhkauksesta ja törkeän kiristyksen yrityksestä puolentoista vuoden ehdolliseen vankeuteen.

Kaksi mukana ollutta virolaista tuomittiin muutaman kuukauden mittaisiin ehdollisiin vankeusrangaistuksiin törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja ampuma-aserikoksesta. Oikeus katsoi, että he olivat lähinnä vain läsnä asunnossa eivätkä osallistuneet kiristykseen tai uhkailuun.

Asiassa annettiin myös lievempiä tuomioita.

Näin tapahtumat etenivät

Neljä naamioitunutta miestä tunkeutui keskellä yötä vantaalaismiehen kotiin 7. maaliskuuta ja vaati häneltä rahaa. Asunnossa oli kaksi miestä, joita kiellettiin soittamasta apua.

Tunkeutujat käskyttivät uhrin soittamaan 17-vuotiaalle veljelleen, jonka väitettiin olleen mittavissa veloissa. Velanperijät vaativat veljeä maksamaan 15 000 euron lunnaat.

Jos vaatimukseen ei suostuta, he uhkasivat tappaa kaikki miehen perheenjäsenet sekä kaikki asunnossa olevat.

Uhrin veli soitti puolenyön jälkeen hätäkeskukseen.

– Pliis menkää nopeesti. Niil on aseita, poika sanoi.

Poliisit tulivat paikalle ja koputtivat oveen. Rikolliset jäivät rysän päältä kiinni.

Kiinniotetut olivat kaikki ulkomaalaisia: kaksi irlantilaista ja kaksi virolaista. Lisäksi poliisi otti kiinni ukrainalaismiehen, joka toimi pakoauton kuljettajana. Hänen osaltaan käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet.

Rikosten jälkeen epäiltyjen käytössä aiemmin ollut BMW-merkkinen auto syttyi tuleen. Poliisin mukaan asiassa ei löytynyt merkkejä siitä, että auto olisi sytytetty tahallaan.

Poliisi otti myöhemmin kiinni epäiltyjä, jotka olivat auttaneet ja järjestelleet velanperijöiden asioita Suomessa. Kiinniotot tapahtuivat aamupäivällä 8. maaliskuuta

”Soprano” ja ”John Doe”

Esitutkinnassa selvisi, että kaikki rikoksista tuomitut olivat saapuneet Suomeen varta vasten velanperintää tekemään. He olivat saaneet käskyn kahdelta Signal-nimimerkiltä, jotka olivat ”Soprano” ja ”John Doe”.

Velanperinnän syy ei poliisitutkinnassa täysin selvinnyt. Syytetyn puhelimesta löytyneiden Signal-viestien perusteella ”John Doe” syytti uhrin veljeä 50 kilon amfetamiinierän varastamisesta. Koska veljeä ei oltu tavoitettu, velanperijät usutettiin hänen perheensä kimppuun.

Poliisi uskoo, että ”John Doe” luuli uhrin veljen piileskelevän asunnossa, jonne velanperijät tunkeutuivat.

Uhrin veli kuitenkin kertoi kuulusteluissa asian taustoista eri tavalla. Hän väitti huijanneensa tuntematonta miestä huumausainekaupoilla myymällä tälle 10 kiloa amfetamiinia, joka oli oikeasti pelkkää sokerimassaa. Huijauksen kohde maksoi ”amfetamiinista” 15 000 euroa.

Poliisi suhtautui kertomukseen epäilevästi, koska velanperijöille luvattiin kiristyksestä useiden tuhansien eurojen palkkio.

Ruotsalainen ilmiö

Uhrin veli kertoi saaneensa uhkausviestejä, joissa uhattiin pommittaa hänen perheenjäsentensä asuntoja. Miehen mukaan viestien lähettäjä kertoi kuuluvansa ruotsalaiseen Dödspatrullen-rikollisjengiin, jonka tekemiä huumausainerikoksia on käsitelty Suomessa ennenkin.

Tutkinnan ja epäiltyjen puhelimista löytyneiden Signal-viestien perusteella irlantilaiset olivat ehtineet suorittaa Suomessa ainakin yhden velanperintätehtävän menestyksekkäästi ennen kiinnijäämistään.

Poliisin käsityksen mukaan ”Soprano” ja ”John Doe” olivat niin sanottuja ylämiehiä rikollisorganisaatiossa, joka tarjoaa palkkioita velanperintätehtävistä. Heidän henkilöllisyytensä ei tutkinnassa selvinnyt.

Miehet pääsivät sisälle rappukäytävään samassa talossa asuvan 19-vuotiaan miehen avustuksella. Hän on uhrin koulukaveri. Poliisin tutkinnassa selvisi, että oven avaamisen lisäksi nuori mies oli värvätty toimittamaan rikollisille tietoa uhrin kouluaikataulusta.

Velanperijät olivat myös itse tarkkailleet asuntoa ennen velanperinnän aloittamista.

Kyse oli uudesta rikosilmiöstä, eli tilausrikoksesta, joka on muutaman vuoden aikana rantautunut Suomeen Ruotsista.

Iltalehden tietojen mukaan juttu liittyy myös rikollisverkostoihin, eli katujengeihin.