Voice of Freedom Повна версія

Nasima Razmyar kyllästyi – Tästä aiheesta hän ei enää keskustele

· Politics

SDP:n ensimmäinen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Nasima Razmyar joutui hiljattain tahtomattaan kohun keskiöön, kun perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas julkaisi Facebook-päivityksensä, jossa hän kirjoitti ”afkaani-muslimista” mahdollisena tulevana ministerinä.

– Totta kai toivoisin ja ajattelen, että kun poliittinen päättäjä, joka on tuossa asemassa, puhutaan entisestä perussuomalaisten varapuheenjohtajasta ja hallintovaliokunnan puheenjohtajasta, että tällaiselle puheelle olisi seurauksia, Razmyar sanoo.

Hallituksen aiemmin päättämän sanktiomekanismin mukaan nyt on edetty vaiheeseen, jossa pääministeri Petteri Orpoa (kok) myöten on sanottu, että ensisijaisesti perussuomalaisten eduskuntaryhmän on selvitettävä asia.

– Kaikki tietävät, että perussuomalaiset ei halua tätä selvittää, perussuomalaiset ei halua kantaa tästä vastuuta. Perussuomalaiset vain haluavat, että keskustelu nimenomaan tämänkaltaisten aiheiden ympärillä jatkuu. Voin melkein suoraan sanoa, että tämä on Trumpin pelikirjasta eli tehdään eikä pyydetä anteeksi, Razmyar näkee.

Hänen mielestään hallituksen mekanismit ja nollatoleranssi rasismia kohtaan eivät tarkoita mitään. Ne ovat olleet hallitukselle vain tapa selviytyä. Siksi hän sanoo nyt, että asia on hänen osaltaan loppuun käsitelty. Razmyar ei aio tämän jälkeen enää kommentoida koko tapausta.

– Se, että tämä velloo, ei johda mihinkään.

Peltokangas on saanut syytöksiä rasismista, mutta hän on itse kiistänyt edes viitanneensa päivityksellään Razmyariin.

”Todella toivon”

Razmyarin mukaan Peltokankaan päivityksen sijaan tulevana syksynä pitää keskustella työllisyydestä, hoitoon pääsystä ja hyvästä orastavasta talouskasvusta, joka toivon mukaan luo työtä.

Yhden asian SDP:n varapuheenjohtaja kuitenkin vielä ilmoittaa haluavansa sanoa. Hän tahtoo osoittaa viestinsä perussuomalaisten puheenjohtajalle Riikka Purralle.

– Minun mielestäni Riikka Purra ei ansaitse sellaista viharyöpytystä, jota esimerkiksi hän saa, Razmyar sanoo ja muistuttaa samalla, että normaalit poliittiset erimielisyydet kuuluvat asiaan, mutta ei Purrankin kohtaama vihapuhe.

Razmyarin viestin taustalla on huoli vastakkainasettelun kasvusta yhteiskunnassa.

– Todella toivon, että hän [Purra] käy jonkun ajattelun, millaista yhteiskuntaa hän on rakentamassa. Äitinä, naisena, onko tämä hänen mielestään ok? Koska minun mielestäni ei ole missään mielessä ok se viha, jota hän saa, puhumattakaan erilaisista uhkailuista. Kenenkään poliittisen päättäjän ei pitäisi ansaita sen kaltaista kohtelua. Sen takia ajattelen, että jokaisella meistä on vastuu ja toivon, että hän käy tämän ajatuksen sydämessään läpi.

Peltokangasta kohtaan Razmyar sanoo kokevansa sääliä ja kokevansa, että valiokunnan puheenjohtaja ja perussuomalaisten entinen varapuheenjohtaja ei tiedä, mitä tekee.

– Samalla tunnen jopa sympatiaa Riikka Purraa kohtaan, joka saa oikeasti myös erittäin paljon vihaa.

– Minusta olisi tärkeää, että hyvin polarisoitunut, hyvin vihakeskeinen keskustelukulttuuri, joka vaikuttaa vaaleihin, ehdokkaisiin ja valtavasti ihmisten mielialaan, pitäisi saada jotenkin loppumaan.

Reagoiko muu johto myöhässä?

Kun Peltokangas-kohu repesi, SDP:n entinen puheenjohtaja Antti Rinne hämmästeli demarien sisäisellä internet-keskustelupalstalla, että SDP:n puoluejohdolla ottaa aikaa tulla puolustamaan Razmyaria. IL:n tietojen mukaan asia oli pohdituttanut tätä ennen myös SDP:n ryhmässä.

– Onhan puolue reagoinut, Razmyar kuitenkin sanoo nyt.

Razmyar kiistää, että olisi kokenut muun johdon reagoineen myöhässä.

– Ei, Anttihan [Lindtman] on pitänyt ääntä ja koko puolue on ollut tukena, Razmyar sanoo ja lisää, ettei ajattele, minä kellonaikana johdon kannat tulivat.

Hän sanoo saaneensa muutoinkin valtavasti tukea joka puolelta.

Razmyar toteaa kohdanneensa rasismia ja vihapuhetta koko poliittisen uransa ajan ja etenkin varapuheenjohtajana.

Kysymystä, olisiko hän toivonut aiemmin enemmän puolustamista, hän pohtii pitkään. Sitten hän vastaa, että SDP on puhunut rasismin vakavuudesta koko hallituskauden ajan.

Ei maahanmuuttopaketti

SDP julkaisi hiljattain toimenpidepaketin, joka sisältää liudan aloitteita muun muassa koulujen tilanteen parantamiseksi ja jengirikollisuuden suitsimiseksi. SDP haluaa muun muassa selvittää, voidaanko maahanmuuttajien sosiaaliturvaa sitoa kielen opiskeluun.

SDP:n maahanmuuttolinjan on katsottu kiristyneen, ja puolueen on muun muassa arveltu kulkeneen lähemmäs Tanskan demarien tiukkaa linjaa.

Kun Razmyarin kanssa juttelee paketista, kaikesta näkee, että kyseessä ei ole hänelle helppo asia. Häntä tuntuu hämmentävän tapa, jolla asia eteni SDP:stä julkisuuteen ja millä tavalla keskustelu paketista on jatkunut.

– Ehkä on yllättänyt hieman tämä keskustelu, joka on lähtenyt tästä.

Suoraan hän sanoo, että ”voi olla, että joltain osin viestintää olisi pitänyt tarkentaa”.

Razmyar, jonka syynissä eduskuntaryhmässä valmisteltu paketti myös muun puoluejohdon ohella kävi, painottaa nyt, että kyse on nuorten turvallisen arjen toimenpidepaketista.

– Ei maahanmuuttopaketti. Kysymys on nuorista, nuorten hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta.

Hän vaikuttaa kokevan, ettei ainakaan julkisessa keskustelussa ole tullut kunnolla näkyviin SDP:n uuden poliittisen ohjelman maahanmuuttoajattelun kokonaisuus.

Razmyarin kannalta voi pohtia myös, ovatko mahdolliset äänestäjät reagoineet. Kysymyksen, onko maahanmuuttajilta tullut huolestunutta viestiä linjauksen jälkeen, hän kuittaa vastaamalla, että ihmiset luottavat aika hyvin puolueen peruslinjaan.

Hän ei halua miettiä koko teemaa siltä kannalta, onko SDP mennyt Tanskan demarien suuntaan.

– Itse näen, että Tanskan demarien linja ei kyllä millään tavalla vastaa minun ajatteluani sosialidemokratiasta, hän sanoo ja toteaa Tanskan demarien kärsineen historiallisen vaalitappion, vaikka he jatkavatkin hallituksen johdossa.

– SDP:llä on Suomessa oma linja.

Jos ei vaadita, jätetään yksin

Razmyarin mukaan SDP:n maahanmuuttopolitiikassa keskeisin asia on se, että yhteiskunnan on otettava maahanmuuttajista koppia.

– Hyvinvointivaltio perustuu oikeuksiin ja myös velvollisuuksiin. Tämä koskettaa meitä kaikkia, myös maahanmuuttajia. Jos ihmisiltä ei vaadita mitään, ihminenhän jätetään yksin, hän sanoo.

Hänen mukaansa esimerkiksi Ruotsissa on yksityistetty kouluja ja tehty muita ongelmallisia päätöksiä. Rinnakkaisyhteiskunnat puolestaan vältetään osallistamalla.

– Jos ihmisistä ei oteta koppia, he myös jäävät yksin. Jos maahanmuuttaja ei pääse osaksi suomalaista yhteiskuntaa, silloinhan ne rinnakkaisyhteiskunnat syntyvät.

Allekirjoitatko ajatuksen, että kielen opiskelua sidotaan sosiaaliturvaan?

– Ajattelen niin, että samalla kielenopetusta on oltava niin riittävästi, että jokaisella on siihen mahdollisuus, Razmyar vastaa.

Hän viittaa tänä vuonna hyväksyttyyn SDP:n poliittiseen ohjelmaan.

– Työperäisten maahanmuuttajien oikeutta kotoutumispalveluihin on lisättävä ja kielikoulutukseen pääsyä parannettava. Palveluiden saatavuuden lisäksi on lisättävä velvoittavuutta suomen tai ruotsin kielen opiskeluun. Työnantajien vastuuta työntekijöiden kielen opiskelun ajankäytöllisestä mahdollistamisesta ja rahoittamisesta on lisättävä, ohjelmassa sanotaan.

Loppupeleissä Razmyar ei tunnu näkevän ongelmaa sosiaaliturvan sitomisessa kielen opiskeluun.

– Jos mietitään vaikkapa toisen polven maahanmuuttajanuorta, hän haluaa, että hänen äitinsä ja isänsä osaavat suomea. Hän ei halua olla perheessä se tulkki, joka tulkkaa vanhemmille. Hän haluaa, että hänen vanhempansa kantavat vastuuta. Siinä, että velvoitamme, että suomen kieltä pitää opetella, ei ole mitään epäselvyyttä.

Samaan hengenvetoon hän painottaa jälleen, että SDP on vastustanut leikkauksia ja yhteiskunnan on velvoittavuuden ohella myös tarjottava riittävästi suomen ja ruotsin kielen opetusta.

– Ilman sitä velvoittavuus on täysin nollaa.

Kovaa kritiikkiä PS:lle

Katsooko Razmyar SDP:n maahanmuuttolinjan kiristyneen? Hän sanoo, että on tärkeää, että politiikassa vastataan aina ympäröivän yhteiskunnan tilanteeseen ja paperissa on vain osa poliittisen ohjelman asioista. Hänen mukaansa kyse on nuorten hyvinvoinnin etsimisestä. Tätä suorempaa vastausta häneltä ei saa.

SDP:n ehdotusta on haukuttu ainakin kokoomuksen Heikki Vestmanin suulla ”sumutukseksi”. Razmyar puolestaan sanoo perussuomalaisten pelottelevan ja lietsovan.

– Heillehän kaikki on sumutusta. Sosialidemokraattien tärkein tehtävä kokonaisyhteiskunnan rakentajana on se, että kotoutuminen onnistuu, että ihmiset onnistuvat, Razmyar sanoo.

– Perussuomalaisten lähtökohtahan on se, että kotoutuminen voisi epäonnistua, jotta maahanmuutosta tulisi ongelma, hän syyttää kärjistäen.

”Tämä ei ole jonkin puolueen yksinoikeutta”

Razmyar kuitenkin sanoo, että on aina ollut sitä mieltä, että maahanmuutosta pitää keskustella.

– Tämä ei ole jonkin puolueen yksinoikeutta. Päinvastoin. Maahanmuuton vaikeista kysymyksistä on pystyttävä keskustelemaan.

Hän toteaa toimineensa ennen politiikkaa järjestössä, joka tuki maahanmuuttajanaisten kohtaaman väkivallan ehkäisemistä.

– Tiedän todella hyvin, mitä tarkoittaa esimerkiksi, kun ihminen ei kotoudu, ei tunne lainsäädäntöä tai on omassa maailmassaan tai kuplassa, jossa esimerkiksi naisia tai tyttöjä voi kohdella tietyllä tavalla. Se on tietenkin todella väärin. Kyllä meidän tehtävämme on tehdä nämä asiat näkyviksi ja vedettävä selkeä raja, mikä on sallittua ja Suomen lainsäädännön mukaista ja mikä ei.

Hän viittaa myös SDP:n poliittiseen ohjelmaan, jossa sanotaan nuorisorikollisuuteen ja jengiytymiseen liittyen, että ”yhteiskunta ei koskaan saa näyttää heikolta tai jäädä keinottomaksi”.

Kotoutumisessa on Razmyarin mukaan tärkeää, että maahanmuuttajat löytäisivät yhteiskunnasta kaikille ihmisille yhteisiä nimittäjiä. Sellaista yhteiskuntaa, jossa ei pääse kielikoulutukseen, kotoutumispalveluihin tai töihin asenteiden kovenemisen vuoksi, ei pidä antaa muodostua.

– Totta kai on kysymys velvollisuuksista ja vastaavasti myös vastuusta. Siihenhän hyvinvointivaltiokin perustuu, oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Ei tässä pitäisi olla mitään ihmeellistä ja uutta.

Ei nähdä Oulussa

SDP-konkari Erkki Tuomioja varoitteli SDP:tä maahanmuuttopoliittisen linjauksen jälkeen ”piilo­rasistisesta maahanmuutto­politiikasta”.

– Välillä jos ei rakenneta kokonaiskuvaa riittävän korkealle ja tuoda esiin, voi olla, että joitain tiettyjä kohtia tulkitaan eri tavalla. Luulen, että Erkki kuten kaikki muut kantavat vain huolta siitä, että tällä hetkellä meillä on maassa hyvin oikeistolainen hallitus, Razmyar kuittaa Tuomiojan ulostulon.

– Rasismi on hyväksyttävämpää kuin koskaan ihan johtuen siitä, että kaikesta nollatoleranssista huolimatta tämä hallitus mahdollisti jotain sellaista, mitä en itse koskaan voinut kuvitella, että Suomessa voisi tapahtua. Luulen, että tämä on yhteinen huoli, hän jatkaa.

Niihin puheisiin, että maahanmuuttolinjaukset julkaissut SDP olisi toiminut perussuomalaisten kannatusnousun pelossa, Razmyar sanoo, että perussuomalaisissa on varmasti tosi paljon tyytymättömiä ja erilaisia äänestäjiä.

Razmyar sanoo myös koko ajan sanoneensa, että rasismikeskustelua ei pitäisi millään tavalla yhdistää perussuomalaisten äänestäjiin.

Razmyarin mukaan äänestäjät ovat pettyneet leikkauspolitiikkaan ja työttömyyteen.

SDP:n eduskuntaryhmä kokoustaa ensi viikon tiistaista torstaihin Oulussa. Nasima Razmyaria ei paikalla nähdä. Hän lähtee torstaina aamulla Geneveen YK-järjestöjen yleiskokoukseen, ja keskiviikkona hänellä on suurlähettiläspäiviin liittyvä keskustelutilaisuus vedettävänä Helsingissä. Razmyarin mukaan poissaoloon ei liity dramatiikkaa.