Voice of Freedom Повна версія

Näin SaiPa nappaa huippupelaajia – Salaisuus paljastui

· Sport

SaiPan laadukkaista ulkomaalaispelaajista esimerkkejä ovat kanadalaiset Mark Pysyk ja Maxime Fortier, kotimaisista muun muassa Otto Kivenmäki, Henri Nikkanen ja Ville Petman.

SaiPa ei todellakaan maksa Euroopan tai edes kotimaisen liigan kärkipalkkoja, eikä joukkue pysty hankkimaan pelaajia niin sanotusta ”ykköskorista”.

Millä tempulla Etelä-Karjalaan naarataan tasokkaita pelimiehiä?

– Nämä ovat tapauskohtaisia asioita. Voi olla, että jotain pelaajaa on jo aikaisemmin seurattu ja näin tiedämme jo vähän hänen ominaisuuksistaan. Jos tilanteesta tulee sitten ajankohtainen, että meillä on tarve ja mahdollisuus pelaaja hankkia, sitten tutkitaan vielä tarkemmin, mitä hän on viime aikoina tehnyt.

– Pyrimme siihen, että tutkitaan pelaajan taustoja niin, että kysellään hänen ympärillään olevilta ihmisiltä asioita: millainen persoona on kyseessä ja niin edelleen, Aho kertoo.

Välillä kestää

SaiPa nappasi viime keväänä liigapronssia. Tällä kaudella joukkueessa on enemmän ulkomaalaisia pelaajia, koska kilpailu pelaajista on superkauden takia kovaa.

– Pelaajan pitää toki olla ominaisuuksiltaan sellainen, että hän sopii meidän pelitapaan, se on lähtökohta. Kun mennään siihen vaiheeseen, että aletaan agentin kanssa neuvottelemaan sopimuksesta, niin välillä se on helpompaa ja välillä vaikeampaa.

– Jos nuolet osoittavat samaan suuntaan pelaajalla, seuralla ja agentilla, toiminta voi olla nopeaakin. Jos siinä on pelaajalla useampia vaihtoehtoja, että meneekö hän sinne tai tänne, hommassa voi mennä pidempäänkin.

Tiimityötä

Kun yksityiskohtia pelaajasta selvitetään, on touhussa mukana isompi porukka. Tietoa haetaan monin eri tavoin.

– Minulle on vuosien varrella kertynyt aika laaja verkosto ympäri maailmaa. On ihmisiä, joilta saa luotettavaa tietoa pelaajasta. Siinä otetaan usein koko SaiPan staffin kontaktit käyttöön, että saisi pelaajasta sen totuuden tietoon. Sen tiedon kaivaminen on se työläin juttu tässä.

Lappeenrantaan ei haluta palkkasotilaita, jotka tulevat pelkän rahan perässä.

– Pyrimme siihen, että pelaaja arvostaisi sitä, että hän pelaa juuri SaiPassa. Toivomme, että pelaaja näkee sen urheilun merkityksen, mitä meillä tehdään, ja että he voivat saavuttaa jotain ja mennä sitä kautta urallaan eteenpäin. Kohtuullisesti olemme kai onnistuneetkin, Aho pyörittelee.

Rikkaat vievät

Pikkuseuran kohtalona on usein se, että pelaajan onnistuessa hän lähtee melko pian isomman rahan perään. Näin Lappeenrannassa kävi viime kauden jälkeen, kun hyökkäyksen kärki, neljä huippua, lähti muualle ja vei mennessään valtavan määrän tehopisteitä ja taitoa.

– Se on enemmänkin elämän kiertokulkua tässä bisneksessä, että ne pelaajat, jotka onnistuvat, lähtevät. Siinä voi ottaa sulan hattuun. Pelaaja ja seura ovat tehneet hyvää työtä, ja ymmärrän sen, että jos en pysty omalla tarjouksella pelaajaa pitämään. Näin se vaan on. Kaikkia ei pysty pitämään.

Tällä kaudella SaiPa käyttää pelaajiin 2,5 miljoonaa euroa. Liigan suurin pelaajabudjetti on HIFK:n neljä miljoonaa euroa.

SaiPan kausi alkaa 1. syyskuuta kotiottelulla Tapparaa vastaan.