Voice of Freedom Повна версія

Niko Hovinen jäi tyhjän päälle – ”Pelaaja heitetään romukoppaan”

· Sport

Olisiko aika lopettaa? Vai pitäisikö sittenkin painaa one more year -kytkintä? Entä jos lopetan, mikä minusta tulee isona – ja riittävätkö rahat?

Niko Hoviselle kiperät, urheilu-uran loppumetrien kysymykset ovat perin tuttuja. Hän on ehtinyt jo päättää uransa kerran, keväällä 2024, ja jatkaa uraansa kerran, syksyllä 2024.

– Kyse ei ollut siitä, että olisin ollut kypsä jääkiekkoon. Enemmänkin olin kypsä siihen tilanteeseen, että en jaksa tässä kohtaa epätietoisuutta, hän perkaa.

– Tuli olo, että haluan tehdä jotain muuta.

Hovinen korostaa, että päätös ei syntynyt hetken mielijohteesta tai edes muutamassa päivässä. Kausi HIFK:ssa oli ollut hyvä, tilastoillakin mitaten, mutta kun sopimustarjouksia ei ilmestynyt, hän teki lopulta ison päätöksen.

– Puhuin lopettamisasiasta, odotin hetken aikaa ja vähän fiilistelin, millaista on mennä päiviä ja viikkoja eteenpäin. Se olo vain vahvistui, että olisi kiva tehdä muita asioita.

Olitko tehnyt valmistautumistoimenpiteitä uuteen ja ammattilaisjääkiekottomaan elämääsi?

– En. En mitään, Hovinen nasauttaa.

– Ajattelin vain, että kun lopetan, rupean sitten selvittämään ja tavallaan tekemään työtä sen eteen, että kohta on työtä. Viimeistään syksyllä huomasin, ettei se olekaan ihan niin yksinkertaista.

Hovinen, 38, on aina ollut jääkiekkomaalivahti. Hän asteli Jokerien junioripolkua, ui vähitellen sisälle ammattilaismaailmaan ja löi läpi Pelicansissa 2010-luvun taitteessa.

– Jääkiekko on aina ollut todella iso osa elämääni ja ainoa ammatti, josta minulla on kokemusta. Helpostihan siinä tulee fiilis, että tämä on ainoa asia, jonka osaan, Hovinen pyörittelee.

– Samaan aikaan silloinkin tuntui sairaan mielenkiintoiselta ajatella, mikä se uusi ura voisi olla.

TuTon jäille

Paluuajatukset hiipivät mieleen jo muutaman kuukauden kuluttua lopettamispäätöksestä. Herättäjänä toimi ulkomailta tullut syystunnustelu.

– Tulevaisuus näytti siinä mielessä huonolta, ettei ollut oikein mitään tiedossa millään työn saralla.

Hovinen pääsi Jonne Virtasen valmennuksessa olleen TuTon aamujäille ja alkoi jälleen elää kiekkoilijan arkea.

– Kun hyppäsin TuTon jäille, tuli fiilis, että on tämä edelleen ihan pirun siistiä, hän muistelee.

– Sitten olikin yhtäkkiä neljä vai viisi jengiä valmiina ottamassa minut, mitä ei ole koskaan urani aikana tapahtunut. Tuli olo, että okei, ehkä voisinkin tehdä tätä vielä.

Hovinen teki paluupäätöksen ja valitsi kosiskelijoistaan HIFK:n.

– Kun nyt jälkeenpäin mietin, ehkä olin vähän hätäinen lopettamisen suhteen, mutta tein päätöksen sen hetken fiiliksen mukaan. Silloin tuntui, etten enää jaksa, hän sanailee.

– Ehkä minun myös tarvitsi henkisesti astua vähän sivuun ja tehdä muita asioita.

”Jos sydän sanoo”

Jyrki Rovio, entinen huipputason jalkapallovahti, on tarjonnut Hoviselle tukea lopettamispuntaroinnissa.

– Maalivahti haluaa auttaa maalivahtia, Rovio tokaisee.

– Olen halunnut kertoa omia kokemuksiani lopettamisen tuskasta.

Rovion kanta on selvä: jos ei ole pakko, älä lopeta.

– Jääkiekko on sellainen ammatti, että sitä kannattaa harrastaa loppuun asti. Jos sydän niin sanoo, pelaa niin pitkään kuin pystyt.

Rovio lopetti oman uransa jalkavamman takia. Hän siirtyi heti ja sujuvasti työelämään muttei ilman haikeutta.

– On syksy. Pelaat iltavaloissa. Todelliset pelit ovat menossa. Olet siinä näyttämöllä, etkä tiedä yhtään, miten se näytelmä päättyy, hän runoilee.

– Saatko tavallisissa töissä tuollaisia fiiliksiä?

Rovio pelasi Suomen pääsarjassa vuosina 1985–2002 ja voitti mestaruuden Kuusysin paidassa vuonna 1991. Hänen muita seurojaan olivat Inter, Jazz ja KuPS

– Urheilijahan kuolee kahdesti: kun ura loppuu ja kun todellisuudessa kuollaan, Rovio näkee.

– Tyhjiö, joka tulee uran jälkeen, on joillekin todella iso ja joillekin vähän pienempi. Elämänmuutos on joka tapauksessa tosi raju.

”Yksin valtamerellä”

Rovio, 58, on puinut lopettamisteemaa paitsi ex-ammattilaisena, myös Elämän pelikirja -podcastin yhtenä juontajana. Elämän pelikirjassa on tutustuttu jo yli sadan jakson voimalla suomalaisten huippu-urheilijoiden urakulkuihin sekä sopeutumiseen niin sanottuun normaaliin elämään.

– Loppu on tosi raju, kun huomaa, että aika tiimalasissa rupeaa olemaan lopussa.

Rovio mainitsee, että alkoholi saapuu helposti täyttämään tyhjiötä ja saattaa ottaa nopeastikin otteen.

– Otanpa tässä illalla vähän punaviiniä tai muutaman oluen. Kun herään aamulla, ei olekaan tekemistä. Korkataanpa tuosta taas pullo.

Moni lopettanut ex-huippu on yksin ja eksyksissä ilman urheilijaelämää ja -arkea. Joukkuelajien urheilija menettää myös pukukopin.

– Kopissa on 20–25 jätkää ja hirmuinen luottamus. Siellä kerrotaan ilot ja surut ja kaikki muukin, Rovio kuvaa.

– Kun panet kopin oven kiinni, tuki ja turva häviävät. Olet kuin yksin valtamerellä, ihan hukassa.

Ei huomista

Moni ammatikseen urheileva painelee uransa läpi tulevaisuutta kummemmin kaavailematta.

– Urheilija ei ajattele huomista. Urheilija ajattelee vain tätä päivää, Rovio painottaa.

– Jokaisen urheilijan pitäisi tehdä urasuunnitelma itselleen.

Rovio tarkoittaa nimenomaan suunnitelmaa uran lopulle ja jälkeiselle ajalle.

– Urheilijat tarvitsisivat apua, hän korostaa.

– Pelaajayhdistykset ja seurat ovat aika isossa roolissa, miten urheilijan uran loppumiseen valmistaudutaan. Agenttienkin pitäisi välillä miettiä, miten urheilijalle rakennetaan uran loppumista.

Ammattilaisurheilun maailma on raaka, Suomessakin.

– Kärjistetysti sanottuna seurat ottavat kaiken hyödyn irti niin kauan kuin pelaaja tekee tehopisteitä ja suorittaa hyvin. Kun ei enää kulje, pelaaja heitetään romukoppaan ja otetaan seuraava tilalle.

Toisaalta: kilpailullinen, paineinen ja raadollinen urheilumaailma tarjoaa tavalliseen työelämään oivat valmiudet.

– Kun olet urheilijana ollut tietyllä tasolla, et halua olla uran jälkeenkään keskinkertainen vaan aina paras. Kilpailuvietti ei katoa.

Rovio ei ole Hovisesta huolissaan.

– Kyllä Hoviselle paikka löytyy ja sanotaan näin yleisestikin, että kyllä hovisille paikka löytyy maailmasta, hän lausuu.

– Siinä on tietenkin työntekoa, mikä se paikka on.

”Ei mitään hajua”

Hovinen myöntää, että avoinna ammottava tulevaisuus aiheuttaa ”pientä ahdistusta ja pelkoa”.

– Mitenkähän tässä käy ja mitä tulevaisuus tuo, hän kiteyttää.

– Samaan aikaan minulla on ihan sairaan iso motivaatio lähteä rakentamaan uutta uraa.

Joko on alkanut muodostua haju, mikä sinusta tulee isona?

– Rehellisesti sanottuna ei ole mitään hajua. Kovasti olen yrittänyt olla aktiivinen, verkostoitua ja käydä tapaamassa ihmisiä, mutta vielä ei ole varsinaisesti tärpännyt.

Hovinen siirsi koulunkäynnin sivuun kiekkouran edestä heti ysiluokan jälkeen. Muutama vuosi sitten, Sport-aikoinaan, hän kävi Laajasalon opiston urheilutoimittajakoulutuksen.

– Jos olisin ollut fiksumpi, olisin käynyt koulut nuorena vähän paremmin.

Jääkiekkoilijat ovat Suomessa etuoikeutetussa asemassa, sillä liigasopimuspelaajilla palkka alkaa virrata jo nuorena. Huippujen ansiot ovat pääministeritasoa, Liigan terävimmällä kärjellä vielä roimasti enemmänkin.

Uran jälkeiseen elämään turvaa tarjoaa rahastointijärjestelmä.

– Minulla on ihan hyvä pesämuna rahastoituna – mutta kun päätän tehdä lopetuksen, en ole missään nimessä tilanteessa, että voisin heittää jalat rennosti ylös ja vain nauttia elämästä, Hovinen kertoo.

– Minulla on myös sellainen olo, että haluan rakentaa uutta uraa kiekkoilun jälkeen. Tarvitsen elämääni haasteita ja tavoitteellista tekemistä.

Tankki tyhjäksi?

Hovinen on juuri nyt vähän samanlaisessa syystilanteessa kuin kaksi vuotta sitten – lukuun ottamatta lopettamispäätöstä.

– Kun pelillisesti ja muutenkin tosi vaikea viime kausi loppui, kävin keskustelun itseni kanssa ja päätin, etten halua lopettaa tämmöiseen tilanteeseen.

Nyt Hovinen odottelee, vieläkö puhelin soi.

– Olen treenannut niin perkeleesti koko kesän ja pudottanut painoa. Olen fyysisesti varmaan paremmassa kunnossa kuin koskaan, hän vakuuttaa.

– Keväällä päätin laittaa itseni fyysisesti kuntoon, ettei ainakaan sen puolesta mikään jää epäselväksi. Haluan antaa itselleni mahdollisuuden.

Mikä eniten polttelee pelaamisen ja uran jatkamisessa?

– Että saisin lopettaa hyvään fiilikseen. Että kaikki jäisi kentälle, Hovinen paaluttaa.

– Minusta tuntuu, että tankissa on vielä vähän bensaa – ja se tankki tarvitsisi saada tyhjäksi.