Ninan uusi elämä
Marraskuinen perjantai-ilta vuonna 2024 muutti Nina Nissisen, 50, elämän tavalla, joka kuulostaa edelleen epätodelliselta.
– Kaaduin kotona illalla ja otin kädellä vastaan. Käsi sattui huonoon asentoon, ja ranteesta murtui kyynärluu.
Nissinen lähti ambulanssilla paikallisen keskussairaalan päivystykseen, jossa käsi kipsattiin. Kotiinpääsyn jälkeen olo heikkeni melko nopeasti, ja Nissiselle tuli tunne, että nyt ei ole kaikki hyvin.
Hän yritti nukkua, otti lääkettä ja yritti pärjätä kipujen kanssa. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä tilanne äityi niin, että oli soitettava jälleen päivystykseen. Iltalehti on nähnyt tositteet Nissisen sairaalakäynneistä.
– Minulle sanottiin, että jos et pärjää sen kanssa kotona, tule päivystykseen.
Kahden aikaan yöllä Nissinen oli jälleen päivystysaulassa odottamassa vuoroaan. Kipsi otettiin pois, ja Nissinen ohjeistettiin jälleen odottamaan. Hänen muistikuviensa mukaan lääkäri kävi ensimmäisen kerran aamulla tarkastamassa hänen vointiaan.
– Kierin ja voihkin sängyn pohjalla. He ihmettelivät, että kun mikään lääke ei auta, että miten voi olla noin kipeä.
Sunnuntaina yhdentoista aikaan käteen laitettiin uusi kipsi, ja Nissinen lähetettiin jälleen kotiin. Lääkäri ei nähnyt tarvetta osastohoidolle. Vielä tässäkään kohtaa Nissisestä ei ollut otettu esimerkiksi verikokeita.
Kotiin saavuttuaan Nissinen sai nukuttua pari tuntia. Kun hän heräsi, eivät kipsatun käden sormet enää liikkuneet. Käsi oli myös turvonnut pahasti.
Nissinen soitti jälleen päivystykseen mutta ruuhkan vuoksi ei päässyt linjoilta läpi. Nissinen ilmoitti silloiselle poikaystävälleen, että nyt on lähdettävä.
– Minulle tuli hätä siinä vaiheessa. Tuli sisäinen tunne, että tarvitsen hoitoa nopeasti.
Nissinen saapui jälleen terveyskeskukselle, noin kolme tuntia edellisen kotiuttamisen jälkeen. Kunto oli romahtanut siihen pisteeseen, ettei hän pysynyt enää tolpillaan vaan joutui turvautumaan pyörätuoliin.
– Hoitaja tuli kysymään, että mitä te täällä teette. Sanoin, että pitäisi päästä pitkälleen, kun on niin hirveän huono olo.
Hoitaja ohjeisti, ettei mitään tapahdu ennen kuin ilmoittautuminen on hoidettu. Hoitohenkilökunta ei tunnistanut, kuinka kriittisessä tilassa Nissinen tuolloin jo oli.
– En itsekään arvannut, kuinka hengenhädässä olin.
Lääkärin viimeiset sanat
Noin puoli seitsemän aikaan illalla Nissisen vuoro lopulta tuli. Tässä kohtaa hän pääsi ensimmäistä kertaa pitkälleen. Kun häneltä mitattiin verenpaineet, oli yläpaine 78. Alimmillaan yläpaine kävi lukemissa 32.
– Näin hoitajan silmistä, että myös hän tajusi, että nyt tarvitaan nopeasti apua.
Tämän jälkeen asiat lähtivät etenemään nopealla tahdilla. Nissistä tutki kaksi lääkäriä ja kaksi hoitajaa. Lopulta selvisi, että verenpaineiden romahduksen aiheutti infektio. Nissisellä oli septinen sokki, jonka aiheutti verenmyrkytys, jossa vakava infektio voi johtaa rajuun verenpaineen laskuun ja verenkierron romahtamiseen. Nissinen vietiin ensimmäisenä vapaana olleeseen leikkaussaliin.
Viimeisinä sanoina ennen nukutusta lääkäri sanoi jotain, minkä Nissinen tulee muistamaan lopun ikänsä.
– Hän sanoi, että voi olla pieni mahdollisuus, että käsi joudutaan amputoimaan.
Kun Nissinen seuraavan kerran heräsi tiistaina, ei hänellä ollut enää vasenta kättä.
Ensimmäisessä leikkauksessa Nissisen kättä ei vielä amputoitu, vaan kädestä yritettiin poistaa kaikki infektoituneet kudokset. Mutta kun verenpaineet eivät lähteneet kohoamaan Nissisen ollessa teho-osastolla nukutettuna, oli riski sisäelinten pettämiseen liian suuri.
Antibiootit eivät tehonneet, vaan maanantaina Nissinen vietiin toiseen leikkaukseen, jossa käsi jouduttiin amputoimaan. Koska Nissinen oli itse nukutettuna, lääkäri soitti hänen vanhemmilleen ennen amputaatioleikkausta.
– Se on ollut ihan kauhea puhelu. Olen aina ollut tekevä ja aktiivinen ihminen, tehnyt remonttia, liikkunut paljon. Vanhempani miettivät varmasti siinä kohtaa, miten tulen pärjäämään yhden käden kanssa.
Amputaation jälkeen Nissinen vietti seuraavat kuusi viikkoa sairaalassa. Kotiin päästessä todellisuus iski vasten kasvoja.
– Olin aika pohjalla. Tuntui, etten jaksa nousta edes ylös sängystä.
Turhautumista aiheuttivat aiemmin niin arkisilta ja helpoilta tuntuneet asiat, kuten makuulta istumaan nouseminen, vessassakäynti ja ruoanlaitto.
Tammikuussa pari kuukautta tapahtuneen jälkeen alkoivat käynnit aikuispsykiatrian poliklinikalla, mistä Nissinen sai tukea asioiden läpikäymiseen.
Tämän vuoden tammikuussa luotiin uusi vammaispalvelusuunnitelma, jonka seurauksena hänen luonaan on käynyt sama avustaja viikoittain. Ennen tätä hän sai apua jatkuvasti vaihtuvilta avustajilta, mikä kuormitti.
– Iso taakka putosi harteilta, kun sai tämän avustajakuvion muutettua.
Kaatumisesta amputaatioon?
Nissinen teki tapauksestaan potilasvahinkoilmoituksen ja sai päätöksen, että kyseessä on korvattava infektiovahinko.
Tiedossa ei ole, oliko infektion aiheuttanut streptokokki A Nissisen kädessä jo ennen kaatumista vai tuliko se kipsauksen yhteydessä puudutuspiikistä. Nissinen on käynyt tapahtumien kulkua monesti läpi.
– Jos olisi tutkittu tarkemmin vähän aiemmin, olisi voinut olla mahdollista, että ainakin osa kädestä olisi säilynyt.
Nissinen ei halua jossitella. Hän kokee, että tilanteessa on ollut paljon huonoa tuuria.
Seuraavaksi Nissinen odottaa saavansa sähköproteesin. Ensi vuoden huhtikuussa tiedossa on tapaaminen lääkärin kanssa, jolloin Nissisen työtilannetta tarkastellaan ja kartoitetaan mahdollista uudelleenkouluttautumista.
Nissisellä on ollut läpi elämän halu auttaa muita ihmisiä. Nyt hän on joutunut opettelemaan ottamaan itse apua vastaan.
– Yhtäkkiä olenkin se hoidettava ja vammautunut. Avun pyytämiselle on ollut hirveän iso kynnys.
Uuteen elämään opettelu jatkuu edelleen. Isona apuna on ollut uusi puoliso Antti, jonka Nissinen tapasi käden menetyksen jälkeen. Pari meni naimisiin viime vuoden joulukuussa.
– Hän on tuonut elämääni paljon toivoa. On toinen ihminen lähellä, joka ottaa syliin, kun itkettää.
Vaikka tapahtumista on kulunut nyt kaksi vuotta, on öisin nukkuminen edelleen vaikeaa. Vahvat lääkkeet vaikuttavat siten, että myös muistin kanssa on ajoittain haasteita. Vaikeinakaan päivinä Nissinen ei halua luovuttaa.
– Kun teet kaatuu lattialle ja tulee itku, niin sitten siivotaan ja mennään eteenpäin. Totta kai näitä asioita välillä tuumailee, mutta minulla on hirmuinen halu päästä elämässä eteenpäin.
Nissinen osallistui kesällä Joe Vintage -harrasteautotapahtuman mallikisaan. Omaksi yllätyksekseen hänet kruunattiin viiden finalistin joukosta kilpailun voittajaksi. Voitolla on ollut iso henkinen merkitys uuden minäkuvan rakentamisessa.
– Välillä ajattelen, että olen vammainen raajarikko. Sitten kun olikin kauniit meikit ja mekko, niin löytyikin rohkeutta esiintyä yleisön edessä, vaikka ihmiset näkivätkin, että hei tolla ei muuten ole kättä.
Ihmisenä Nissinen kokee olevansa sama kuin ennen vammautumista. Oma kokemus on kuitenkin avartanut omaa ajattelumaailmaa etenkin muiden vammaisten näkökulmasta.
– On myös konkretisoitunut se, että kuinka rajallista tämä elämä on. Me ei voida tietää, ollaanko me täällä huomenna.