Nalle Virolainen toi sadomasokismin suomalaisten olohuoneisiin – ja katosi sitten julkisuudesta
Nalle Virolainen kertoi 1990-luvulla suomalaisille sadomasokismista ja lävistyksistä. Sitten hän katosi julkisuudesta.
Jutun lukee koneääni.Lue lisää.
Juttu tiivistettynä
Kipu. Se on asia, joka on ihan aluksi pakko ottaa puheeksi Nalle Virolaisen kanssa.
– Kivussa minulle on ollut tärkeintä, että se on voimistanut nautintoa. Roolileikeistä taas en ole koskaan ollut kiinnostunut.
Virolainen luonnehtii kipua myös katarttiseksi, puhdistavaksi kokemukseksi.
– Sellaista hyödynnetään esimerkiksi shamanismissa: tavoitteena on muunneltu tajunnantila.
Nalle Virolaista ei ole enää näkynyt julkisuudessa pitkiin aikoihin. Syitä tähän on kaksi:
– Julkisuus ei ole ollut minulle koskaan mikään kauhean tärkeä juttu. Tärkeämpää on ollut se, että saan tehdä, mitä haluan.
Toinen syy hiljaiselolle löytyy huonoon kuntoon menneistä käsistä eli sarjakuvataiteilijan työkaluista.
– Lopetin tämän takia sarjakuvien tekemisen jopa Sarjari-lehteen. Viime vuosikymmenellä en julkaissut vuosikausiin yhtään mitään.
Sadomasokismi herätti kiinnostusta mediassa
Vielä 1980-luvun lopun Suomessa seksuaalisuuden eri muotojen käsittely oli valtamediassa alkutekijöissään. Tilanne muuttui, kun kuvioihin astui Nalle Virolainen.
Isokokoinen, tatuoitu mies kertoi suomalaisille rauhalliseen ja asialliseen tyyliin sadomasokismista, lävistyksistä sekä fetisseistä ja piirsi samalla roiseja ja väkivaltaisia underground-sarjakuvia.
Aiemmin sadomasokismia ja siihen liittyvää BDSM-alakulttuuria oli Suomessa käsitelty lähinnä Raton ja Kallen kaltaisten miestenlehtien lukijakirjeissä, ja joku saattoi tietää Tom of Finlandin fetissejä pursuavan homotaiteen.
Vaikka kyseessä oli seksuaalisuuden rankempien muotojen esiintuomista, Virolainen sai mediassa pääsääntöisesti hyvää kohtelua.
– Yleinen kokemukseni oli, että siihen aikaan oltiin kauhean avoimia ja uteliaita: kauhistelu puuttui. Toimittajat olivat, että kerro lisää. Toisaalta, kyseessähän oli aivan uusi ilmiö.
Virolainen päätyi esiintymään ja tekemään lävistysriittejä muun muassa Yleisradion kulttuurimakasiineihin ja 90-luvun alun suosittuihin keskusteluohjelmiin.
– Kun menin paikalliseen Pasaati-markettiin, joku mies tuli käsi ojossa kättelemään, että kiitos kun esiinnyit televisiossa. Sain tuolloin esimakua siitä, mitä on olla julkkis.
Kerran Virolainen oli Lappeenrannassa kauhuelokuvafestivaalilla puhumassa ja esittelemässä marginaalisia leffoja. Virolaisen habitus aiheutti pienoista paheksuntaa, koska tapahtumaa oli tuettu kunnallisella apurahalla.
– Paikallislehden toimittaja ihmetteli, että miten festivaalille oli otettu esiintymään henkilö, joka julkisuudessa työnsi neulan sinne.
Hurmeisen kauhun syövereissä
Itseoppineena taiteilijana Nalle Virolainen kuuluu kotimaisen underground-sarjakuvan ehdottomiin pioneereihin. Hän julkaisi ensimmäisen Nalleposti-pienlehtensä vuonna 1980, ja suunta oli alusta saakka selvä.
Virolaisen sarjakuvien tematiikka pyöri sadomasokismin, BDSM:n ja hurmeisen kauhun eli splatterin ja goren ympärillä.
Vaikutteita Virolainen imi Lucio Fulcin New York Ripperin ja Tobe Hooperin Texasin moottorisahamurhien kaltaisista brutaaleista kauhuelokuvista.
Virolaisen sarjakuvataide kulminoituu Petri Hiltusen kanssa yhteistyönä tehdyssä, väkivaltaa ja erilaisia perversioita pursuavassa Goretta-albumissa (1990). Päähenkilönä on kiiltävään lateksiin pukeutunut ultraväkivaltainen tappaja-domina.
Fanikuntaa löytyi myös yllättävältä suunnalta.
– Sarjakuvillani oli jo varhaisessa vaiheessa feministidiggareita. He arvostivat juttujani, koska mukana oli vahvoja naisia, jotka aina välillä listivät miehiä, Virolainen kertoo.
Pääasiassa pienlehdissä julkaistujen sarjakuvien mustavalkoisuus taas ei ollut tyylikeino, vaan silloisten olosuhteiden pakon sanelema lopputulema.
– Suomessa oli tuolloin lähes mahdotonta saada julkaistua värillistä sarjakuvaa. Esimerkiksi pienlehdillä ei tällaiseen ollut yksinkertaisesti varaa.
Arpitatuointeja modernin primitivismin henkeen
Lukuisilla tatuoinneilla ja lävistyksillä kehoaan muokannut Nalle Virolainen ei ollut 90-luvun Suomessa mikään ihan tavallinen näky.
Virolaisen tyyli edustaa 1980-luvulla syntynyttä moderni primitivismi -alakulttuuria. Siihen kuuluu oleellisena osana alkuperäiskulttuurien tapaan toteutettu kehonmuokkaus, kuten arpitatuoinnit ja korvalehtien venytys.
Kehonmuokkausta ja arpitatuointeja Virolainen ryhtyi tekemään omin päin. Hän arpeutti ihoaan tarkoituksellisesti, jolloin lopputulos eli kohollaan oleva ”tatuointi” syntyy kehon omista kudoksista.
– Televisiossa esitetyssä dokumentissa näytettiin, kuinka yhdysvaltalaisissa vankiloissa vangit polttivat Raamatun lehtiä ja tökkivät neuloilla ihoaan. Ajattelin, että kyllähän minäkin tuollaisessa onnistun, ja tässähän näitä on vieläkin käsivarressa.
Moderniin primitivismiin Virolainen tutustui tarkemmin Modern Primitives -kirjan kautta. Opuksen toi hänelle New Yorkista Jyrki Linnankivi eli Jyrki 69.
– Varhainen suuri idolini on ollut Paul Klee, ja etenkin hänen yksinkertaisemmat teoksensa. Toisaalta taas eräs kuvataiteeni linjoista on edustanut primitiivistä tyyliä. Kun nakitin nämä kaksi asiaa yhteen, oivalsin, että voin tehdä tällaisia kuvioita myös omaan kehooni, Virolainen kertoo.
Itä-Pasilan GG Allin: ei sentään
Nykyisin Nalle Virolainen julkaisee taidettaan Instagramissa. Hän piirtää sarjakuvia taiteilijalaatuisilla värikynillä. Ne soveltuvat parhaiten hänen käsilleen.
Mutta jos summataan yhteen sadomasokismia, modernia primitivismiä, splatteriä ja gorea, pitääkö Nalle Virolainen itseään epäsovinnaisena persoonana?
– En ole epäsovinnainen sillä tavalla, että pyrkisin loukkaamaan muita ihmisiä. Eksentrinen kylläkin olen.
Virolainen ottaa puheeksi legendaarisen yhdysvaltaisen punk-muusikon GG Allinin, joka virtsasi lavalla, heitti katsojien joukkoon omaa ulostettaan ja intoutui myös ankariin nyrkkitappeluihin yleisön kanssa.
– Minä en olisi koskaan voinut rynnätä yleisön kimppuun heilumaan neulojeni kanssa.